mainos
mainos

Kuukauden sarjakuvablogi: Totentanz

Tekisi mieli sanoa, että olen piirtänyt aina, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Piirtäminen on minulle kuitenkin aina ollut se minun omin kanava käsitellä ja jäsentää ajatuksiani ja ympäröivää maailmaa. Sarjakuvista innostuin nuorena viikarina Conan-barbaarin äärellä, joita luin kaverin luona. Kotona olevia sarjakuvia olivat turvalliset (ja tylsät) Aku Ankka ja Asterix. Aikuisempana korkeimmalle jalustalle on noussut David Mackin Kabuki-sarja.

Piirtelin paljon jo lapsena ja vanhimmat säilyneet työni taitavat olla vuodelta 1996, 13-vuotiaana tehdyt. Päädyin lukiossa kaikille mahdollisille kuvaamataidon kursseille ja lukion ja armeijan jälkeen hetken opiskelinkin kuvataidekasvatusta Helsingissä. Jokin meni sen osalta kuitenkin perustavanlaatuisesti vikaan ja kuvien tekeminen myrkyttyi opintojen jäädessä kesken. Meni melkein 10 vuotta etten antanut itselleni lupaa tehdä kuvia, ja en saanut yhteyttä enää siihen osaan itsessäni, josta ammensin lapsuuteni ja nuoruuteni kuvat.

kuukauden blogi totentanz

Ajastaan kuitenkin tarve tehdä kuvia alkoi taas nostaa päätään ja tapasin ihmisiä, jotka saivat innostumaan asiasta uudelleen. Aloin harjoitella taas jo unohtamaani määrätietoisemmin ja kokeilla uusia tekniikoita. Päädyin mukaan jyväskyläläiseen sarjakuvaseuraan ja tein vuoden 2017 yhteisjulkaisuun lyhyen sarjakuvatarinan ”Prosessi”, joka on ensimmäinen koskaan tekemäni sarjakuva.

Otin albumista saadun palautteen nöyränä vastaan ja aloin suunnitella seuraavaa sarjakuvaa. Tämä ei kuitenkaan juuri edennyt. Puuhasin muita harjoituksia ja treenatessani lyijykynillä metallia satuin keksimään hahmon, johon tykästyin kovasti. Totentanzin. En tosin tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tulisin tekemään hahmolle omaa sarjakuvaa vaan halusin tehdä hahmosta myös maalauksen.

Blogpiece_7

Kävin viime vuonna myös ensimmäisillä sarjakuvafestivaaleillani Helsingissä, jossa meidän paikallisella sarjakuvaseurallamme oli myyntipöytä. Pöytä oli Zinefestissä ja juuri keskustelualueen lavalle päin, siitä pääsi hyvin seuraamaan käytäviä keskusteluja ja lavan tapahtumia. Eniten minulle jäi sieltä mieleen Jiipu Uusitalon, Pii Anttosen ja Kimmo Lustin paneeli, sekä Emmi Nieminen. Se lyhyt keskustelu Emmi Niemisen ja kustantajan edustajan kanssa, kun he olivat esitelleet tulevaa Vihan ja inhon internet -teosta oli se, joka lopulta sai kaiken liikkeelle. Aihe oli minusta jotenkin niin tärkeä ja järisyttävää rohkeutta edustava, että yritin pöydän takaa Emmille jotain kannustavia sanoja lausua paneelin jälkeen:

”Kiitos teille rohkeudesta! Yritän ainakin omille lapsilleni sitten näitä opettaa, se on keino minun vaikuttaa vanhempana, että maailma paranee.”    

Tsiisus kraist, mitä latteuksia!

”Voit vaikuttaa myös yhteiskunnan osana” sanoi Emmi, a classy lady.

Koko bussimatkan takaisin Jyväskylään aivoni kävivät ylikierroksilla, kun minulle alkoi pikkuhiljaa avautua se, kuinka megaluokan idiootti olen. Jos Emmi näkee tämän tekstin, niin olen pahoillani. Teen parhaillaan parannusta ja aion vaikuttaa asioihin myös muilla keinoilla mitä minulla on käytössä. Tällä sarjakuvalla ja astumalla pois sieltä hiljaisesta enemmistöstä seinän vierestä. Bussimatkan aikana myös tajusin mikä olisi aiemmin kehittelemäni hahmon tulevaisuus.

Blogpiece_3

Loppuvuoden 2017 suunnittelin millä tavalla alan tarinaa rakentaa blogiini. Lueskelin aika paljon muiden blogeja, juuri yllämainittujen panelistien, ja sitten Viivi Rintasen Hulluussarjakuvia ja kaikkien edellä mainittujen tekemiset antoivat luottamusta siihen, että sarjisblogin perustaminen voisi olla ihan hyväkin juttu. Seuraan aika paljon ajankohtaisia asioita ja halusin tuoda tätä jotenkin blogiin myös mukaan. Halusin ottaa tietoisesti myös sellaisen lähestymiskulman, että esittelen asiani perusteellisesti ja etsin sitä varten itsekin tietoa. Blogini sisällön ei ole tarkoitus olla kevyttä luettavaa, josta voi ahmia 6-12 palaa lounastauolla, vaan ravistella ajatuksia ja haastaa ajattelemaan enemmän ja syvemmin. Hybris on salakavala otus ja monessa mukana, vaikka olisikin jo hyvisten puolella ajatuksineen.

Blogi on minulle nyt kuitenkin se kanava tällä hetkellä, jolla pidän kynän liikkeessä samalla kun käsikirjoitan ja suunnittelen Totentanziin liittyvää pidempää sarjakuvaa. Blogi auttaa minua kehittämään taustaa, maailmaa ja hahmoja syvemmiksi ja samalla kehittymään kertojana ja piirtäjänä ja ihmisenä. Minulla on blogin lisäksi perhe ja päivätyö, joten minun on myös harjoiteltava oman workflow’n johtaminen, ja tämä onkin ehkä nykytilanteen haastavin palapeli. Muutaman kerran toisten lasten vanhemmat ovat harrastuksissa hieman outona katsoneet, mitä piirrän lehtiöön sillä aikaa kun kakarat hikoilevat jumpassa.

Sarjakuva on todellinen masterclass sen suhteen kuinka paljon opittavaa ja mahdollisuuksia on. Jokainen sivu ja ruutu on uusi harjoitus ja haaste. Tekstin juoksuttaminen ja tiivistäminen olennaisiin osiin on parempaa aivojumppaa kuin mikään sudoku. Tästäkin esittelytekstistä tuli liian pitkä, vaikka typistin sen jo puoleen alkuperäisestä.

Kiitos kaikille edellä mainituille yhdessä ja erikseen tien viitoittamisesta. Nöyrä kiitos ja kumarrus päästä mukaan kuukauden blogeihin jo näin nuorella blogilla.

Lopuksi haluan lainata omaa idoliani, David Mackia: ”Comics are one of the last pirate media. One person can go and immediately just have an idea in his attic and make a book, and it can be out there.”

Raimo Saastamoinen on kuvien tekemisen harrastaja, joka pikkuhiljaa alkaa saada niskalenkin omista stigmoistaan, mutta ei ole vieläkään keksinyt miten vuorokauteen voisi lisätä kahdeksan tuntia enemmän aikaa kaiken tekemiseen. Perheen ja päivätyön lisäksi hän haluaa tehdä yhä enemmän sarjakuvaa yhä paremmin. Tätä kirjoittaessa hän vielä tuplavarmistaa, että kaikki romut on kasassa aamua varten ja valmistautuu elämänsä toiseen sarjakuvatapahtumaan, joka on tällä kertaa Tampereella ja samalla salaa toivoo, että edes joku blogin lukija tulee tervehtimään tapahtuman aikana.

totentanz.sarjakuvablogit.com

Blogpiece_5

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Ihanuutta

Ihanuutta-blogin juuret juontavat loppuvuoteen 2013, jolloin aloin käydä Sarjakuvakeskuksen Nuorten avoimessa pajassa kaverini MacKativerin kanssa. Pajan vetäjä Karri voimakkaasti suositteli meitä perustamaan blogin ja aloitimme yhteisen Nuorten avoin -blogin pitämisen. Mac perusti oman bloginsa (gaiverruksia.sarjakuvablogit.com) lähtiessään vaihtoon syksyllä 2015, joten jäin sitten päivittämään tätä kanavaa yksin. Ihanuutta-nimellä blogi on keikkaillut reilun puolitoista vuotta.

merenvaahtoa

Olin sarjakuvafani jo ennen kuin menin kouluun, mistä lienee kiittäminen valistunutta kotikasvatusta. Muistan vaikuttuneeni Carl Barksin ja Floyd Gottfredsonin pitkistä seikkailusarjiksista, jotka olivat helposti saatavilla kirjahyllyssä. Ryhmä-X -lehti tuli vuosikausia kotiin kannettuna. Aloitin sarjakuvien piirtämisen itse ala-asteella ja harrastus on jatkunut melkolailla katkeamatta tähän asti. Aluksi piirsin pöytälaatikkoon ja lukiolaisena aloin pitää sarjispäivistä, jota luetutin kavereilla. Nykyinen blogi on samaa jatkumoa lukion sarjispäivisten kanssa, ja blogin hahmoista esimerkiksi kriittinen pörriäinen James ja Kuolema hengailivat mukana jo silloin.

En ole koskaan tavoitteellisesti opiskellut sarjakuvan tekemistä tai graafista suunnittelua tai edes piirtämistä (kuvislukiossakin tein taidekursseja minimimäärän, kun piti ehtiä päntätä ranskaa ja fysiikkaa). Olen kuitenkin yrittänyt maksimaalisesti hyödyntää sopivia (ilmaisia) eteen sattuvia kursseja, työpajoja ja Sarjakuvakeskuksen nuortenleirejä 2014–15. Uskonpuute ja itsekritiikki meinaa joskus saada vallan kun katselee, mitä muut piirtäjät tekevät. Koetan muistuttaa itselleni, että niistä tyypeistä suuri osa piirtää ammatikseen… Sarjakuvien tekeminen omaksi iloksi (ja vähän kavereiden) on saanut uusia ulottuvuuksia bloggaamisen myötä. En ole ihan vielä tottunut julkaisemiseen, ja mietin usein, mitä tuo mystinen entiteetti ”kaikki” ajattelee, jos piirrän tai kirjoitan sitä tai tätä.

mementomori

Pidän sarjakuvasta ilmaisumuotona, koska se on niin vapaa. Sarjikset sallii liioittelun, kärjistämisen ja abstraktienkin tuntemusten konkreettisen kuvittamisen. Tapahtumat saavat ihan uudenlaista taikaa ja hohtoa sarjakuvina. Sarjikset auttavat jäsentämään tätä ihanan kamalan absurdin monimutkaista maailmaa. Ja tietysti purkamaan paineita silloin kun ahdistaa. Piirrän suhteellisen paljon realistisia juttuja, esimerkiksi rekonstruktioita hauskoista keskusteluista tai tilanteista. Aiheet nousevat omasta elämästäni ja mielenkiinnon kohteistani.

Piirrokset syntyvät musteella ja terällä, mutta joskus inspiraation sattuessa olen kokeillut muitakin tekniikoita. Eli värikyniä. Vähän olen välillä lisäillyt väriä Photoshopissa, jos se on käynyt vaivattomasti. Ihailen Frank Millerin ja Mike Mignolan sarjakuvissa vallitsevaa intensiivistä mustaa, mutta en ole vielä päässyt omissa töissäni ihan samalle pimeyden asteelle. Eurooppalainen uusi aalto on toinen tärkeä inspiraation lähde, ja erityisesti Joann Sfarin huojuva tyyli ja aistillinen maailma vetoaa. Näitä kohti pyritään.

Ina Rosberg (1992) on helsinkiläinen, ihan pian valmistuva maisema-arkkitehtuurin opiskelija, joka haaveilee vielä jonakin päivänä pitävänsä oman gallerianäyttelyn.

nuortenavoin.sarjakuvablogit.com

img025

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Luomuhömppä

Luomuhömppä on strippisarjakuvaa luomu- ja ekoajatteluun hurahtaneesta terveysintoilijasta, jonka perheeseen kuuluvat Insinööri, Pissis ja kaksoset. Luomuhömppä uskoo vakaasti, että ihminen on sitä mitä hän syö, mikä näkyy hahmon porkkanavartalona ja salaattimaisena hiuspehkona. Stripeissä käsitellään useimmiten huumorin avulla Luomuhömpän erityisiä mielenkiinnonkohteita: ruoka ja ravitsemus, terveelliset elämätavat, kestävä kuluttaminen sekä luonnonmukaisempaan elämään pyrkiminen.

Herääminen

Idean Luomuhömpästä sain eräästä mieheni sarkastisesta sivuhuomautuksesta elokuussa 2014. Olin lukenut Aku Ankkaa lapsesta asti ja sanomalehtien sarjakuvastrippejäkin lukioikäisestä, mutta milloinkaan ei ollut käynyt mielessä, että alkaisin itse tehdä sarjakuvaa. Jostain syystä kuitenkin näin Luomuhömpän heti mielessäni strippisarjakuvan päähenkilönä, ja ajattelin, että sarjakuvan avulla voisin tuoda esille itselleni tärkeitä asioita viihteellisessä muodossa.

Strippikäsikirjoituksia syntyi muutamia kymmeniä jo syksyllä 2014. En mitenkään osannut kuvitella, että myös piirtäisin sarjakuvan itse, sillä olin piirtänyt viimeksi ala-asteikäisenä. Yritin houkutella piirrostyöhön Viivi-tytärtäni (s. 2000), joka on taitava piirtäjä. Tuloksetta. Niinpä Luomuhömppä jäi lepäämään lähemmäs pariksi vuodeksi, kunnes alkukesästä 2016 silmiini osui piirtolevyn mainos, jonka kiikutin välittömästi Viivin nähtäväksi. Lahjonta tepsi. Piirtolevy hankittiin ja Viivi alkoi piirtää strippejä Krita-ohjelmalla.

Luomujalat

Luomuhömppä on ollut alusta asti selkeästi minun juttuni, eikä Viivin piirtämisinto kestänyt kovin kauaa. Oli kuitenkin tullut hankittua kallis piirtolevy ja olin kovasti tykästynyt sarjakuvaani, joten ei auttanut muuta kuin ruveta askartelemaan stripit itse alusta loppuun. Paperille en edes yrittänyt piirtää, vaan aloitin piirtämisen suoraan piirtolevylle. Vasta-alkajan työtä helpotti se, että pystyin ottamaan pohjaksi Viivin aiemmin sähköisesti piirtämät hahmot, joita sitten aloin muokata, käännellä ja väännellä piirto-ohjelman avulla. Teknisistä apuvälineistä huolimatta sarjakuvan piirtäminen minun taidoillani on hidasta tuhertamista, mutta mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän siitä pidän.

Sammalta

Sari Piippo (s.1968) on espoolainen äiti-ihminen, joka arvostaa yksinkertaista elämää.

luomuhomppa.sarjakuvablogit.com

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Why so serious?

Olen piirtänyt sarjiksia muistaakseni 6–7-vuotiaasta. Ensimmäiset sarjakuvani olivat lasten tusseilla ja kuulakärkikynällä piirrettyjä tarinoita valkoisesta sudesta joka posetti dramaattisesti tuulisilla kallioilla. Ala-asteen aikana piirsin erään tuolloisen kaverini kanssa kuuden paksun A4-vihon verran sarjakuvaa muutamista suosikkivideopeliemme ja sarjakuviemme hahmoista, mm. Hämähäkkimiehestä, Crash Bandicootista, Oddworld-sarjan Abesta, Sailor Moonista ja Pokémonin Rakettiryhmästä. Sen nimi oli ”New Herous”, ja se oli aivan järkyttävä. Minulla on se vieläkin tallessa. Luen sitä aina joskus, jos haluan nauraa niin että alan itkeä.

kuva3

Sen jälkeen piirtelin itsekseni vähän järkevämpää(?) matskua – edelleen enempi vähempi eeppisiä fantasiatarinoita omista hahmoistani – mutta tuolloin en omistanut skanneria, joten kaikki jäi julkaisematta. Opintojen aikana löysin Sarjakuvablogit.comin ja lueskelin usean muun nykyisinkin vielä seuraamani ihmisen blogin läpi. Olin pitänyt aiemmin Livejournalissa tekstiblogia, mutta pidemmän päälle se ei ollut oma juttu, ja päätin kokeilla sarjisblogia.

Aloitin kieli poskessa, enkä juurikaan panostanut ulkoasuun tai kässäreihin. Tuolloin minulla oli myös aivan jäätävä art block menossa, joten tyyli vaihteli aika rankasti kyllästyttyäni kokeiluun toisensa perään. Nykyisin näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että olen löytänyt mieluisan tyylin.

kuva1 (2)

Valitsin sudet, koska ne ovat minulle hyvin merkityksellisiä eläimiä ja samaistun niihin kovasti. Ne ovat väärinymmärrettyjä olentoja, joiden ympärillä velloo kauhutarinoiden ylläpitämä, myrkyllinen vihan ja vainon ilmapiiri. Mitä hyvänsä sudet tekevätkin, se nähdään pahana. Susien on ok olla olemassa ainoastaan, mikäli ne eivät näy eivätkä kuulu, mutta parempi tietysti, mikäli eivät olisi olemassa lainkaan.

Lisäksi minulla on syntymästäni saakka ollut useimpien ihmisten seurassa olo kuin sudella lammaslaumassa. Ei auta, vaikka vetäisin lampaantaljan niskaani ja yrittäisin määkiä; joku aina huomaa, että tuossa lampaassa on jotakin vikaa, ja ilmiantaa muille. Ja vaikka sitä lampaantaljan käyttöä kuinka painotetaan ja vaaditaan, en silti tunnu osaavan tehdä sitä oikein.

kuva2

Merkintöjen väritys ja yksityiskohdat ovat kokeneet valtavan muutoksen blogin alkuajoista, kiitos opintovuosina kuvaan astuneen perfektionismin: ”Jätä mieluummin kokonaan tekemättä, kuin että tee juosten kusten.” Perustin blogin muistaakseni vuonna 2009, ja tuona aikana sen nimi on muuttunut kerran, koska ensimmäinen nimi ei ollut kovin tarkkaan harkittu. Olen myös pohtinut nimen muuttamista uudelleen aikanaan 10-vuotispäivän kunniaksi, koska nykyinen nimi herättää turhan paljon haikeita muistoja.

Jokunen vuosi sitten minulla oli blogin suhteen kriisi koskien aiheita, mitä sinne olisi soveliasta piirtää. Lähes koko ikäni mielenterveysongelmien kanssa painineena olen hyvin altis negatiiviselle ajattelulle, ja välistä tuntui että blogikin oli täynnä pelkkää kitinää. Tosin poistettuani kaikki syvällisemmät merkinnät ja angstin, jätettyäni jäljelle vain kivat jutut sekä päätettyäni piirtää ainoastaan positiivarointia, blogi kävikin yllättäen lähellä kuolemaa.

Mikäli jättäisin negatiiviset asiat pois, ei se antaisi missään määrin realistista kuvaa elämästäni. Saatan kenties olla narri joka naurattaa ja viihdyttää muita, mutta olen myös kyllästynyt kuulemaan, kuinka en lainkaan näytä tai vaikuta masentuneelta tai ahdistuneelta tai milloin mitäkin. Siispä ajattelin piirtää aivan kaikesta.

kuva4

Aiheet vaihtelevat kaiken maailman kuumista perunoista ja tabuista arjen pieniin, tärkeisiin ja huvittaviin asioihin. Joskus sarjikset ovat lyhyempiä, joskus pidempiä jaksamisesta riippuen. Pyrin päivittämään vähintään kerran kuussa, mutta mikäli ideoita ja aikaa on, päivittelen useamminkin.

Itselleni musta huumori on tehokkain selviytymiskeino. Mikäli sarjakuvani saavat edes yhden ihmisen ymmärtämään millaista vajaatoimintaisen pään kanssa eläminen on, kuinka massiivista vahinkoa vuosia jatkunut vaino ja rääkkäys voi aiheuttaa, samaistumaan kokemuksiin, saamaan niistä vertaistukea, nauramaan tai löytämään suitsuttamieni pelien, kirjojen, musiikin yms. joukosta uusia tuttavuuksia, ovat ne täyttäneet tarkoituksensa.

Marjo Suvanto on vuonna 2013 Kuopion Muotoiluakatemiasta valmistunut, nykyisin Oulussa asuva medianomi, joka haaveilee eristäytymisestä pieneen mökkiin keskelle villiä korpea kera kymmenen koiran.

inkubi.sarjakuvablogit.com

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Kummitus

Kummitus on pienimuotoinen olento, jonka yleisiin elinympäristöihin lukeutuvat mm. teekupit, maustesirottimet sekä kukkaruukut. Kummitukset ovat harvoin ihmisistä moksiskaan – välillä vaikuttaa jopa siltä, että me olemme niille yhtä näkymättömiä ja yhdentekeviä kuin ne meille. Kummitukset ovat melko välinpitämättömiä ympäristöään kohtaan, mutta ne aiheuttavat harvoin konkreettista vahinkoa (poikkeuksina mainittakoon dodolintujen sukupuutto, Turun palo sekä rutto).

kummitus-060

Kummitukset ilmestyivät ensimmäisen kerran erääseen perspektiiviharjoitukseen opiskellessani sarjakuvaa Muurlan Opistossa vuonna 2011. Strippeihin ne päätyivät kuitenkin vasta vuosi sitten, ja nykyään ne ovat ihan minun lempiasiani ikinä! Toivottavasti ne tuovat muillekin yhtä paljon iloa. Huihuihui!

kummitus-073

Johanna Jasmine (s. 1992) on turkulainen sarjakuvataiteilija, -aktiivi sekä kuvittaja, joka pyrkii ravistelemaan teekupistaan pois kaikki kummitukset (sun muut otukset) ennen kuin kaataa siihen kuumaa vettä.

kummitus.sarjakuvablogit.com

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Lust

Huom. blogi sisältää osittain sisältöä joka ei sovi alaikäisille, herkille tai työpaikalle.

Minulla ei ole todellakaan mitään hajua miksi teen sarjakuvaa ja se, että päädyin koko taiteenmuodon pariin on kai ihan puhdasta turhamaisuutta. Piirtänyt olen aina, mutta olen pysytellut kiltisti kuvitustaiteen parissa. Kolmisen vuotta sitten minua alkoi kyllästyttää jatkuva yksityiskohtien nysvääminen ja se liiallinen aika mitä käytin kuviin suhteessa palkkaan, ja päätin alkaa piirtää sarjiksia ihan omaksi ilokseni sellaisella ”fuck this shit” -periaatteella. Minulla ei varsinaisesti ollut mitenkään tarkoituksena jäädä kyseisen taiteenmuodon pariin. Pääasiallinen motivaationi oli oppia vähän letkeämpää ja kevyempää ilmaisua ja sitten hyödyntää sitä kuvituksissa.

Toisin kävi. Tämä on ehdottomasti paras sivuraide mille olen eksynyt ja se raide jolla taidan pysyä.

Sarjakuva on työvälineenä tietyllä tapaa täydellinen, sillä siinä on äärettömän paljon liikkumavaraa ilmaisun ja kerronnan suhteen. Sarjakuva ei voi olla liian kertova tai liian abstrakti tai liian hyvin tai huonosti piirretty. Pääpaino siirtyy täysin uusille alueilla ja tätä kautta olen kai löytänyt sen oman ilmaisunvapauteni.

lupiinitp

Sarjakuvani ovat henkilökohtaisia. Joskin se mitä ne kertovan ei kai aina ole täysin selvää. Ne syntyvät usein erilaisten tunteiden myllerryksistä ja hyvin spontaanisti. En varsinaisesti ajattele sen pidemmälle mitä sarjakuvat ilmaisevat ja millaista viestiä ne lähettävät. Minä vaan aika lailla läjäytän paperille kaiken mitä päähäni juolahtaa.

Ilmaisuni on kai jokseenkin ”vahvaa”? Ehkä rohkeaa? Minun on ehkä vaikea hahmottaa sitä itse. Luulen sen johtuvan siitä, että olen ihmisena varsin tasainen, hillitty, kontrollissa ja miellyttämisenhaluinen. Sarjakuvani usein näyttävät aivan muulta kuin miltä vaikutan ulospäin. Ehkä kompensoin niillä sitä omien tunteiden ilmisua, mitä en saa itsestäni arjessa ulos.  Lisäksi minulla saattaa ehkä olla vähän omalaatuinen huumorintaju ja jonkinlaista rakkautta inhorealismia ja abstraktia ilmaisua kohtaan. Enkä välttämättä nyt ainakaan välttele pieniä gore-vivahteita tai mahdollisesti K-18-materiaalia.

Jätän usein sarjakuviini paljon tulkinnanvaraa. Se on tarkoituksellista, sillä mielelläni haastan lukijan päättelemään ihan itse mitä tarkoitan. Samalla saan myös tilaa jakaa asioita, joita en välttämättä jakaisi edes parhaalle ystävälleni niin, että en oikeastaan välttämättä jaa mitään, mutta kuitenkin paljastan kaiken. Se on terapeuttista ja voimauttavaa. Ilmaisuni pääpaino on ehdottomasti kuvallisessa ilmaisussa ja teksti saa usein ehkä vain sellaisen kuvaa tukevan roolin.

3p

Sarjakuvani käsittelevät kai pääosin mielenterveyttä ja sen puutetta, seksuaalisuutta, itseinhoa, kehollisuutta ja kaikkea tuon alueen sisällä. Lisäksi mukana pyörii vahvasti queer-, trans- ja feminismivaikutteisia aiheita. Välillä pyörittelen myös omaa MS-diagnoosiani ja menneisyyttäni, johon kuuluu kaikenlaista koulukiusaamisesta alkoholiongelmaiseen vanhempaan.

Parasta, mitä sarjakuva on mulle antanut, on ehdottomasti mahdollisuus tutustua muihin sarjakuvapiirtäjiin ja lukijoihin. En ole varmaan koskaan ennen saanut tutustua näin valtavaan määrään loistotyyppejä ja olen ehdottomasti ihmisihminen, joten muuta ei taida tarvitakaan. Lisäksi olen viimein löytänyt sen taiteenmuodon, jonka tuottaminen on lähes pelkästään todella palkitsevaa ja joksenkin kevyttä.

Mulla tulee pian ulos jo toinen ihan huolella työstetty zine tämän vuoden sisällä ja en olisi koskaan ennen pystynyt tälläiseen tahtiin vielä niin, että kaikki vastuu tekemisestä ja siihen käytettävästä ajasta on täysin minulla itselläni. Tosin siinäkin annan kiitosta myös lukijoille, koska tietenkin se myös motivoi, kun tietää että niitä omia juttuja luetaan. Se kai luo jopa pientä vastuuntunnetta sellaisella hyvällä ja motivoivalla tavalla. Ja tunteen siitä, että omalla tekemisellä on merkitystä.

Kimmo Lust on 31-vuotias mielenterveyskuntoutuja, queer, muunsukupuolinen, äiti, omaishoitaja, kroonisesti sairas (ms-tauti), myöhään herännyt, Aspergerin oireyhtymän omaava ja monet opinnot keskeyttänyt, pääasiassa itseoppinut sarjakuvabloggaaja. Periaatteessa opiskelee taidetta toisen asteen koulussa, mutta käytännössä aika omaan tahtiin, erittäin suurella joustolla ja pääasiassa etänä kotoa käsin.

lust.sarjakuvablogit.com 3p (1)

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Keskikokoisia asioita

Halusin lapsena tehdä historiaan liittyvää sarjakuvaa, etupäässä Asterixin, Blueberryn, ”Historian suurten seikkailujen”, Tintin ja Prinssi Rohkean innoittamana, tai ainakin innostamana. Osasin juuri kirjoittaa. Itkin katkerasti (tai jotenkin epämääräisen vihaisena) sitten, kun tekeleeni olivat niin avuttomia. Vanhemmat sanoivat että eiväthän nämä ole ollenkaan avuttomia, mutta kuitenkin he lukivat kuvani ja tekstini ”väärin”. En vakuuttunut. Välimatka oli liian pitkä, lapsen mieli liian rehellinen, hybris ei vielä kehittynyt.

Keskikokoiset082

Nykyään tykkään kaikesta, ihan kaikesta, kunhan se on hyvää. Viime vuosina en ole törmännyt ainakaan julkaistun sarjakuvan piirissä mihinkään huonoon. Luen, tai pikemminkin katselen (tietysti myös luen) kaiken minkä ehdin. En ehdi paljoa; olen hidas. Muistan tekijöiden nimiä, mutta vain harvoja.

Periaatteessa sarjakuvan erottaminen muista taidemuodoista on perusteltua silloin kun halutaan analysoida sarjakuvaa nimenomaan taidemuotona. Muuten näillä erotteluilla ei mielestäni ole niin väliä, koska millä tahansa välineellä voidaan tehdä mitä tahansa. Periaatteessa. En minä itse tietenkään ihan voi. Mutta viis siitä, sillä joku aina voi kumminkin, ainakin lähes mitä tahansa. Siten ihmiskunta elää ja hengittää, ja kulkee töpöttäen eteenpäin.

Keskikokoiset079B

Haluan edelleenkin tehdä historiaan liittyviä sarjakuvia, eikä siinä mitään että olen saanut tehdyksi niitä aika vähän. Sarjakuvablogiini piirrän periaatteessa mitä huvittaa, mutta keksimäni hahmot ohjaavat assosiaatioitani. Itselleni on hyvin epäselvää, milloin teen piirrosta itsestäni ja milloin jostakin ulkomaailman ilmiöstä. Pahoittelen tarpeetonta monisanaisuuttani.

Harri Haarala on 1977 syntynyt miespuolinen inhimillinen olento.

harrih.sarjakuvablogit.com

Continue Reading

Kuukauden sarjakuvablogi: Hologramofoni

Perustin ensimmäisen sarjakuvablogini Wunderwaldin vuonna 2010 lähtiessäni vaihto-oppilaaksi Skotlantiin. Aiheitani olivat ja ovat vieläkin elämän isot ja pienet, toisinaan surrealistisetkin tapahtumat, matkustustaminen, menneisyys ja tulevaisuus. Piirrän myös elokuva-arvosteluja, vinkkaan hyviä kirjoja ja musiikkia. Pidettyäni Wunderwaldia viisi vuotta halusin aloittaa puhtaalta pöydältä uudella nimellä, joten tammikuussa 2015 syntyi Hologramofoni.

gonga

Historiani sarjakuvan kanssa on pitkä. Lapsena luin Aku Ankkaa ja ranskalaisbelgialaisia sarjakuvia kuten Pikoa ja Fantasiota, Asterixia, Luky Lukea, Valerian ja Laurelinea sekä Lentoemäntä Natashaa. Teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa siirryin undergroundhenkisempään, kokeellisempaan sarjakuvaan. Suosikkejani olivat Peter Bagge, Julie Doucet, Charles Burns ja Judge Dredd. Näitä vaikutteita voi ehkä silloin tällöin nähdä vieläkin piirrustustyylissäni.

Sarjakuvablogi on minulle kanava kommunikoida, hauskuuttaa muita, toteuttaa itseäni sekä pitää päiväkirjaa, sillä tavallista päiväkirjaa en ole ikinä onnistunut pitämään. Sarjakuvamuodossa bloggaamisen paras puoli on ilmaisun vapaus ja joustavuus. Piirtäessä voi tehdä tyylikokeiluja, kertoa visuaalisia vitsejä, irrottautua perinteisestä kerrontatavasta ja sijoittaa itsensä vaikka keskelle alkumerta.

chia

Blogini henki ilmentää toivoakseni omaa asennettani elämään. Uteliaisuutta, päättäväisyyttä ja rohkeutta tavoitella omia, kaukaisiakin päämääriä. Blogi kehittyy itseni mukana, välillä yskien ja köhien, mutta luovuttamatta.

Elina Ovaskainen (s. 1986) on helsinkiläinen Lahden muotoilu- ja taideinstituutista graafikoksi valmistunut kirjallisuudenystävä, elokuvanharrastaja ja jatkuvassa muutostilassa oleva tavallisen elämän tutkimusmatkailija.

hologramofoni.sarjakuvablogit.com

Trainspotting

Continue Reading

Huhtikuun kuukauden blogi: Joviaali ilmiö

Kovin moni ei varmaan tiedä että olen sarjakuvapiirtäjä. Työelämässä olen luottamusasemassa ja tämä pitää päiväni hyvin kiireisinä.

Mutta kuitenkin löydän aina jostain muutaman minuutin omaa aikaa. Silloin rentoudun vetämällä esiin kynän ja muistilehtiön – ja piirtelen menemään! Aiheet löytyvät useimmiten niinkin läheltä kuin omasta elämästäni ja siihen liittyvistä kommelluksista. Vaikkapa pukeutumisesta.

maalaispoika

Töissäkin talletan usein päivän hauskoja kohtaamisia ja sattumuksia. Ja olenpa ilahduttanut (tai vaihtoehtoisesti suututtanut!) montaa kollegaani myös leikkimielisellä karikatyyrimuotokuvalla. Tänne mahtuu monenlaista persoonaa.

naamat

Tykkään värittää puuväreillä, se on rauhoittavaa ja vähentää stressiä.

lasit

Mikko (s. 1951) on tamperelainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Parhaiten hänet tunnetaan koko kansan suosikkimuusikkona. Harrastuksiin kuuluvat autolla ajelu (ei raitiovaunulla), laskettelu ja lauleskelu.

Lue blogi:

maalaispoika.sarjakuvablogit.com

Continue Reading

Maaliskuun kuukauden blogi: En tiiä, kunhan selitän

Aloitin sarjakuvablogin pitämisen heinäkuussa 2014 eli kovin pitkään en ole ollut kuvioissa. Piirtänyt tosin olen aina, mutta vasta näin myöhemmällä on kynästäni alkanut syntymään sarjakuvia omasta elämästä. Muiden sarjakuvablogeja olen kylläkin seurannut jo ennen omaa blogia.

Ensimmäisen kerran idea sarjisblogista taisi syntyä kun Ikatan graafisen suunnittelun sarjiskurssilla toisen vuoden opiskelija sai arvosteltavaksi mun sarjakuvan ja piti siitä. Lisäksi hän kysyi, että onko mulla blogi kun jälki on hyvin sarjisblogimaista ja jos olisi, niin hän voisi seurata sitä. Sen jälkeen näytin kavereille joitain tekemiäni sarjiksia ja kyselin mitä mieltä he on. Kaverit kannustivat tekemään blogin, mutta vieläkin hieman arkailin kun en ollut omasta mielestäni tarpeeksi hyvä.

Jossain vaiheessa aloin jakaa näitä sarjiksia omassa fb-profiilissani ja silloisessa kesätyöpaikassa sitten eräs työkaveri kehui niitä. Se oli se viimeinen tarvittava sysäys ja uskalsin vihdoin luoda blogin, enkä ole sitä onneksi katunut.

babyface

Blogi on mulle hyvä tapa pitää yllä piirtämistä jos ei muuten piirtelyyn tunnu löytyvän inspiraatiota/motivaatiota. Se on sellainen matalan kynnyksen paikka toteuttaa itseään ja lisäksi se on mulle tapa kehittyä. On myös ihan huikeaa kuulla ihmisiltä positiivisia kommentteja tai samaistumisia, sillä mulla on taipumus vähätellä itseäni ja tekemisiäni.

Yleensä blogin sisältö on aika neutraalia arkea, mutta välillä päästelen höyryjä, suruja ja turhautumisia ulos sen kautta. Ajoittain poden tyylikriisiä blogin suhteen, mutta yritän mennä sen mukaan miten asia tulee parhaiten ilmaistua ja fiiliksen mukaan.

Mirufrog eli Milla (s. 1994) on työtön rakennusmaalari ja kuva-artesaani Pohjanmaalta. Nykyisin hän asustelee Tampereella. Hän ei tiedä mitä elämällään tekisi juuri nyt, mutta elämä on silti aika mukavaa kahden kissan ja poikaystävän kanssa.

mirufrog.sarjakuvablogit.com

paperihamsteri

Continue Reading

Helmikuun kuukauden blogi: Rasvavihannes

Heräsin sarjakuvan maailmaan vasta myöhään aikuisiällä. Tai ehkä vähän huijasin, kyllä mulle lapsuudessa tilattiin kotiin Karvista, josta tykkäsin hirveästi. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi siksi, että se on kissa. Mulla ja ystävälläni oli tuolle oranssille raitakollille oikea faniklubi pystyssä, tehtiin siitä salaisia kirjoja ja sen semmoisia. Niissä oli paljon avattavia luukkuja, pussukoita ja luukkuja jotka kätkivät sisuksiinsa “kissankarvaa” ja “kissankynsiä” ja mitä ikinä keksittiinkään. Luonnollisesti karviskirjat sisälsivät rutkasti myös suoraan matkittua sarjakuvastrippiä.

rasvavihannes_3Ennen pitkää huomasin, että Karvinen toistaa itseään liikaa, lehdessä kierrätettiin strippejä aina uudelleen ja uudelleen, enkä enää halunnut sitä tilattavan. Ajat muuttuivat. Väitin itselleni aika pitkään, etten oikeastaan edes tykkää sarjakuvasta, varsinkaan niiden tekemisestä. Liian työlästä, täytyy tehdä paljon kuvia, täytyy toistaa. Eli tylsää myös. Ei innosta. Kunnes yliopistolla tein täyskäännöksen pakollisen sarjakuvapäiväkirjatehtävän takia. Sarjis olikin kivaa? Ja omasta elämästä kertominen! Äkkiä olin jo sarjiksen sivuainetta tekemässä ja päädyin jopa pohtimaan syvällisemmin autobiografisen sarjakuvan luonnetta, tutkimaan ihan.

rasvavihannes sarjakuvablogi juliana hyrriMitä sitten omaelämäkerrallisen sarjakuvan tekeminen tekijälleen – minulle – antaa? Koen sarjakuvan tekemisen päättymättömänä tutkimusmatkana. Sarjakuvissani kuvaan itseäni väsähtäneenä ja kyllästyneenä hahmona, jolla on pessimistinen asenne ja negatiivinen reaktio lähes kaikkea kokemaansa kohtaan. Korostettu ja lihavoitu, mutta true. Toisaalta, todellisuudessa en juurikaan osaa nauraa itselleni, sen sijaan minua representoivaa hahmoa kohtelen naurunalaisena ja avoimesti virheitä tekevänä. Asiat siis voisivat olla huonomminkin. Omaelämäkerrallista sarjakuvaa voisi luonnehtia välineeksi, jonka avulla tekijä hakee ensisijaisesti omaa ymmärrystä itselleen.

Onko näinkin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvalla aiheella sitten mitään annettavaa muille? Mielestäni kyllä. Omaelämäkerralla, vaikkapa sarjakuvamuotoisella, on aina olemassa sosiaalinen ulottuvuus: se kerrotaan vastaanottajaa ajatellen, jollekin toiselle. Vaikka kokemukseni maailmasta ovat yksilökohtaisia, omaelämäkerrallisten kertomusten rakentaminen paitsi paljastaa jotain itsestäni, sen kulttuurisidonnaisuus kertoo aina jotakin myös elinympäristöstäni ja muista ihmisistä.

rasvavihannes_1

Juliana Hyrri (s. 1989) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen taiteensa pääpaino on maalaus-, piirustus- ja sarjakuvataiteessa – teokset tasapainottelevat ekspressiivisen ja meditatiivisen otteen välillä. Taidekasvatuksen maisteriopinnot rullaavat Aalto ARTSissa, vahvalla kuvataiteen painotuksella ja sarjiksen sivuaineella kuorrutettuna. Työn alla on häpeää ja toiseutta käsittelevä sarjakuvanovellikokoelma, jolle Koneen Säätiö on myöntänyt apurahan. Tykkää edelleen kissoista.

rasvavihannes.sarjakuvablogit.com  

Continue Reading

Tammikuun kuukauden blogi: Kosmonaatti

En muista aikaa jolloin sarjakuvat eivät olisi kuuluneet elämääni jollain tavoin. Piirsin lapsena siskojeni kanssa omia Tehotyttö-sarjiksia ja myöhemmin yli satasivuisia tarinoita joiden aiheet vaihtelivat vampyyreista ninjoihin. Amiksessa piirsin strippimuotoista sarjispäiväkirjaa ja näytin sitä vain yhdelle ystävälleni. Valmistuttuani vietin vuoden Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla, missä myös perustin sarjisblogini. Blogin kasaaminen ja etenkin nimen keksiminen oli supervaikeaa, mutta onneksi sain monilta apua. Päädyin nimeen Kosmonaatti, koska rakastan avaruusjuttuja ja olen yleensä aika väsy.

kosmonaatti2

Siirryin viime kesänä piirtämään suoraan Photoshopilla, jotta voisin panostaa blogin ulkonäköön enemmän ja säästäisin aikaa skannaamiselta ja värien muokkaukselta. Koetan ajatella blogin lukijoita yleisönä, johon kuuluu tuttujen lisäksi minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Uskallan esimerkiksi puhua melko vapaasti muunsukupuolisuudestani, vaikka en ole ulkona koko perheelleni tai kaikille ystävilleni. Saavatpa sitten tietää tätä kautta.

kosmonaatti3

Tykkään kertoa jonkun huonon läpän ennemmin kuin hölistä siitä mitä tein viikonloppuna, mutta viime aikoina olen puhunut laajemmin eri aiheista kuten kehonkuvasta, itsetunnosta ja skolioosista. Kerron myös kiipeilystä, kumppanin kanssa hengailusta ja joitain stooreja teatterista. Blogin pitäminen on tavallaan hauskempaa kuin itsekseen päiväkirjailu, vaikka välillä ehkä haluaisin piirtää jotkin henkilökohtaisimmat ja ärsyttävimmät jutut paperille ja vain itselleni, ja joskus tuhota ne jälkeenpäin.

Blogini visuaalinen tyyli on muuttunut lähinnä välineiden vaihtumisen takia. Piirrän aika vauhdikkaasti enkä luonnostele blogin merkintöjä vaan piirrän ruudun uudestaan kunnes olen tyytyväinen. Välillä toivon että useammat kaverini pitäisivät sarjisblogia, mutta tiedän että se on melko aikaavievää enkä saa itsekään kirjoitettua kaikesta mistä haluaisin. Haaveilen joskus julkaisevani pitkän sarjakuvan ajastani teatterissa, mutta saa nähdä millä ajalla tai rahalla se syntyisi – ja tulisiko siitä joskus vaikka toinen sarjisblogini.

Elisa R. on vuonna 1992 syntynyt helsinkiläinen, joka asuu Vantaalla ja opiskelee graafista suunnittelua ammattikorkeakoulussa. Valmistunut media-assistentiksi liikkuvan kuvan linjalta ja tekee freelancerina storyboard-piirtäjän töitä. Aikoo uudenvuoden lupauksena oppia uimaan, kiipeillä enemmän ja murehtia vähemmän.

kosmonaatti.sarjakuvablogit.com

kosmonaatti1

Continue Reading

pienlehtimainos
pienlehtimainos

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
http

Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa.

Suomen laajin valikoima laadukkaita piirustus- ja taiteilijaintarvikkeita! Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.

Tempera.com/shop

mainos
syksy2015_kurssit


http

Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.

Käyttöehdot
Sarjainfo

Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Porthaninkatu 9
00530 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi