mainos
mainos

Tammikuun kuukauden blogi: Turrikaanien yö

Jo muinaiset roomalaiset… tekivät sarjakuvia, ja minä myös. Roomalaiset eivät tehneet niitä pöytälaatikkoon, sillä Trajanuksen pylväs olisi vaatinut suunnattoman suuren kirjoituspöydän, mutta minä tein, kunnes vuonna 2001 viimein julkaisin ensimmäisen nettisarjakuvani, Desert Rocksin. Sen jälkeen piirsin nettisarjakuvia seuraavat seitsemän vuotta, saaden Kahden maailman välissä -sarjan jopa päätökseen, sen paisuttua suunnitellusta 80 sivusta 365 sivuun.

Jarkko Nääs sarjakuvablogit.comLyhyitä sarjakuviani on julkaistu eri antologioissa, kuten Glömpissä, Sarjarissa, Sarjakuvakeittokirja kakkosessa, Fablewoodissa ja 66:25 -antologioissa, joita olin mukana toimittamassa ja taittamassa opiskellessani Lapin Yliopistossa graafista suunnittelua.

Sarjakuvablogin perustin vuonna 2009, mutta se lojui melko käyttämättömänä pitkään, päivittyen hyvin harvoin, kunnes puoli vuotta sitten inspiroiduin suoltamaan uutta materiaalia hieman tiiviimmällä tahdilla. Sarjakuvani käsittelevät yleensä kissoja, Helsingin pelialalla säätävien hipstereiden elämää, tai satunnaisia kiinnostuksen kohteitani joita ovat: kivet, sienestys, tähtitiede, sarjakuvatapaamiset ja muut vastaavat kissanristiäiset, luonto, pikselit & pelit, arkeologia, Pet Shop Boys, matkustus ja itseasiassa miltei kaikki mahdollinen, poislukien urheilu ja autot.

Jarkko Nääs syntyi vuonna 1977 Vaasassa ja (kuten Terry Pratchettkin) on vielä elossa, tehden henkensä pitimiksi päiväduunia pelialalla: Sulakkeella Habboa väkertäen vuodesta 2008 ja Roviolla tästä kuusta alkaen. Hän on myös tehnyt freelancerina kuvituksia koulukirjoihin ja storyboardeja mainoksiin ja elokuviin (Joulutarina, Rare Exports ja Rat King).

jjnaas.sarjakuvablogit.com

Jarkko Nääs sarjakuvablogit.com  
pienmainos
pienmainos

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
[fts_twitter tweets_count=2 cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no search=sarjakuvablogit]
mainos
mainos

This message is only visible to admins.

Problem displaying Facebook posts.
Click to show error

Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons.
Type: OAuthException
Subcode: 460


Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.
Aihetunniste Twitterissä: #sarjakuvablogit


Käyttöehdot


Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Laivalahden puistotie 7
00810 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi