mainos
mainos

Huhtikuun kuukauden blogi: Kirjailtua sarjakuvaelmaa

Olin jo pitkään halunnut aloittaa sarjisbloggaamisen ja vuonna 2012 pistin pystyyn oman blogini. Sitä ennen olin jo muutaman vuoden lukenut ahkerasti sarjisblogeja. Sarjisbloggaaminen vaikutti mielekkäimmältä tavalta alkaa pitää blogia ja se on edelleen mielestäni mahtavin ja luovin tapa bloggaamiseen.

Blogin nimessä halusin käyttää nimimerkkiäni Kirjoaa ja olin aluksi aikeissa laittaa blogin nimeksi ”Kirjoan sarjakuvablogi”, mutta se kuulosti omaan korvaani tylsältä joten väänsin sen lopulta muotoon ”Kirjailtua sarjakuvaelmaa”. Toisin sanoen blogini nimi tarkoittaa Heidin sarjakuvablogia, kuinka omaperäistä!

kirjoa-heidi-lintula-sarjakuvablogi

Päivitykset liittyvät pitkälti omaan elämääni ja käsittelen humoristisella otteella viimeisimpiä tapahtumia mitä elämässäni on sattunut. Päivitystahti on alusta pitäen heitellyt laidasta laitaan, mutta pyrin ainakin yhteen päivitykseen kuukaudessa.

Päivitystahtini ja piirrosjälkeni koki suuren harppauksen, kun vietin vuoden Oriveden Opistolla sarjislinjalla. Opistoaikana päivitin hyvin ahkerasti ja kokeilen erilaisia tapoja tehdä merkintöjä. Blogini tyyli vaihtelee nykyäänkin aina silloin tällöin tekniikan ja mielialani mukaan.

Heidi Lintula (1990) on alkujaan Pirkanmaalta lähtöisin oleva sarjakuvapiirtäjä. Oriveden Opistolla sarjislinjalla vietetyn vuoden jälkeen hän päätyi syksyllä 2014 Lapin yliopistoon opiskelemaan graafista suunnittelua. Opistovuosi jätti suuren innostuksen sarjisten tekemiseen, joten tulevaisuudessa hänellä olisi tavoitteena julkaista lisää omakustannesarjakuvia. 

kirjoa.sarjakuvablogit.com

11_huhtikuuta_netti-heidi-lintula-kirjoa
pienmainos
pienmainos

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
[fts_twitter tweets_count=2 cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no search=sarjakuvablogit]
mainos
mainos

This message is only visible to admins.

Problem displaying Facebook posts.
Click to show error

Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons.
Type: OAuthException
Subcode: 460


Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.
Aihetunniste Twitterissä: #sarjakuvablogit


Käyttöehdot


Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Laivalahden puistotie 7
00810 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi