mainos
mainos

Sarjakuvan ABC, osa 1: Hahmon rakentaminen

Sarjakuvan ABC on viisiosainen nettiopas sarjakuvan tekemisen perusteista. Se on suunnattu etupäässä lapsille ja nuorille. Neuvoista on iloa myös bloggaajille ja ne on luonut Sarjakuvakeskuksen kurssien opettaja Antti Hintsa.

Hahmo

Sarjakuvassa seikkailee yleensä jonkin hahmo. Usein sarjakuva muistetaankin hyvästä hahmosta kuten Aku Ankka, Kiroileva Siili tai Viivi ja Wagner. Hahmo voi olla ihminen, eläin tai vaikkapa esine kuten tuoli. Sen vuoksi onkin tärkeää luoda oma hahmo heti ensimmäiseksi.

Hahmo vailla Omainaisuuksia Sarjakuvan ABC

Tärkeätä hahmossa on sen luonteenpiirteet ja ulkoiset ominaisuudet. Yllä olevalla hahmolla ei näitä ja hahmoa saattaisi olla tylsä seurata pidemmässä sarjakuvatarinassa. Hahmo, jolla ei ole ominaisuuksia, ei kerro itsestään heti mitään. Emme voi tietää kuinka vanha hän on, mistä hän on kotoisin tai mikä on hänen ammattinsa.

Samanlaisten hahmojen ongelma

Hahmot, jotka eivät omaa ominaisuuksia eivät kerro itsestään mitään ja saattavat jopa sekoittua toisiinsa.

Sarjakuvan ABC

Tyhjän hahmon kasvu —> ominaisuusrikkaaksi.

ilmeet nuolet

Hahmo kertoo ominaisuuksilla itsestään! Arvet saattavat kertoa kiivaasta luonteesta, puna kasvoilla ujoudesta, kyyneeleet surusta ja suuret aivot älykkyydestä.

batman

Ominaisuudet tekevät hahmosta kiinnostavan!

ominaisuudet liitettynä hahmoihin

Kaikki hahmon piirteet kertovat hahmosta jotain. Mitä sinä haluat kertoa omalla hahmollasi?

tunteet sisäiset piirteet

Vaatteet kertovat, asennot ja koko kertovat ihmisen ammatista, iästä, harrastuksesta. Myös ilmeet ja asennot kertovat hahmosta ja niitä kannattaa hyödyntää. Ne kertovat hahmon tunnetilasta. Onko hahmo iloinen vai surullinen?

Tehtävä  

Ensimmäinen asia hahmoa luodessa onkin päättää millainen sinun hahmosi on ja mitkä ominaisuudet kuvaavat hahmoasi parhaiten. Aloita hahmon luominen listaamalla kolme ominaisuutta, jotka kuvaavat parhaiten hahmoasi. Kun kolmen kohdan lista on valmis lue se vielä kerran läpi mieti hetki miten nämä ominaisuuden näkyvät hahmossa.  Tämän jälkeen aloita piirtämään hahmoa. Tee hahmolle lyijykynällä tikku-ukko rangaksi kuten alla olevassa kuvassa.

tikku ukosta hahmoksi01

Lopuksi lyijykynän voi kumittaa pois ja hahmo on valmis!

Teksti ja kuvat: Antti Hintsa. WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut tätä projektia.

Comments (1)

Comments are closed

pienmainos
pienmainos

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
[fts_twitter tweets_count=2 cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no search=sarjakuvablogit]
mainos
mainos

This message is only visible to admins.

Problem displaying Facebook posts.
Click to show error

Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons.
Type: OAuthException
Subcode: 460


Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.
Aihetunniste Twitterissä: #sarjakuvablogit


Käyttöehdot


Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Laivalahden puistotie 7
00810 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi