Ihanuutta-blogin juuret juontavat loppuvuoteen 2013, jolloin aloin käydä Sarjakuvakeskuksen Nuorten avoimessa pajassa kaverini MacKativerin kanssa. Pajan vetäjä Karri voimakkaasti suositteli meitä perustamaan blogin ja aloitimme yhteisen Nuorten avoin -blogin pitämisen. Mac perusti oman bloginsa (gaiverruksia.sarjakuvablogit.com) lähtiessään vaihtoon syksyllä 2015, joten jäin sitten päivittämään tätä kanavaa yksin. Ihanuutta-nimellä blogi on keikkaillut reilun puolitoista vuotta.
Olin sarjakuvafani jo ennen kuin menin kouluun, mistä lienee kiittäminen valistunutta kotikasvatusta. Muistan vaikuttuneeni Carl Barksin ja Floyd Gottfredsonin pitkistä seikkailusarjiksista, jotka olivat helposti saatavilla kirjahyllyssä. Ryhmä-X -lehti tuli vuosikausia kotiin kannettuna. Aloitin sarjakuvien piirtämisen itse ala-asteella ja harrastus on jatkunut melkolailla katkeamatta tähän asti. Aluksi piirsin pöytälaatikkoon ja lukiolaisena aloin pitää sarjispäivistä, jota luetutin kavereilla. Nykyinen blogi on samaa jatkumoa lukion sarjispäivisten kanssa, ja blogin hahmoista esimerkiksi kriittinen pörriäinen James ja Kuolema hengailivat mukana jo silloin.
En ole koskaan tavoitteellisesti opiskellut sarjakuvan tekemistä tai graafista suunnittelua tai edes piirtämistä (kuvislukiossakin tein taidekursseja minimimäärän, kun piti ehtiä päntätä ranskaa ja fysiikkaa). Olen kuitenkin yrittänyt maksimaalisesti hyödyntää sopivia (ilmaisia) eteen sattuvia kursseja, työpajoja ja Sarjakuvakeskuksen nuortenleirejä 2014–15. Uskonpuute ja itsekritiikki meinaa joskus saada vallan kun katselee, mitä muut piirtäjät tekevät. Koetan muistuttaa itselleni, että niistä tyypeistä suuri osa piirtää ammatikseen… Sarjakuvien tekeminen omaksi iloksi (ja vähän kavereiden) on saanut uusia ulottuvuuksia bloggaamisen myötä. En ole ihan vielä tottunut julkaisemiseen, ja mietin usein, mitä tuo mystinen entiteetti ”kaikki” ajattelee, jos piirrän tai kirjoitan sitä tai tätä.
Pidän sarjakuvasta ilmaisumuotona, koska se on niin vapaa. Sarjikset sallii liioittelun, kärjistämisen ja abstraktienkin tuntemusten konkreettisen kuvittamisen. Tapahtumat saavat ihan uudenlaista taikaa ja hohtoa sarjakuvina. Sarjikset auttavat jäsentämään tätä ihanan kamalan absurdin monimutkaista maailmaa. Ja tietysti purkamaan paineita silloin kun ahdistaa. Piirrän suhteellisen paljon realistisia juttuja, esimerkiksi rekonstruktioita hauskoista keskusteluista tai tilanteista. Aiheet nousevat omasta elämästäni ja mielenkiinnon kohteistani.
Piirrokset syntyvät musteella ja terällä, mutta joskus inspiraation sattuessa olen kokeillut muitakin tekniikoita. Eli värikyniä. Vähän olen välillä lisäillyt väriä Photoshopissa, jos se on käynyt vaivattomasti. Ihailen Frank Millerin ja Mike Mignolan sarjakuvissa vallitsevaa intensiivistä mustaa, mutta en ole vielä päässyt omissa töissäni ihan samalle pimeyden asteelle. Eurooppalainen uusi aalto on toinen tärkeä inspiraation lähde, ja erityisesti Joann Sfarin huojuva tyyli ja aistillinen maailma vetoaa. Näitä kohti pyritään.
Ina Rosberg (1992) on helsinkiläinen, ihan pian valmistuva maisema-arkkitehtuurin opiskelija, joka haaveilee vielä jonakin päivänä pitävänsä oman gallerianäyttelyn.
nuortenavoin.sarjakuvablogit.com
