syksy2015_kurssit
kuti

Kuukauden sarjakuvablogi: Ugly Monsters / Rumat möröt

Huom. blogi sisältää myös lapsille sopimatonta sisältöä.

Ugly Monsters on tuhma ja humoristinen homosarjakuva, jossa mörkökaverukset seikkailevat deittailun, bilettämisen, itsetutkiskelun ja kalsarimerkkien viitoittamassa maailmassa. Sarjakuva ammentaa aiheita niin mun omasta kuin lähipiirinikin elämästä sekä kaikesta siitä, mitä satun näkemään tai kuulemaan kaupungilla liikkuessani. Stripeissä leikitellään myös stereotypioilla.

Vaikka sarjakuva kuvaakin homoelämää, niin uskon, että siihen voivat samastua muutkin. Aiheissa liikutaan kuitenkin suht arkisten ja universaalien asioiden parissa.

uglymonsters

Ugly Monsters sai alkunsa nelisen vuotta sitten luonnoksista, joita raapustelin työnteon ohessa post it -lapuille. Tuolloin hahmoilla, joita kutsun nykyään alkumöröiksi, ei ollut pysyvää olomuotoa ja niiden rooli oli lähinnä helpottaa omaa keskittymiskykyäni palavereissa. Kavereiden ihastuttua näihin raakilemörköihin päätin ruveta piirtämään niitä enemmän. Pian syntyikin ensimmäinen hahmo, Jojo, jota pidän jonkinlaisena omakuvanani.

Koetin alkuun piirtää Möröistä mahdollisimman rumia, ikään kuin kyseenalaistamaan nykypäivän kauneusihanteita. Hahmosuunnittelun ohessa hahmot ovat kuitenkin hiukan söpöytyivät, joskin niissä on edelleen nähtävissä alkumörköjen piirteitä, kuten esimerkiksi oudot nenät sekä runsas ja vaihteleva karvoitus.

Ugly-sanalla olen halunnut viitata myös Mörköjen käytökseen. Oikeassa elämässä ihmisiltä odotetaan iän ja aseman mukaan tietynlaista käytöstä. Mörköjen maailmassa näin ei ole, vaan he käyttäytyvät kuin parikymppiset, vaikka ikää on oikeasti enempi. Tästä saakin hauskoja tilanteita sarjakuviin. Myös homous on edelleen ruma asia, jonkinlainen mörkö, vaikka nykyään ollaankin aika suvaitsevaisia ja tasa-arvoasioissakin on otettu isoja askelia. Toivoisinkin, että Möröt herättäisivät keskustelua aiheen tiimoilta.

comic_popcorn

Varsinaisen sarjakuvakerronnan pariin päädyin kesällä 2017. Hahmojen ulkomuodot ja luonteet olivat hioutuneet kohdilleen. Tuntui kuitenkin, että tuolloin tekemäni yhden ruudun sketsiformaatti ei enää yksistään riitänyt, sillä kerrottavaa olisi enemmänkin. Päätin kokeilla ns. ”oikeaa sarjakuvaa”.

Oman kerrontatavan löytymisen jälkeen rupesin haaveilemaan jo oikeasta kirjasta, jonka suunnittelin julkaisevani omakustanteena. Sammakko Kustannus kuitenkin ilmaisi kiinnostusta Mörköjä kohtaan ja julkaisi Ugly Monsters -sarjakuva-albumin nyt alkusyksystä.

Joakim Juvelén (s. 1983) on helsinkiläinen graafikko ja sarjakuvataiteilija, joka piirtää toisinaan niin roiseja Ugly Monsters -strippejä, että niiden näyttäminen esimerkiksi äidille nolottaa.

uglymonsters.sarjakuvablogit.com

joakim

pienlehtimainos
pienlehtimainos

Mainosta sarjakuvaasi tässä!
http

Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa.

Suomen laajin valikoima laadukkaita piirustus- ja taiteilijaintarvikkeita! Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.

Tempera.com/shop

sininenjanis
sininenjanis
Suomen sarjakuvaseura ry
Suomen sarjakuvaseura ry4 days ago
"Helsingin Sanomat sensuroi Pertti Jarlan 5.12. lehteen piirtämän Fingerpori-sarjakuvan. Lehti vaati alkuperäisessä stripissä esiintyneen muotitalo H&M:n logon poistamista. Se korvattiin geneerisellä Finger-Vaate-­logolla."
HS: "Katsottiin, että ollaan lähellä elinkeinotoiminnan haittaamis -pykälää."


http

Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.

Käyttöehdot
Sarjainfo

Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Porthaninkatu 9
00530 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi