Olen aina ollut sitä mieltä, että sarjakuvaa pitää piirtää paperille tai korkeintaan jollekin muulle konkreettiselle orgaaniselle alustalle ja sarjakuvaa pitää julkaista paperilla. Sarjakuvakursseilla opettaessani tapasin opiskelijoita, jotka ajattelivat aivan toisin. Kyseenalaistivat paasaukseni. Kerran marisin ystävälleni tästä nuorison käsittämättömästä halusta julkaista piirroksiaan verkossa ja vain verkossa. Toiset eivät edes paperia käytä, vaan tuottavat taiteensa suoraan digitaaliseksi, eivätkä suostu edes kokeilemaan vesivärimaalaamisen ihanuutta. Ystäväni totesi vain, että ihan samanlainen jääräpäähän sinä olit taidekoulussa. Toisin päin vain.
Tottahan se on. Olin jääräpää ja yhä olen. Kyseenalaistin tulevaisuuden hömpötykset. En suostunut edes kuvaamaan digikameralla. Kyllä oikeat valokuvat otetaan filmille ja mielellään kehitetään itse pimiössä! Nyttemmin kyllä olen lopettanut filmille kuvaamisen kokonaan. Kirpparipöydässäni oli syyskuussa myynnissä kaksi kinofilmikameraa, kaitafilmikamera, kaitafilmiprojektori ja -leikkuri.
Olen päättänyt luopua ennakkoluuloistani ja avartaa maailmaani maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Ruudun takaa -blogi synty vaati silti pitkän pohdinnan. Ystäväni ja naapurin Simo Ollila kannusti minua aloittamaan. Simo tekee työkseen kulttuuritiedottamista ja kirjoittaa kulttuuriin ja tiedottamiseen keskittyvää blogia nimeltään Pikseli on pitkä matka. Hänen mukaansa nykyaikana blogi on ehdottaman tärkeä työväline kulttuurialan ammattilaiselle. Kaikilla taiteilijoilla pitäisi kuulemma olla blogi.
Niihin aikoihin minulla oli työharjoittelija, graafista suunnittelua opiskeleva Minna. Koska en vietä aikaa netillä tai ATK:n ääressä muutenkaan, pistin työharjoittelijani ottamaan selvää millaisia sarjisblogeja tai verkkosarjakuvia on. Hän sai päivän aikaa ja esitteli minulle sitten kohtalaisen kattavan otoksen sivustoja. Kolmistaan, minä, Minna ja Simo, päätimme, että tämä sarjakuvablogit.com olisi mulle paras paikka.
Lopullisen päätöksen blogin perustamisesta tein Kemin sarjakuvapäivillä 11.10.2014. Istuttiin muiden sarjakuvataiteilijoiden kanssa Tervahallin pukuhuoneessa odottamassa, että joudutaan lavalle Kemin kaupunginorkesterin ja Anssi Tikanmäen orkesterin kanssa. Kyselin Hanna-Pirita Lehkoselta blogin tekemisestä ja hän oli niin optimistisen innostava, että lopulta uskaltauduin itsekin pitämään lokikirjaa. Huvittavaa kuviossa on se, että Hanna-Pirita on entinen oppilaani, joka nyt neuvoi minua sarjakuvan julkaisemisessa. Hanna-Pirita ei kylläkään ollut niitä, jotka kiukuttelivat vesivärien käytöstä.
Simo piti mulle pikakurssin tuosta WordPressistä, ja antoi ahkerasti palautetta erityisesti blogin ulkoasusta, joka oli aluksi kuulemma liian harmaa ja vanhanaikainen.
Alusta lähtien mulle oli selvää, että käsittelen blogissa nimenomaan sarjakuvan tekemistä. Ystäväni ja kustantajani Pauli Kallio sanoi minulle, kun piirsin uusia sarjiksia Tyhmä Tyttö -kokoelmaan vuonna 2003, että saan tehdä julkaisuun sarjakuvia mistä tahansa aiheesta, paitsi sarjakuvien tekemisestä. Tähän asti olen noudattanut ohjetta.
Minä, Mikko ja Annikki -albumin ilmestymisen jälkeen koin kuitenkin suurta tarvetta kertoa tuosta albumin syntyprosessista. Kaikesta siitä, mikä ei mahtunut kirjaan. Olen aiemminkin halunnut jakaa sarjisten syntyvaiheita lukijoille. Tai ehkä terapoida itseäni suuren koitoksen jälkeen. Kun Tuuli ja Myrsky ilmestyi, teimme samaisen Simo Ollilan kanssa verkkosivuilleni osion albumin tekemisestä (linkki). Uusi blogi on juuri tällaiseen puuhaan huomattavasti helpompi väline kuin verkkosivut, puhumattakaan paperisesta julkaisusta!
Olen aikoinaan tehnyt aika paljon pienlehtiä. Monella tapaa blogi muistuttaa pienlehteä julkaisukanavana: pieni budjetti, julkaisemisen vapaus ja tekeminen on omaehtoista toimintaa. Eikä kukaan voi tulla sanomaan, että älä nyt tollasia piirrä tai ettei ketään kiinnosta, mitä sä oot kuunnellu radiosta. Aivan itse voi määritellä mikä on mielenkiintoista sisältöä ja mikä ei. Tokihan blogi-ilmaisua rajoittavat tietyt juridiset seikat, mutta samat lait koskevat tietysti myös pienlehtiä. Sarjakuvablogin tekeminen tuntuu samalla tavalla vapaalta ja innostavalta väkertämiseltä kuin pienlehtien askartelu. Palautetta vain tulee lukijoilta vähemmän.
Ennen pelkäsin, että blogit vievät pienlehdet hautaan, kun nuoriso lakkaa käyttämästä paperia sarjakuvan julkaisemiseen. Nyt olen hoksannut, että blogit ovat tulleet vain uudeksi kanavaksi lehtien rinnalle ja yhä löytyy myös väkeä Pienlehtitaivaaseen.
Tiitu Takalo (s. 1976) on tamperelainen sarjakuvataiteilija.
