Halusin lapsena tehdä historiaan liittyvää sarjakuvaa, etupäässä Asterixin, Blueberryn, ”Historian suurten seikkailujen”, Tintin ja Prinssi Rohkean innoittamana, tai ainakin innostamana. Osasin juuri kirjoittaa. Itkin katkerasti (tai jotenkin epämääräisen vihaisena) sitten, kun tekeleeni olivat niin avuttomia. Vanhemmat sanoivat että eiväthän nämä ole ollenkaan avuttomia, mutta kuitenkin he lukivat kuvani ja tekstini ”väärin”. En vakuuttunut. Välimatka oli liian pitkä, lapsen mieli liian rehellinen, hybris ei vielä kehittynyt.
Nykyään tykkään kaikesta, ihan kaikesta, kunhan se on hyvää. Viime vuosina en ole törmännyt ainakaan julkaistun sarjakuvan piirissä mihinkään huonoon. Luen, tai pikemminkin katselen (tietysti myös luen) kaiken minkä ehdin. En ehdi paljoa; olen hidas. Muistan tekijöiden nimiä, mutta vain harvoja.
Periaatteessa sarjakuvan erottaminen muista taidemuodoista on perusteltua silloin kun halutaan analysoida sarjakuvaa nimenomaan taidemuotona. Muuten näillä erotteluilla ei mielestäni ole niin väliä, koska millä tahansa välineellä voidaan tehdä mitä tahansa. Periaatteessa. En minä itse tietenkään ihan voi. Mutta viis siitä, sillä joku aina voi kumminkin, ainakin lähes mitä tahansa. Siten ihmiskunta elää ja hengittää, ja kulkee töpöttäen eteenpäin.
Haluan edelleenkin tehdä historiaan liittyviä sarjakuvia, eikä siinä mitään että olen saanut tehdyksi niitä aika vähän. Sarjakuvablogiini piirrän periaatteessa mitä huvittaa, mutta keksimäni hahmot ohjaavat assosiaatioitani. Itselleni on hyvin epäselvää, milloin teen piirrosta itsestäni ja milloin jostakin ulkomaailman ilmiöstä. Pahoittelen tarpeetonta monisanaisuuttani.
Harri Haarala on 1977 syntynyt miespuolinen inhimillinen olento.
