En ole muusikko, mutta rytmi minulla on veressä. En ole veistäjä, mutta kosketuspinta on vahva. Kokki en myöskään ole, mutta uusia yhdistelmiä keksin jatkuvasti, enkä liiemmin tanssija, vaikka liikettä rakastankin. Näitä kaikkia ennen minä olen piirtäjä.

Sarjakuvapäiväkirjaa (joka oikeammin on kuvien ja tekstien kokonaisuudessaan kaunis kaaos) olen pitänyt vuodesta 2008, jolloin täytin 13, ja blogia olen julkaissut nyt siiskin nelisen vuotta. En vielä 17-vuotiaana ole lakannut piirtämästä sarjakuvia tai yksittäisiä kuvia ja kirjoittamasta tekstejä, sillä totesin sellaisen aikanaan oikein hauskaksi luettuani muiden blogeja. Saamani palaute on myös ollut kovin tärkeää kehityksessäni.

Aiheeni ovat enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallisia. Silloin tällöin minusta on hauskaa kertoa asioita symbolein, jotka jäävät muille mysteerisiksi. Ylivoimaisesti suurin osa piirtämistäni ja julkaisemistani merkinnöistä on kuitenkin suoraselkoisia, humoristisia, mieleen jääneitä havaintoja siitä, mitä on tapahtunut arkipäivässäni tai millaisia ajatuskulkuja minulla on.

Nimeni on Jenna Oldén, olen 17-vuotias ja asun aivan Tampereen kupeessa. Paraikaa opiskelen Tammerkosken kuvataidelukiossa Tampereella. Sarjakuvat ovat vain yksi mielenkiinnonkohteistani; mielelläni oppisin esimerkiksi kirjoittamisesta, elokuvasta ja ohjaamisesta ja vaatesuunnittelustakin enemmän.

Merkittävimmät tapahtumat sarjakuvahistoriassani lienevät Lasten mehuhetki –omakustanteen tekeminen ja Tampere Kuplii –festareilla blogipaneelissa jutteleminen muiden sarjisbloggaajien kanssa. Suurimpia sarjakuvallisia innoittajiani ovat muiden muassa Hugo Prattin Corto Maltese, Ville Ranta, Kuti Kuti, Pahkasika ja sarjakuvablogit ylipäätään.

Historiani sarjakuvien tekijänä ei ole vielä pitkä. Minulle on kuitenkin aina ollut itsestäänselvää, että tulen kehittymään sarjakuvan saralla runsaasti ja työskentelemään (tai ainakin leikkimään) sen parissa vielä paljon!

fjelden.sarjakuvablogit.com

Tavallaan aloitin sarjisbloggaamisen jo vuonna 2007 aloittaessani opintoni yliopistossa. Piinaavan pitkillä luennoilla piirtäminen sai minut keskittymään hitusen paremmin ja pysymään järjissäni.

Aluksi julkaisin sarjiksiani vain Facebookissa, mutta kavereiden kannustamana ja muiden ihmisten sarjisblogeista inspiroituneena päätin ryhtyä pitämään ihan virallista sarjisblogia syksyllä 2009. Sen jälkeen onkin tullut blogin kanssa sekoiltua.

Sisällöltään sarjisblogini on vain ihan tavallinen blogi, jossa saatan urputtaa enemmän tai vähemmän elämästäni, ja satunnaisesti pysähtyä pohtimaan vähän vakavampiakin asioita. Pyrin kuitenkin tylsimmätkin jutut piirtämään mahdollisimman psykedeelisesti, mikä onkin aika pitkälti blogini kantava voima ja tavoite. Mitä härömpi, sen parempi… tai ainakin mun mielestä.

Sarjisblogi on myös auttanut minua kehittymään piirtäjänä ja olen etenkin vapaalla kädellä piirrettyjen sarjisten myötä oppinut ottamaan rennosti piirtäessä. Joskus jopa kieli poskella piirretyistä töherryksistä saattaa syntyä timantteja. Tai sitten niistä tulee jotain ihan hirveää scheissea, jolloin se päätyy blogimerkintään!

Pienenä haaveena tulevaisuutta ajatellen olisi, että joskus uskaltaisin ottaa sen askeleen elämässä ja koostaa jonkin sortin julkaisua parhaimmista blogimerkinnöistäni. Mutta tulevaisuutta odotellessa lukijat saavat pällistellä häröpiirroksiani näyttöpäätteiltään.

Piritta ’Piri’ Huhtanen (s. 1988) Seinäjoelta lähtöisin oleva ja nykyään rovaniemeläistynyt kuvataidakasvatuksen opiskelija Lapin yliopistossa.

piri.sarjakuvablogit.com

                         

Aloitin sarjakuvablogin pitämisen syksyllä 2009 aloitettuani opinnot Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla. Tehtävänä oli muistaakseni luoda strippisarja ja sille julkaisualustaksi blogi, mutta itselleni tyypillisesti siirryin suoraan omaelämäkerralliseen päiväkirjamalliin. Sittemmin blogista on tullut kiinteä osa elämää.

Blogin funktio on alusta asti ollut lähinnä terapeuttinen – se on kenttä kommentoida ympäröivää maailmaa ja kertoa itsestään asioita, hakien sitä kautta yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. Pyrin olemaan aina mahdollisimman rehellinen, siitäkin huolimatta, että usein palaute on myös negatiivista. En myöskään panosta visuaaliseen tai tarinankerronnalliseen toteutukseen mitenkään erityisen paljon, mistä johtuen blogi koostuukin pääasiassa staattisesta monologista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö jatkuvasti toivoisi osaavani toteuttaa edellä mainitut osa-alueet paremmin. Aina on tarve kehittyä ja löytää se oma tapa tehdä ja kertoa.

Helsingissä kasvanut Wolf Kankare (s. 1990) opiskelee kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja ehkä vielä joskus piirtää jotain mainitsemisenarvoista sarjakuvaa ja löytää elämälleen jonkinlaisen tyydyttävän suunnan.

susiajasoraa.sarjakuvablogit.com

Perustin sarjakuvablogin marraskuussa 2006 osoitteeseen norpatti.vuodatus.net. Se tapahtui aika lailla hetken mielijohteesta nähtyäni, että muutkin alkoivat niitä perustaa. Olin tutustunut siihen mennessä ainakin Reetta Laitisen, Jupun ja Ville Rannan blogeihin ja juuri tavannut sarjisihmisiä ”livenä” ekoja kertoja. Halusin myös vaihtaa liian henkilökohtaiselta tuntuneen tekstiblogin sarjismuotoon. Jälkeenpäin on tosin tuntunut, että nimenomaan sarjakuvablogini on paljastanut minusta ihmisenä paljon enemmän kuin olisin koskaan pystynyt pelkin sanoin kuvailemaan. Lausahdus ”en vaan osaa!” ja siitä muodostettu lyhenne ”evo” olivat käytössäni jo aiemmin puhuessani itsestäni ironiseen sävyyn, joten siitä tuli aika luontevasti myös blogin nimi. Tietynlainen sählääminen ja omalle hölmöilylle naureskelu ovat olleet vakioteemoja blogissani kaikki viisi vuotta.

Blogi on minulle rajaton leikkikenttä. Kanava, jota kautta voin tyydyttää julkaisutarvetta, testailla uusia juttuja, arkistoida, ottaa kantaa, terapioida, käydä keskustelua ja saada työtarjouksia. En aseta itselleni mitään varsinaisia sääntöjä, enkä anna muidenkaan niitä asettaa, vaikka kommenteista pystyykin päättelemään millaiset merkinnät olisivat lukijoille mieluisimpia. Haluan pitää blogin mahdollisimman monenkirjavana ja julkaista siellä hyvin sekalaista materiaalia. Kukaan ei estä kertomasta välillä kissan kuolemasta ja välillä postaamaan valokuvia itsestäni ”muotiblogi” tyyliin. Koitan keksiä jatkuvasti uusia juttuja ja toisaalta taas palata aina vanhaan. Tietynlaisen rytmin säilyttäminen on tärkeää.

Koko sarjakuvabloggaushistoriani on netissä nähtävillä, enkä ole poistanut vuosien aikana kuin muutaman merkinnän, jotka ovat jälkeenpäin alkaneet kaduttaa, kun oon mennyt liian henk koht tasolle. Nykyisin pyrin olemaan poistamatta mitään. Haluan paitsi itse nähdä, myös muiden näkevän mistä on lähdetty ja mihin on tultu ja toivon sen antavan inspiraatiota ja/tai lohtua muillekin. Tyyli ja ihminen sen takana muuttuu koko ajan. Aika moni vanha merkintä hävettää, mutta toisaalta bloggaamisen kautta on oppinut hyvin myös käsittelemään omaa häpeää, sillä usein juuri ne henkilökohtaisimmat avautumiset ovat saaneet eniten positiivista palautetta. Sarjakuva on elämää ja elämä on sarjakuvaa.

Milla Paloniemi (s.1983 Jalasjärvellä) on helsinkiläinen sarjakuvantekijä, kuvittaja ja graafikko (medianomi amk, EVTEK muotoiluinstituutti 2007). Piirtänyt sarjakuvia ja julkaissut pienlehtiä lapsuudesta saakka. Suuren yleisön tietouteen päätyi ja ”aivan erityisen sysäyksen” tekemiseen sai Kiroileva siili-sarjakuvan ansiosta, joka levisi internetistä pienlehtien kautta Sammakon kustantamiksi albumeiksi, joista kuudes osa ilmestyy helmikuussa. Kiroileva siili on voittanut lukuisia palkintoja (mm. ensimmäisen Sarjakuva-Finlandian, 2008) ja on levinnyt myös lukuisiin oheistuotteisiin, joiden laadusta ja määrästä tekijä on hyvin tarkka. Muita sarjakuvia: Veera & minä (Lemmikki-lehti), Tassutellen, Kettu ja minä, Sarjakuvakeittokirja (toim.), Aina oikeassa (PAM-lehti) jne…

norpatti.sarjakuvablogit.com

 

Meinasin kaatua ei ollut alunperin lapsettomuusblogi, vaan jonkinlainen julkaisukanava sarjakuvaa ensimmäistä kertaa elämässään piirtävälle burn out -opettajalle, joka oli paennut elämänsä kriisejä Limingan taidekouluun syksyllä 2009. Oma elämäntilanteeni vakiinnutti pian sarjakuvien aiheeksi lisääntymisvaikeudet.

Pikku hiljaa sana blogista levisi tahattomasti lapsettomien yhteisöissä ja lukijoita ja näkyvyyttä alkoi tulla enemmänkin. Albumi Keskenmenosaappaat – sarjakuvia lapsettomuudesta syntyi omakustanteena keväällä 2011 osin blogin lukijoiden painostuksesta mutta myös omasta halustani saada tietty projekti kansiin. Keskenmenosaappaiden ilmestyttyä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry myönsi minulle Simpukan helmen tunnustuksena tahattomasti lapsettomien aseman parantamisesta yhteiskunnassamme.”

Kertomisen halu jäi, vaikka elämäntilanteeni muuttui. Syksyllä 2011 perustin Haarakiilapaniikin ikään kuin jatkoksi edellisen blogin tarinoille. Näkökulma ja kertomukset ovat yhtä omakohtaisia kuin aiemmatkin. Erona on luomistyössä ehkä se, että ideat tulevat nyt muistista pikemminkin kuin tuoreista kokemuksista.

Sarjakuvat ovat saaneet positiivisen vastaanoton etenkin lapsettomuudesta kärsivien keskuudessa, mutta se näyttää kiinnostavan muitakin, joilla perhe- ja lisääntymisasiat ovat mielen päällä.

Olen hyvin tietoinen siitä, että kynänjälkeni on edelleen haparoivaa, perspektiivit heittävät ja anatomia mättää. Puutteistani huolimatta jatkan piirtämistä asioista, joista minulla on jotain sanottavaa ja yritän kehittyä tekemisen ohessa. Se, että tarina on minulle tärkein, pitää minut kynässä kiinni.

Riika Ruottinen (s. 1981) on äidinkielen opettajaksi ajautunut pienen pojan äiti, jonka mielestä elämän ei tarvitse olla kiinnostavaa ollakseen merkityksellistä ja piirtämisen arvoista.

meinasinkaatua.sarjakuvablogit.com
haarakiilapaniikki.sarjakuvablogit.com    

Aloitin blogin koska arvelin sen kannustavan piirtämään enemmän esityskelpoisia sarjakuvia. Jonkin aikaa blogin olemassaolo tuntui taakalta koska en keksinyt mitä sinne voisi pistää. Onnekseni Taikin sarjakuvapedagogiikan tunnilla annettiin tehtäväksi pitää päiväkirjaa. Innostuin tehtävästä niin että jatkoin sitä kurssin jälkeen pyrkien päivittämään blogin joka päivä. Kurssitehtävää tein ensin ihmishahmolla mutta päädyin pian piirtämään itseni pupuna. En muista miksi juuri kanipupunen tuntui sopivalta eläimeltä. Joka tapauksessa olen huomannut että kuten yksinkertaisesti piirrettyyn ihmishahmoon, eläinhahmoon on helppo samaistua koska se ei varsinaisesti näytä keneltäkään. Viime aikoina onkin tuntunut että piirrän sarjakuvia jostakusta muusta kuin itsestäni. Päiväkirjan aiheet olen pitänyt sellaisina etteivät ne aivan valtavasti järkyttäisi äitiäni, joka lukee blogia ahkerasti.

Olen saanut hyviä kehitysvinkkejä kavereilta, vaikka otankin niitä joskus nirsosti vastaan. Esimerkiksi ensimmäisten sarjakuvien puhekuplia on vaikea lukea, mutta nyt kiinnitän käsialaan enemmän huomiota. Kiitän kaikkia tuttuja avusta ja tarinoista joita olette läsnäolollanne antaneet.

Heta Happonen opiskelee keramiikka- ja lasitaidetta Taideteollisessa korkeakoulussa.

grimbird.sarjakuvablogit.com

Aloitin pitkän tauon jälkeen bloggaamisen uudelleen, kun ylitsepursuilevat pöytälaatikot alkoivat ahdistaa. Blogi on minulle oikeastaan väline tuotetun materiaalin läpikäymiseen ja tarkasteluun. Osa piirroksistani päätyy blogiin, sillä niitä ei muualla julkaistaisi, osa ei päädy ollenkaan sillä säästän niitä johonkin toiseen tarkoitukseen, ja osan taas bloggaan ehkä näyttääkseni mitä on tullut puuhailtua, tai saadakseni palautetta.

Piirrän lähes neuroottisesti melkein kaikesta mikä minua koskettaa tai liikuttaa. En edes pyri yhtenäiseen visuaaliseen jälkeen, tai rajoittavaan konseptiin. Tuntuu luontevalta, että ystävän kuolemasta kertova sarjakuva näyttääkin erilaiselta kuin karkkiähkystä kertova. Luotan siihen, että ajan kanssa ja paljon piirtämällä kädenjälkeni hioutuu tyylistä huolimatta omanlaisekseen.

Blogini on perustettu motivaatioksi kuvan kanssa työskentelyyn. Hiljainen ääni alkaa voimistua takaraivossa jos päivitystahti hidastuu. Samalla pakote tekemiseen pitää mielen vireänä ja tulee kuljettua maailmalle silmät hiukan enemmän auki. Julkaisen blogissa kaiken mitä pidän vähänkin mielenkiintoisena, mutta pääasiassa sisältö painottuu omaelämäkerralliseen sarjakuvaan, joka sisältää kyllä runsaasti fiktiivisiä elementtejä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus tehtailla blogiin myös erilaisia sarjakuvatehtäviä ja muita harjoitteita.

Antti Kiro (Hintsa) (1984) työskentelee Sarjakuvakeskuksella Helsingissä opetussuunnittelijana/opettajana ja tekee lopputyötä TAIKiin. Hän vaikuttaa myös improvisaatio-orkesterissa Katriinamies.

kirottua.sarjakuvablogit.com

Kyllästyin oikean käteni perfektionismiin ja päätin kokeilla olisiko vasurini yhtään vapautuneempi. Töhertelen oman elämäni koomisia kokemuksia ja kerron muun muassa miten mielikuvitukseni viihdyttää minua öisin.

Anni Nykänen (s. 1983) on graafinen suunnittelija, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten Mummon äitinä.

nynni.sarjakuvablogit.com

 

Aloitin sarjakuvablogini pitämisen vuonna 2005 Vuodatus.netissä, ja blogi olikin yksi ensimmäisiä suomalaisia sarjakuvablogeja. Siirryin Vuodatuksesta sarjakuvablogeihin vuonna 2008, kun pidin blogikurssia Sarjakuvakeskuksella. J’AI LE RÉVEIL DIFFICILE oli ensimmäinen Sarjakuvablogit.comin blogi.

Blogi on aina ollut minulle tärkeä julkaisukanava. Sen kautta olen saannut isojakin työtarjouksia – mm. vuonna 2007 ilmestynyt sarjakuvantekijän opas (BTJ kustannus) oli tilaustyö, joka tuli blogini kautta. Myös Daadan vuonna 2010 julkaisema Batuman oli tehty alunperin vain vitsinä blogiin, eikä sitä ollut tarkotus julkaista sen kummemmin. Nyt se on saanut ihan kansainvälistäkin huomiota.

Olen käyttänyt blogiani uusien tarinoiden ja tyylien kokeilupohjana. Kun tein albumiani Löydä minut tästä kaupungista (Asema 2009), lisäsin blogiini luonnoksia ja uusia ajatuksia albumiin liittyen, ja pystyin työstämään sitä sen kautta.

Julkaisen blogissa valmiita sarjakuvia, luonnoksia ja joskus myös valokuvia inspiroivista asioista. Olen myös ylläpitänyt Sarjakuvapajailua-blogia, jossa on hieman ohjeita blogiin liittyen, mutta päivitän sitä lähinnä vain opetuskeikkojen aikana.

Teen työkseni sarjakuvia ja sarjakuviin liittyviä asioita. Opetan mm. Sarjakuvakeskuksella Helsingissä ja työskentelen Suomen sarjakuvaseuralla projektitöiden parissa.

Mari Ahokoivu (s. 1984) on Oulusta kotoisin, nykyään helsinkiläistynyt, aktiivinen sarjakuva-alan toimija. Ahokoivu on opiskellut sarjakuvaa Limingassa ja Ranskassa ja häneltä julkaistu Sarjakuvatekijän opas (BTJ kustannus 2007) ja Löydä minut tästä kaupungista (Asema 2009), Ennustus (Asema 2010)  sekä Batuman (Daada 2010).

ahokoivu.sarjakuvablogit.com

Aloitin blogin pakottaakseni itseni piirtämään enemmän ja valmiimman näköistä jälkeä. Määrä onnistuikin joten kuten, laatu sen sijaan … no, ei puhuta nyt siitä. Todetaan vaan että taso on sittemmin hieman noussut.

Merkittävin tapahtuma koko blogin historiassa oli se, kun aloin saada kommentteja täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Ihmettelen aina silloin tällöin miksi he lukevat merkintöjäni. Ilmeisesti samasta syystä kuin miksi jotkut katsovat Idolsista vain hylätyt lauluyritykset.

Blogi jatkaa päivittymistään tasaisen epäsäännöllisesti. Tavoitteena olisi julkaista oikeaa sarjakuvia sisältäviä postauksia, esimerkiksi sivun tai parin novelleja. Tulevaisuus näyttää miten niille käy.

Jussi Pakkanen asuu Espoossa yhdessä päänsä sisällä kuuluvien äänien kanssa. Hän ei yleensä ole ympäristölleen vaarallinen, mutta suoraa katsekontaktia kannattaa siitä huolimatta välttää.

jussip.sarjakuvablogit.com