Kaikesta huolimatta ahdistuksissani olen poistanut tämänkin blogin useaan otteeseen, joten suurin osa sarjakuvista ovat piilossa tietokoneellani taikka kirjahyllyssäni. Joitakin poistettuja merkintöjä olen myöhemmin lisännyt takaisin näkyviin ihmisten luettavaksi, mikäli ne ovat olleet minusta tarpeeksi viihdyttäviä. Tai surkuhupaisia. Sehän tämän blogin pointti lieneekin. Saatan piirtää hyvinkin surullisista asioista ja onnistun silti jotenkin tekemään niistä kertovan sarjakuvan olemaan huvittava. Taito sekin?
Vaikka poistin blogista mahdollisuuden kommentoida, ovat monet lukijat ottaneet yhteyttä muiden sivujen kautta. Siitä tulee usein todella hyvä fiilis, vaikka osa onkin melkoisia trolleja. En koskaan ajatellut, enkä vieläkään oikein käsitä, että joku lukisi sarjakuvapäivistäni ja palaisi yhä uudelleen lukemaan miten minulla menee. Mikäköhän siitä tekee niin mielenkiintoista?
Surkea-nimimerkin takana piileskelee Viima Äikäs (s.1992), kasvavan matelija-armeijan ja koiran omistava tyyppi Seinäjoelta. Hän harrastaa piirtämisen lisäksi ratsastusta, valokuvausta, pallonivelnukkeja ja jatkuvaa koneella koomaamista. ”Yritän parhaani jotta voisin paremmin ja oppisin jälleen tuntemaan hyvää fiilistä kurjan ahdistuksen sijaan. Päivä kerrallaan kohti parempaa tulevaisuutta.”
surkea.sarjakuvablogit.com Kesäkuun kuukauden blogi: Surkuhupaisaa
Olen ehkä surkein (HEH..) ihminen kuvailemaan tätä blogia, vaikka sitä itse piirränkin. Lainaten entistä opettajaani Keijjoa, ”Ei pitäs pyytää ketään kuvailemaan omaa työtänsä, kun juuri sitä ei voi nähdä kuin peilin kautta, nurin.”
Mutta kun lukijoilta kysyy millainen Surkuhupaisaa on, sanat ’henkilökohtainen’, ’rohkea’ ja ’suorasanainen’ toistuvat usein. Piirrän elämästäni, hyvistä että pahoista ajoista. Ahdistus ja suru ajavat minut usein piirtopöydän ääreen, purkamaan pahaa oloa sarjakuviksi, joista tämä blogi koostuu.
Aloitin sarjisbloggaamisen hyvin vaikeina teinivuosina, jolloin täytin kymmeniä vihkoja sarjakuvilla jotka olivat täynnä patoutunutta vihaa ja katkeruutta, ja vuosien myötä tyylini muotoutui hieman pelkistetymmäksi ja aiheet olivat rauhallisempia verrattuna teinivuosien angstiin. Angstia kyllä löytyy, toki, mutta ehkä hieman rauhallisemmassa muodossa kuin ennen. Käsittelen välillä aika rankkojakin asioita piirroksin, mutta en kadu sen jakamista ihmisten nähtäväksi.
Tiedän etten ole ainoa joka kamppailee päivittäin huonosta olosta tai mielen oikuista, ja ehkä sarjakuvani tsemppaavat niitä jotka luulevat olevansa yksin. Noh, loppujen lopuksi teen tätä blogia itseäni varten, mutta kiva jos muutkin siitä nauttivat. Sarjakuvien piirtely on minulle miltein yhtä terapeuttista kuin lemmikkieni tai hevosten kanssa puuhastelu. Nykyään bloggaan englanniksi ulkomaalaisten kavereiden iloksi.
Kaikesta huolimatta ahdistuksissani olen poistanut tämänkin blogin useaan otteeseen, joten suurin osa sarjakuvista ovat piilossa tietokoneellani taikka kirjahyllyssäni. Joitakin poistettuja merkintöjä olen myöhemmin lisännyt takaisin näkyviin ihmisten luettavaksi, mikäli ne ovat olleet minusta tarpeeksi viihdyttäviä. Tai surkuhupaisia. Sehän tämän blogin pointti lieneekin. Saatan piirtää hyvinkin surullisista asioista ja onnistun silti jotenkin tekemään niistä kertovan sarjakuvan olemaan huvittava. Taito sekin?
Vaikka poistin blogista mahdollisuuden kommentoida, ovat monet lukijat ottaneet yhteyttä muiden sivujen kautta. Siitä tulee usein todella hyvä fiilis, vaikka osa onkin melkoisia trolleja. En koskaan ajatellut, enkä vieläkään oikein käsitä, että joku lukisi sarjakuvapäivistäni ja palaisi yhä uudelleen lukemaan miten minulla menee. Mikäköhän siitä tekee niin mielenkiintoista?
Surkea-nimimerkin takana piileskelee Viima Äikäs (s.1992), kasvavan matelija-armeijan ja koiran omistava tyyppi Seinäjoelta. Hän harrastaa piirtämisen lisäksi ratsastusta, valokuvausta, pallonivelnukkeja ja jatkuvaa koneella koomaamista. ”Yritän parhaani jotta voisin paremmin ja oppisin jälleen tuntemaan hyvää fiilistä kurjan ahdistuksen sijaan. Päivä kerrallaan kohti parempaa tulevaisuutta.”
surkea.sarjakuvablogit.com
Kaikesta huolimatta ahdistuksissani olen poistanut tämänkin blogin useaan otteeseen, joten suurin osa sarjakuvista ovat piilossa tietokoneellani taikka kirjahyllyssäni. Joitakin poistettuja merkintöjä olen myöhemmin lisännyt takaisin näkyviin ihmisten luettavaksi, mikäli ne ovat olleet minusta tarpeeksi viihdyttäviä. Tai surkuhupaisia. Sehän tämän blogin pointti lieneekin. Saatan piirtää hyvinkin surullisista asioista ja onnistun silti jotenkin tekemään niistä kertovan sarjakuvan olemaan huvittava. Taito sekin?
Vaikka poistin blogista mahdollisuuden kommentoida, ovat monet lukijat ottaneet yhteyttä muiden sivujen kautta. Siitä tulee usein todella hyvä fiilis, vaikka osa onkin melkoisia trolleja. En koskaan ajatellut, enkä vieläkään oikein käsitä, että joku lukisi sarjakuvapäivistäni ja palaisi yhä uudelleen lukemaan miten minulla menee. Mikäköhän siitä tekee niin mielenkiintoista?
Surkea-nimimerkin takana piileskelee Viima Äikäs (s.1992), kasvavan matelija-armeijan ja koiran omistava tyyppi Seinäjoelta. Hän harrastaa piirtämisen lisäksi ratsastusta, valokuvausta, pallonivelnukkeja ja jatkuvaa koneella koomaamista. ”Yritän parhaani jotta voisin paremmin ja oppisin jälleen tuntemaan hyvää fiilistä kurjan ahdistuksen sijaan. Päivä kerrallaan kohti parempaa tulevaisuutta.”
surkea.sarjakuvablogit.com 
