kuti
mainos

Kuukauden sarjakuvablogi: Mantelitumaketarinat

Blogi sisältää myös alaikäisille sopimatonta sisältöä.

Olipa kerran kahden kuvataiteilijan ylläpitämä blogi kaikenlaisille satunnaisille sarjakuvaideoille. Sen aloittaminen oli suunnitteilla vuosia, mutta tänä vuonna (2018!)  saimme sen viimein perustettua. Keksimme kuusi nimivaihtoehtoa blogille. Listasimme ne ylös ja heitimme sitten noppaa, joka arpoi blogimme nimeksi ”Mantelitumaketarinat”. Onhan se aika hipsteri-nimi nyt kun miettii, mutta vika on nopan, sekä arpajumala Khomghesshin.

Blogin sisältö saattaa olla paikoin melko rietasta; joskus esiin putkahtelee tarpeettomia kirosanoja ja välillä hahmoilla vilkkuu lerssi (muna). Kärjekkäät sarjikset eivät kuitenkaan sulje pois pehmeämpiä ja sovinnaisempia vastineitaan, jos sellaisia haluaa joskus toteuttaa. Olemme pyrkineet käyttämään erilaisia työvälineitä kuvien toteutuksessa, jotta sisältö ei näyttäisi aivan tylsältä. Tussi ja sivellin ovat kunniapaikalla.

mantelitumake3

Blogimme ei ole varsinaisesti omaelämäkerrallinen, vaikka ideat sen sarjiksiin ammentuvat elämän karusta todellisuudesta (ja epätodellisuudesta). Aloitimme blogin ylläpidon tiheällä päivitystahdilla, sillä tahdoimme sinne nopeasti sisältöä, ja paljon! Aktiivinen päivitystahti on pakottanut tekijänsä hyväksymään myös ne keskinkertaisen tuntuiset ideat. Sarjakuvia ei ole ollut aikaa hioa loputtomiin, siksi karun näköiset sarjikset on vain pakko hyväksyä. Se on ollut hyvin virkistävää! Saapa nähdä kuinka kauan jaksamme vielä kiduttaa itseämme tällä kiivaalla tahdilla. Vain aika näyttää millaiseen suuntaan blogi taantuu tulevaisuudessa!

Jussi Leppänen (s.1987) on Turussa asuva kuvataiteilija. Hän juo maitoa ja kasaa oman tietokoneensa.

Tiina Mäkitalo (s.1989) piilottelee Turun pahamaineisissa lähiöissä ja aktivoi itseään olemalla mukana myös yhdistystoiminnassa nykykulttuurin parissa (mutta sitähän ei kuulemma lasketa).

mantelitumaketarinat.sarjakuvablogit.com

mantelitumake2

pienlehtimainos
Sira Moksi

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
http

Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa.

Suomen laajin valikoima laadukkaita piirustus- ja taiteilijaintarvikkeita! Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.

Tempera.com/shop

syksy2015_kurssit
kuti
Suomen sarjakuvaseura ry
Suomen sarjakuvaseura ry6 hours ago
"Sarjakuva on hauska, vaikkei kukaan hahmoista varsinaisesti vitsailekaan. Kommunikointikeinona näyttää olevan lähes yksinomaan pilkka ja iva.

Itse juoni ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta se on sivuseikka. Tasamittaisiin lukuihin jaettu Ada viidakossa on ennen muuta satiirinen teos, joka sivaltaa terävällä pilkallaan esimerkiksi ihmisen pohjatonta ahneutta ja menneen maailman jäykkää luokkayhteiskuntaa."
Suomen sarjakuvaseura ry
Suomen sarjakuvaseura ry4 days ago
Making Money from Webcomics is the joint effort of an international group of webcomics artists, Finnish comics makers and the funding from Kone Foundation. I started the project two years ago and in August 2018 a bunch of webcomics artists traveled to Finland for a joint two-week artist residency. The end result is a free PDF book. Spread it around and help anyone with a comics career!

Contents include:

I Starting Out. 1 Finding your brand – 2 Basics of social media – 3 Going viral
II Monetizing. 4 Being professional – 5 Subscription models – 6 Freelancing – 7 Contracts and negotiating
III Expanding. 8 Conventions – 9 Merchandise – 10 Kickstarter and funding – 11 Beyond comics
IV Keeping it together. 12 Day job – 13 Avoiding burnout –14 Community

Contributors: Alex Norris, David Daneman, Eelis Nilukka, Enzo, H-P Lehkonen, Jose Rojas, Laura Romagnoli, Megan McKay, Olivia Walch, Paju Ruotsalainen, Sara Valta.


http

Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.

Käyttöehdot
Sarjainfo

Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Porthaninkatu 9
00530 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi