Bloggaajatapaaminen

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla järjestetään sarjakuvabloggaajien tapaaminen launtaina 3.9. klo 16–18 festivaalialueen liepeillä Musiikkitalon kahvilassa (Mannerheimintie 13 A). Sarjakuvabloggaajille ja lukijoille on nyt mahdollisuus tavata netistä tuttuja naamoja livenä.

Kuvitus: Tea Tee

Festaribloggauskilpailu!

Haluatko voittaa kassillisen sarjakuvia? Tee sarjisblogiisi bloggaus aiheella ”Paras sarjisfestarimuistoni” ja sen jälkeen jaa se Twitterissä, Instagramissa tai Facebookissa aihetunnisteilla #‎helsinkicomixfestival2016 ja #‎festarimuisto varustettuna. Kilpailutöiden DL on 1.9. Voittajalle ilmoitetaan festariviikonloppuna.

Kuvitus: Kaisa Leka

Taivaallisin sarjakuvablogi 2016

Taivaallisin sarjakuvablogi -palkinto jaetaan kolmatta kertaa. Voittaja julkistetaan perjantaina 2.9. Voima-lavalla klo 14 jälkeen. Voittaja saa taidetarvikeliike Temperan lahjoittaman 200 euron lahjakortin. Kiitos Tempera!

Parhaan kotimaisen blogin valitsee Suomen sarjakuvaseuran asiantuntijaraati. Mukaan  kisaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Linkkejä:

Miitin Facebook-tapahtuma

Sarjakuvabloggaajien Facebook-ryhmä

sarjakuvafestivaalit.fi

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla (2.–4.9., Kansalaistori) nähdään monipuolista ohjelmaa, kuten sarjakuvamarkkinat, Pienlehtitaivas, tekijähaastatteluita, keskustelupaneeleita, gallerianäyttelyitä, työpajoja, performansseja, kilpailuita, katuruokaa ja iltaklubeja.

En ole ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, joten sellaisen piirtäminenkin tuntui aika vieraalta. Onneksi lopulta tajusin, että sarjisblogin ei tarvitse olla henkilökohtainen vaan voin vaihdella tyylejä sekä hahmoja. Ah, mikä vapaus!

Innostun uusista ajatuksista ja tiedosta mitä en ole aiemmin kuullut. Luen toisten sarjisblogeja lähes päivittäin ja ihastun aina uudelleen kuinka upeita juttuja niistä löytyy ja mitä kaikkea muilta ihmisiltä voi oppia! Wau.

Sarjakuvassa pystyn jäsentelemään omia ajatuksiani. Elän hyvin voimakkaasti tässä ajassa ja enenevissä määrin haluan piirtää maailman asioista, jotka minua vaivaavat tai kiinnostavat. Onneksi kaiken ei kumminkaan tarvitse olla poliittista vaan myös ympäröivä elämä on jännää ja tuntuu hauskalta ikuistaa juttuja, joita ihmisiltä kuulen.

Olen piirtänyt aina, mutta en ole mieltänyt itseäni sen kummemmin piirtäjäksi. Siksi elämässäni eivät ole näkyneet sellaiset valinnat kuin sarjakuvaopistot tai taidelinjat, vaan ajauduin ihan eri kuvioihin eli luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Niitä siis moittimatta.

Ajattelen, että kaikki voivat piirtää, mutta vasta pitkälle aikuisena yhtäkkiä tajusin, että jostakin syystä se ei vaan kaikkia kiinnosta. Älytöntä! Vasta kun havahduin, että piirtäminen onkin jokin ominaisuus minussa, aloin suhtautumaan siihen vähän tavoitteellisemmin ja rupesin ihan eri tavalla kokeilemaankin. Blogia olen pitänyt syksystä 2015 ja enköhän joskus vielä rohkaistu pienlehtiäkin painamaan, piirtämisen ilosta!

Henni (s.1986) on lappilainen naisihminen, asuu tällä hetkellä Porissa hellun kanssa ja työskentelee tutkimusinsinöörinä.

varienvirrassa.sarjakuvablogit.com

Moi olen Eve ja kaikkein eniten pidän kaloista. Olen niin kuin se hassu täti siinä yhdessä videossa kun se itkee kun se ei voi halata jokaista kissaa – haluaisin silittää kaikkia kaloja, mutta varovasti ettei niiden suojalima häiriinny.

Kalojen lisäksi tykkään pinkistä, sparkleista ja murhadokumenteista. Myös mytologiajutut kiinnostavat! Teen siis iloisia ja hassuja tai synkkiä ja hassuja sarjiksia kimaltavaisista murhaajahaamuista. Tällä hetkellä minulla on miljoona pitkää sarjisprojektia joita kaikkia yhdistää se että ne ovat kesken koska en osaa päättää mistä aloittaisin. Tavoitteenani on kuitenkin saada aikaan jotain suurta ja mahtavaa joten ei hätää, I got this.

Aloitin sarjakuvan piirtämisen yläasteella kirjoittamisen lomassa kun pelkät usean kappaleen mittaiset kuvaukset hahmojen korseteista ja tisseistä eivät enää riittäneet. Lukion päättötyöksi repäisin 40-sivuisen kasan sarjisstrippejä muistuttavia asioita jota voisi kuvailla kolaroineeksi junaksi, mutta juuri se kyseinen katastrofi sai minut näkemään sarjakuvailun valon ja ajoi minut Muurlan opistoon. Tällä hetkellä opiskelen graafista suunnittelua ja yritän juonia tapoja tehdä kaikki koulutyöt sarjakuvina.

Sarjisbloggaamisen aloitin syksyllä 2014 käytyäni kuuntelemassa luentoa aiheesta ja innostuttuani mahdollisuudesta saavuttaa mainetta ja kunniaa. Blogimerkintäni kuvaavat oman elämäni kommelluksia, toisinaan strategisesti liioiteltuina…  toisinaan ei, sillä olen luonnostani urpo. Blogini on tarkoitus olla hauska, iloinen ja pinkki – kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, josta ei toivottavasti kellekään tule paha mieli, paitsi ehkä homofoobikoille ja natseille. Päivitystahtini on tähän asti ollut hyväksi todettu “vähintään kerran kuussa”, ja yritän pitäytyä siinä tulevaisuudessakin. Jos minusta ei kuulu, olen piirtämässä jotain hyvin turhaa (mutta omasta mielestäni nerokasta) ja minua saa potkia.

Viime vuonna olin ekaa kertaa oman pöydän takana Helsingin sarjisfestareiden pienlehtitaivaassa, ja tänä syksynä Erittäin Salainen Tissimerenneitoseura iskee jälleen! Olemme kyhäämässä mitä mahtavinta sarjakuva-antologiaa, jossa yhdistyvät seksi ja sadut. Teemme tutuista saduista uusia (hottoja) versioita, joissa sateenkaaret ja taikaliemet lentelevät. Tulkaa keräämään Prinsessaleikkejä – kuuma satukirja ja ihailemaan hedelmää eli minua! Hihi. Siihen asti sparklatkaa paljon, viihtykää blogissani ja ennen kaikkea muistakaa syödä herkkuja!

murisevaevekala.sarjakuvablogit.com

Huh, näin sitä joutuu kesken kesähelteisen työpäivän pohtimaan oman sarjakuvablogin syntyperiä. Pakko sanoa, että en ole ihan satavarma mistä tämä edes lähti.

Sarjakuvia olen piirtänyt aina lapsesta lähtien. Aikaisimmat taitaa olla jotkin oksettavan nolot Digimon-rip-offit herkkänä ekaluokkalaisena ruutuvihkoon tekaistuna. Vakavammin aloin piirtämään monisatasivuista sarjakuvaa yläasteella – vasta 17-vuotiaana Limingalle päädyttyäni minulle vakiintui kuitenkin kuvapäiväkirja ja vesivärit. Luojan kiitos siitä. Tai oikeammin ehkä Keijjon kiitos siitä.

Mitä itse sarjisbloggaamiseen tulee, koko juttu lähti kai omista idoleista ja kavereiden kannustuksesta. Olin seurannut muutaman sempaini blogeja, mainittakoon Surkuhupaisaa ja Susi sorakuopassa muutamana, jo jonkin aikaa. Limingan taidekoulusta lähdettyäni alkoi kuitenkin tuo kosketus piirtämiseen hieman lipsua. Kaverit olivat aina nauttineet päiväkirjamerkinnöistäni, joten jossain vaiheessa kai ajattelin, että miksen siirtäisi päiväkirjailua netinkin puolelle? Kesä, kesätyöt ja niiden merkeissä eristäytyminenkin olivat juuri sopivasti tulossa kohdalle, eikä siinä ollut vapaapäivinä aikaa tehdä muutakaan kuin pitää piirtämistä yllä. Joten minä piirsin! Ja olihan se hyvä tekosyy opetella piirtopöydän käyttökin! On lie sopivaa, että näin blogini neljännen syntymäpäivän aikaan pääsen minäkin hetkeksi Sarjisblogien etusivulle! Hahaa!

Lähtöperäisesti aloin piirtämään blogia siis juuri siksi, että nautin piirtämisestä, nautin siitä kun muut nauttivat kädenjäljestäni, ja nautin ihan ylettömästi siitä, kun muut samaistuivat päivittäisiin kamppailuinihi. Vuosien varrella olen huomannut kuinka se, että muut saavat lohdutusta minun tuskistani, toimii eräänlaisena terapiana itsellenikin. Kaikki omainhotuskailusta itsetunnon kohentamiseen resonoi niin monen ihmisen kanssa, että se on melkein käsittämätöntä. Niinpä aiheet lähtivätkin vähitellen lipsumaan muutaman ruudun vitseistä monen sivun pituisiin postauksiin aina vaan rankemmista ja rankemmista aiheesta.

Muutama vuosi takaperin tulin jopa ulos omasta masennuskaapistani ja myönsin halunneeni tappaa itseni, juuri blogissani, ja sain valtavasti positiivista palautetta ja kannustusta. Vastineeksi mikään ei ole off limits; kaikesta saa ja pitää puhua. Rehellisyys on tavaramerkkini niin sarjisblogeissa kuin YouTubessakin. Siksi puhun myös vaikeistakin asioista mielelläni, niidenkin puolesta joiden henkiset voimavarat eivät siihen vielä riitä. Haaveilen kai salaa maailmanparannuksesta ihminen kerrallaan.

Suosikkiaiheitani tähän mennessä ovat olleet jokapäivän kamppailut masennuksen kanssa, fat shaming, itsetunnon kanssa tuskailu ja satunnaiset elämän pienten asioiden hehkutukset. Englanninkielen sanalle humbling ei taida olla mitään kunnon käännöstä, joka on sääli, koska se tunnetila on alati mielessä kun selaan blogini vanhempia merkintöjä. Tunnen ääretöntä kiitollisuutta lukijoilleni en pelkästään siksi, että jaksavat edelleen lukea jorinoitani, vaan myös siksi että ovat pitäneet mielenkiintoani piirtämiseen yllä kaikki nämä vuodet. Olen salaa sitoutumiskammoinen ihminen, joten tällainen sitoutumus on minulle iso asia, enkä koskaan halua vähätellä sen merkitystä.

Blogi on minulle loppujenlopuksi hyvin terapeuttinen. En piirrä pelkästään siksi, että se parantaa minun omaa oloani, vaan myös siksi, että tiedän että on mahdollisuus että blogini pelkällä olemassaolollaan saa edes yhden ihmisen tuntemaan olevansa vähemmän yksin. Se riittää.

Inna alias Corgisyrän alias Tesla Silvola, (s. 1991)  syntyperäinen lappalainen ja siitä Limingalle (ja siitä Tampereelle) parempaa elämää etsimään karannut jokapaikanhöylä. Bloggaaminen, tuubaaminen, pelaaminen ja ruoka maistuu. Traconissa ja Kupliissa helposti bongattavissa.

innasauce.sarjakuvablogit.com

Monista muista tässä esiintyneistä sarjakuvailijoista aika selkeästi poiketen minä en ole koskaan piirtänyt. Minä en pidä piirtämisestä, en ole koskaan osannut piirtää enkä osaa vieläkään piirtää. Mutta sarjakuvasta pidän. Suhtaudunkin erittäin suurella varauksella kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa ei voi käydä keskustelua aiheesta kuin aiheesta käyttäen yksinomaan Asterix-sitaatteja sellaisenaan.

Näinpä olenkin koko elämäni sarjakuvia työstänyt joko kera piirtävämmän yhteistyökumppanin tai hyvin viitteellisin tikku-ukkopiirrustuksin, sillä luontaisesti olen kiinnostunut käsikirjoittamisesta piirtämisen sijaan. Ikävä kyllä tikku-ukkojen veto ei oikein kanna omalla kohdallani XKCD-tasoisesti eikä yhteistyökuvioista ole tullut oikein mitään, joten sarjakuvallinen julkistuotantoni on ollut kovin vajavaista ennen nykyistä sarjakuvaani.

Piin Seikkailut Cismaailmassa koki yllätyssynnyn muunsukupuolisten ihmisten vertaistukiryhmässä, kun askartelupuuhan sijaan minä piirsinkin neljä sarjakuvastrippiä aiheeseen liittyen. Minä kun inhoan askartelua vielä enemmän kuin piirtämistä, tämä oli siinä kohtaa mieleisempi optio. Siellä myös hätäisesti syntyi sarjakuvan hieman kömpelö, mutta kuvaava nimi.

Hieman yllättäen lyijykynällä suhertamani neljä sarjakuvastrippiyritelmää kohtasivat mielihyväistä vastakaikua ja kohtuuvikkelästi heräsikin ajatus että ehkäpä peräti sitä voisi laajentaa ideaa pitempikestoisemmaksi. Sillä materiaalia trans-, muunsukupuolisuus-, lesbo- ja mielenterveyskentiltä piisaa enemmän kuin tarpeeksi sarjakuvan pohjalle. Naseva strippimuotoinen sarjakuva taas muotona tuntuu minulle luontevimmalta kirjoittaa ja on se myös mieluisin lukeakin, joten formaatti jäi sellaisekseen. Itse asiassa ne ryhmässä suttaamani ensimmäiset stripit esiintyvät kaikki sellaisenaan varhain varsinaisessakin sarjakuvassa.

Pakotin itseni lähtötilanteessa piirtämään jotain muita kuin tikku-ukkoja ja revin itsestäni piirtämiseen kykyjä joita en uskonut omaavani. Huiman graafisen päivityksen sarja sai noin 20 stripin jälkeen kun opettelin viikonloppuseminaarin aikana piirtämään hahmoni 3/4-profiilissa, jonka olin aiemmin aina hylännyt graafisten kykyjeni saavuttamattomissa olevana mahdottomana unelmana.

Muutenkin tämän noin puolen vuoden aikana piirtämistaitoni on noussut kohisten, ja vaikka en edelleenkään omasta kynänjäljestäni välitäkään, olen ollut aika shokissa siitä kuinka olen pystynyt piirtämään nyttemmin sellaisia asioita joita en olisi osannut kuvitella voivani piirtää vielä pari kuukautta sitten. Tämän myötä olen yllättäen myös alkanut pitää itse piirtämisestä, vaikka käsikirjoitukset ovatkin edelleen ehdoton ensisijainen asia sarjakuvatyöskentelyssä itselleni.

Tulevaisuuden suunnitelmia sarjan suhteen minulla ei pahemmin ole. Suoraan sanoen olen ollut aika järkyttynyt siitäkin että olen todella onnistunut pitämään sarjan pyörimässä kahden stripin viikkotahtia puolisen vuotta, ja että ihmiset ovat sen löytäneet ja siitä saan paljon positiivista palautetta odottamattomiltakin suunnilta.

Suuri osa strippien aiheista tulevat ainakin välillisesti elävästä elämästä, joten ideoita tulee ympäristöstä tasaiseen tahtiin. Koska en odottanut kovin monien lukevan sarjaa kovin pitkään, en mitenkään suunnitellut tulevaa. Joten näin ollen vain kuljen tämän suhteen virran mukana ja katson mihin tämän kanssa päädytään. Sen verran kuitenkin huimia tulevaisuuden suunnitelmia on, että normaalin tiistain ja perjantain sijaan Pride-viikolla julkaisen stripin jokaisena viitenä arkipäivänä. Mutta no huh – johan siinä nyt jo onkin jotain!

piinmaailma.sarjakuvablogit.com

Teen sarjakuvia niin kauan kuin ”hullu” on haukkumasana. Bloggaan ja puhun ronskisti hulluudesta, koska olen itse mieleltäni järkkynyt tai alunalkaen poikkeava. Pyrin olemaan kaltaisteni koko kirjon puolestapiirtäjä.

Sarjisesikoiseni Mielisairaalan kesätytön (Suuri Kurpitsa 2015) oli tarkoitus purkaa koko mielenterveysongelmien ympärille pesiytynyt stigma. Kerroin kirjassa vimmaisesti oman hulluustarinani ja todelliseen mielenterveysosastoon perustuvia ihmiskohtaloita. Työstin kirjaa vuosia ja eka painos myytiin jo. Tavoitteeni oli siltikin silkkaa suuruudenhulluutta: liian moni tärkeä tarina jäi kertomatta. Laitosten ovet tulivat vasta raotetuiksi ja mielen sairauksien tabu hädintuskin naarmuttui.

Siksi perustin Hulluussarjakuvia-blogin. Siellä piirrän minulle lähetettyjä mielenterveystarinoita yhteistyössä tarinansa lähettäneiden kanssa. Blogi on osallistavaa mielenterveystyötä, koska siellä me sekopäät puhumme itse puolestamme. Meitä harvoin kuunnellaan – olemmehan sekaisin! Mutta vaikka olisimmekin, on meillä merkityksellistä sanottavaa puolestamme. Tarinoiden tarkoitus on näyttää todenmukaisesti, hyssytelemättä tai romantisoimatta, miltä mielen järkkyminen tuntuu.

Hulluussarjakuviin valitut tarinat eivät ole vain sanoja tai kuvia, vaan elettyjä elämiä. Työstän vuoden 2016 aikana julkaistavaa yhdeksää tarinaa. Tarinoiden takaa löytyy ainutlaatuisia, rohkeita, lahjakkaita tyyppejä, joiden kanssa työskentely on ilo. Sähköpostivaihdolla käsikirjoitamme, josta minä jatkan tarinan sarjakuvaksi.

Toivon Hulluussarjakuvista paikkaa, jossa sarjakuvien kautta puretaan, tuetaan, keskustellaan, kuunnellaan, tirautetaan kyynel tai tyrskähdetään nauruun, purnataan ja ollaan kiitollisia. Kunhan ei olla vain hiljaa ja ymmärretä hävetä. Blogin periaatteissa hulluus ei ole häpeällistä, vaan inhimillistä.

Tarinat hulluuden kokemuksista tai läheltä nähdyistä mielenterveysongelmista ovat edelleen tervetulleita osoitteeseen hulluussarjakuvia@gmail.com. Vuoden 2016 tarinat on valittu, mutta otan vastaan materiaalia jatkuvasti. Tsekkaa täältä yhteydenotto-ohjeistus!

En ehdi piirtämään kaikkia tarinoita, vaikka niin toivoisin. Silti jokainen kertomus vaikuttaa minuun, rikastaen käsitystäni hulluudesta. En julkaise mitään minulle kerrottua ilman lupaa. Olen nöyrän kiitollinen, kiinnostunut ja vaikuttunut jokaisesta viestistä. Vastaan jokaiseen viestiin sitä mukaa kun ehdin.

Hulluussarjakuvia saattaa olla ensimmäinen sarjakuvablogi Suomessa, jonka piirtotyötä on tuettu apurahoilla. Suurkiitos kuuluu Alli Paasikiven Säätiölle ja Sarjakuvantekijät ry.:n Pätkä-apurahalle, jotka rohkenivat maksamaan piirtopalkkani tulevalle vuodelle. Lisäksi Hulluussarjakuvat tekee yhteistyötä monien järjestöjen kanssa.

Blogi päivittyy kesäkuusta 2016 alkaen kahdesti kuussa. Tällä hetkellä Hulluussarjiksia on julkaistu vasta kaksi, mutta facebook-yhteisömme on jo yli kolmesatapäinen. Tykkäämällä saat tiedon uusista tarinoista!

Viivi Rintanen on 25-vuotias sarjakuvataiteilija ja taidekasvattaja.

hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com

Julian koskettavan Liikkeessä-tarinan yksi ruutu.

Olen pitänyt Onttokallo-sarjakuvablogia tällä alustalla vuodesta 2008. Blogiin tuleva sisältö vaihtelee. Päiväkirjamerkintöjä, kuvitusta, luonnoksia ja jo julkaistuja töitä.

Blogi toimii hyvin portfoliona ja sen kautta olen saanut yhteistyötarjouksia. En tiedä kuinka laaja näkyvyys blogilla on, mutta minut on yllättänyt se, miten eri kautta sitä saa palautetta. Välillä tulee sohaistua ampiaispesää, kun kommentoi ajankohtaisia juttuja.

Sarjakuvissa minua kiehtoo tarinankerronnan monitasoisuus. Viime aikoina olen kirjottanut paljon, mutta sarjakuva on pääilmaisukeinoni. Sarjakuviani on ilmestynyt muutamassa antologiassa ja lehdissä. Kotiäitinä on suuria suunnitelmia saada piirrettyä enemmän. En ole julkaissut koskaan mitään omaa ja yritänkin pusertaa ekaa pidempää tarinaa julkaisukuntoon. Ehkäpä myös koostaa vanhoista jutuista pienlehden.

Warda Ahmed (s. 1985) asuu Vantaalla. Kasvatustieteen yo ja sarjakuvaope. Hoitovapaalla ehtii työstää sarjakuvatarinoita, poliittisia kannareita ja päivittää Instagram-tiliä.

warda.sarjakuvablogit.com

Olen piirrellyt aina ja lapsuudessa halusin sarjakuvapiirtäjäksi taikka animaattoriksi. Jätin kuitenkin unelma-ammatin joksikin aikaa, kun tiedostin ettei se toimi samalla tavalla Suomessa kuin muualla. Tosin nyttemmin olen lähtenyt taas sen perään, mutta heikkouksiini kuuluu huono tarinapää jota olen yrittänyt treenata, mutta ilman näkyviä tuloksia…

Loin blogin jo kauan kauan aikaa sitten (2012) mutta en ole tehnyt siihen juuri sisältöä ennen kuin nyttemmin – vaikka en tiedä voiko niitä ”yksiruutuisia” vielä kutsua sarjakuviksi…

Yritän herätellä ihmisiä siihen että karjalan kieltä on Suomessa, vaikka kieli onkin lähinnä pysynyt Suomessa perheenjäsenten salakielenä. Karjalankielisiä karjalaisia ei kohdeltu niin kuin yleisesti luullaan Kalevalan takia, vaan kohtelu muistutti sitä, mitä tämän päivän pakolaiset kohtaavat. Ihmiset luulevat että karjalankielisiä otettiin sotien jälkeen vastaan kuin ”hienoina kalevalaisina heimoveljinä,” ja todella positiivisestI että ”evakkojen sijoittaminen oli menestystarina.”

Todellisuus oli että heitä paheksuttiin – joissain taloissa kuulemma piti liikkua kyyryssä niin kuin huutolainen – ja etenkin karjalan kielen etelämurteen puhujat kuulostivat venäjän kieleltä joittenkin korviin. Jotkut jopa väittivät ettei karjalaisilla ei ollut mitään hätää, vaan ”rikkauksien” perässä tulivat – osa taas sanoi ettei heillä ollut mitään menetetyssä Karjalassa, keppikerjäläiskansaa. Ainoastaan sodassa olleet tunsivat jotain myötätuntoa.

Karjalan kieltä on jopa yritetty muuttaa suomen kielen murteeksi, vaikka ne olivat kaksi eri kieltä, kuten ruotsi ja norja. Eikä pidä unohtaa suomalaista äärioikeiston ajattelutapaa, jossa suunniteltiin Itä-Karjalan etnistä puhdistusta Suur-Suomen nimeen…

Minulla on tavoitteena myös karjalan kielen saaminen nykyaikaisempaan ympäristöön, etteivät ihmiset pysty turvautumaan ”liian vanhaa kieltä, ei sovellu nykyaikaan” -selitykseen. Kosmoval’a -projektini toimii juuri tätä vastaan. Kosmoval’an linnu sijaiččou Nio-Karjal kosmossiirroskunnas…

Yritän sarjakuvapiirtäjänä tehdä genre-pohjaisia tarinoita jotka sijoittuvat vaara- ja järvimaisemiin, ja jotenkin saada elantoa niistä… Yritän myös tehdä sarjakuvalajille sopivaa ’tuotetta’ kun yrittäjähenkinen olen. Esimerkkinä tämä ”paristevos”-idea, jossa kaksi eri teosta on crossoverina keskenään, mutta tarinan näkökulma on eri (metodia on käytetty vanhoissa videopeleissä).

Olen tehnyt erilaisia omia ja yhteisprojekteja, joissa on karjalaksi käännettyjä sarjakuvia ja joissa mm. opetetaan karjalan kieltä sarjakuvan avulla.

Toni Tapio Timonen (1990, Nurmes) on tällä hetkellä Outokummun kuva-artesaaniopiskelija. Outokummussa Jokke Saharinen käy vetämässä sarjakuvakursseja ja Outokummun ammattiopisto on Pohjois-Karjalan suurin kulttuurialan opisto. Perheessä mummo ja isotäti puhuivat karjalaa, mutta isä sisaruksineen eivät puhu ja Toni taas puhuu jotenkin… Toni on toiminut osuuskunta-yrittäjänä ja samaisen osuuskunnan hallituksessa.

huntertimonen.sarjakuvablogit.com  

Olen piirtänyt varmaan niin kauan kuin jaksan muistaa. Jollain vanhalla kotivideolla on vieläkin todisteet siitä, miten piirrän seinälle. Seinän ja lyijykynän jälkeen olen siirtynyt hienostuneempiin formaatteihin, mutta sarjakuvablogin aloitin vasta pitkän harkinnan jälkeen, vuonna 2014. Nykyistä blogia ja sen materiaalia ennen oli harjoitusmateriaalia, joka on kadonnut jonnekin, jonkun muuton yhteydessä.

Blogin pitäminen kannustaa säännölliseen piirtämiseen. Arkistojen avulla onkin helppo nähdä, miten oma tyyli on muotoutunut ja missä vaiheessa tuli ostettua uusia työvälineitä tai kokeiltua uusia asioita kuvakerronnassa. Bloggaamisen kautta olen myös tutustunut kokonaan uudenlaiseen yhteisöön, joka on helpottanut asumista pääkaupunkiseudulla. Samanhenkisten ihmisten löytäminen ja kannustavan palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat olleet mieluisa lisä blogin pitämisessä.

Päivitykseni keskittyvät enimmäkseen arkisiin asioihin, vaikka olen myös harkinnut tekeväni arvosteluja esimerkiksi tuotteista, elokuvista tai palveluista useammin. Blogin pitäminen tuntuu neutraalilta tavalta kertoa yksityiskohtia esimerkiksi omasta terveydentilasta, mutta aina en uskalla mennä kovin henkilökohtaisiin asioihin, ainakaan ilman asianmukaisia varoituksia.

Mia K. (s. 1988) on Hyvinkäältä Vantaalle muuttanut ikuinen lapsi, joka haluaa isona olla mahtiemäntä.

badger.sarjakuvablogit.com

Ajattelen blogiani aika joustavana alustana, jonne voi heittää kaikenlaista minkä haluaa jakaa maailmalle. Sillä ei ole mitään tiettyä linjaa. Joskus piirrän nopeita juttuja omasta elämästä, joskus teen matkasarjakuvia valokuvien kanssa, joskus kirjoitan sarjakuva-aiheista. Joskus teen englanniksi tai lisään käännökset, tilanteesta riippuen. Pistän blogiin myös muualle tehtyjä sarjakuvia ja kuvituksia silloin kun voin julkaista niitä.

Minua kiinnostavat erityisesti dokumentaariset jutut ja infosarjakuva, matkasarjikset, huumorin ja painavien aiheiden yhdistäminen sekä livepiirrosformaatin kehittäminen. Dokumentoin lennosta mm. kiinnostavia puheita joita kuuntelen. Tykkään katsella ja kuunnella asioita kynä kädessä. Nopeasti ja pienen paineen alla piirtäessä saattaa myös keksiä pieniä vitsejä liikaa miettimättä ja oppii piirtämään nopeammin.


Blogi on myös työkalu, päivitän portfoliota sinne ja jonkun verran olen saanut sitä kautta myös uusia töitä. En erityisesti erottele yksityistä ja julkista ilmaisuani, nämä kulkevat käsi kädessä. Henkilökohtaiset jutut blogissa ovat joka tapauksessa jo julkisesti nähtävillä. Lisäksi henkilökohtainen on minulle poliittista ja usein tulee otettua kantaa asioihin. Joskus jokin asia vaivaa eikä jätä rauhaan, ennenkuin olen tehnyt siitä sarjakuvan blogiin. Sitten voi siirtyä uusiin aiheisiin ja ajatuksiin.

Olen kiinnostunut erilaisten sekatekniikoiden kokeilemisesta ja blogiin voi tuupata kaikenlaista kokeellista sekä lyhyitä, hiomattomia juttuja. Blogijulkaisu on nopeaa ja palautettakin tulee, joko täällä tai sosiaalisessa mediassa. Muutama postaus on lähtenyt kiertämään netissä. Feministisiin juttuihin saa myös hauskoja miesasiamieskommentteja, mikä on bonusta.

Teen kirjoja ja pienlehtiä ja uskon printti-ilmaisun pitkäikäisyyteen. Jotkut asiat toimivat netissä, toiset printissä ja kolmannet molemmissa. Minulla on usein aika monta projektia työn alla. Viime aikoina en ole ehkä tehnyt tarpeeksi omaelämäkerrallisia blogisarjakuvia muka kiireen takia, mutta se asia on korjattava.

Olen sarjakuva-alan sekatyöläinen ja toimin myös Sarjakuvablogit.comin ylläpidossa. Toimitan muun muassa tätä Kuukauden blogi -palstaa. Seuraan blogeja ja otan aina vastaan vinkkejä kiinnostavista blogeista.

Ilmaisen ja riippumattoman palvelun pyörittämisessä vapaaehtoisten voimin on omat haasteensa. Pidän kuitenkin virkistävänä ajatusta että tähän palveluun ladattu sisältö ei toimi datan keräämiseksi ja jonkun nettiyhtiön osakkeenomistajien hyväksi, vaan tarkoitus on vain jakaa sarjakuvan iloa ja luoda blogien verkosto.

Aino Sutinen (s. 1983) asuu Helsingissä. Hän on opiskellut sosiologiaa ja kehitysmaatutkimusta Englannissa. Nyt hän työskentelee piirtäjänä sekä Suomen sarjakuvaseuran tiedottajana ja Sarjainfo-lehden toimitussihteerinä, ensi vuodesta alkaen päätoimittajana. Hän on julkaissut kaksi kirjaa, Taksi Kurdistaniin: Reppumatkasarjakuvia Lähi-idästä ja Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta. Blogin nimi oli aiemmin Taksi Absurdistaniin.

aino.sarjakuvablogit.com

Blogin pitäminen alkoi mulla heti Limingan sarjakuvalinjan jälkeen 2006. Silloin blogialustana toimi vuodatus.net, jonka kanssa muistan tuskailleeni silloin paljon (sekä ylläpidon että sisällön tuottamisen kanssa). Blogiini eksyi silloin kaikki mahdollinen kuvapäiväkirjoistani oikeastaan pitkälti ilman sensuuria, suihkupissoista ja seksiseikkailuista lähtien. Silloin en osannut hävetä, mikä oli mahtavaa. Nyt ehkä vähän kaduttaakin, että poistin koko vuodatuksen blogini (muistan tehneeni sen pienessä viinihuurussa itkien ja muistellen tapahtumia joiden pohjalta merkinnät olivat syntyneet) ja nyt nuo jutut elävät vain pölyttyvissä päiväkirjan kansissa.

Koko blogaamistouhu on mun kohdalla muuttanut muotoaan jatkuvasti ja selaillessani tätä nykyistä Hilloa Hilloa -blogia kovin syvällisiä ja henkilökohtaisia juttuja ei blogiin ole eksynyt. Outo juttu. Ehkä juurtunut elämäntilanne on hillinnyt osaltaan avautumisia, koska ympärillä on nyt työkaverit ja perhe on laajentunut avopuolison myötä. Ympärillä on enemmän ihmisiä joiden mahdollisia reaktioita pitää jännittää.

Nyt olen kuitenkin nauttinut siitä, että voin laittaa blogiini ihan mitä milloinkin huvittaa tai saa aikaiseksi muiden menojen keskellä. On terapeuttista ylipäätään piirtää ja laittaa juttuja muiden nähtäville eikä vain piirrellä omaksi huvikseen. Sarjakuvablogit onkin ihan mahtava koealusta eri tekniikoille, tavoille ja sisällöille.

Olli ”Hillo” Hietala (s.1985) on Vaasassa asuva ihminen joka tasapainottelee elämäänsä avopuolison, työn, pelaamisen ja piirtämisen välillä. Sarjakuvien pariin hän eksyi vahingossa Limingassa 2005, mutta edelleen niitä vahingossa tupsahtelee päiväkirjan sivuille ja joskus blogiinkin asti.

hillo.sarjakuvablogit.com

Olen aina ollut sitä mieltä, että sarjakuvaa pitää piirtää paperille tai korkeintaan jollekin muulle konkreettiselle orgaaniselle alustalle ja sarjakuvaa pitää julkaista paperilla. Sarjakuvakursseilla opettaessani tapasin opiskelijoita, jotka ajattelivat aivan toisin. Kyseenalaistivat paasaukseni. Kerran marisin ystävälleni tästä nuorison käsittämättömästä halusta julkaista piirroksiaan verkossa ja vain verkossa. Toiset eivät edes paperia käytä, vaan tuottavat taiteensa suoraan digitaaliseksi, eivätkä suostu edes kokeilemaan vesivärimaalaamisen ihanuutta. Ystäväni totesi vain, että ihan samanlainen jääräpäähän sinä olit taidekoulussa. Toisin päin vain.

Tottahan se on. Olin jääräpää ja yhä olen. Kyseenalaistin tulevaisuuden hömpötykset. En suostunut edes kuvaamaan digikameralla. Kyllä oikeat valokuvat otetaan filmille ja mielellään kehitetään itse pimiössä! Nyttemmin kyllä olen lopettanut filmille kuvaamisen kokonaan. Kirpparipöydässäni oli syyskuussa myynnissä kaksi kinofilmikameraa, kaitafilmikamera, kaitafilmiprojektori ja -leikkuri.

Olen päättänyt luopua ennakkoluuloistani ja avartaa maailmaani maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Ruudun takaa -blogi synty vaati silti pitkän pohdinnan. Ystäväni ja naapurin Simo Ollila kannusti minua aloittamaan. Simo tekee työkseen kulttuuritiedottamista ja kirjoittaa kulttuuriin ja tiedottamiseen keskittyvää blogia nimeltään Pikseli on pitkä matka.  Hänen mukaansa nykyaikana blogi on ehdottaman tärkeä työväline kulttuurialan ammattilaiselle. Kaikilla taiteilijoilla pitäisi kuulemma olla blogi.

Niihin aikoihin minulla oli työharjoittelija, graafista suunnittelua opiskeleva Minna. Koska en vietä aikaa netillä tai ATK:n ääressä muutenkaan, pistin työharjoittelijani ottamaan selvää millaisia sarjisblogeja tai verkkosarjakuvia on. Hän sai päivän aikaa ja esitteli minulle sitten kohtalaisen kattavan otoksen sivustoja. Kolmistaan, minä, Minna ja Simo, päätimme, että tämä sarjakuvablogit.com olisi mulle paras paikka.

Lopullisen päätöksen blogin perustamisesta tein Kemin sarjakuvapäivillä 11.10.2014. Istuttiin muiden sarjakuvataiteilijoiden kanssa Tervahallin pukuhuoneessa odottamassa, että joudutaan lavalle Kemin kaupunginorkesterin ja Anssi Tikanmäen orkesterin kanssa. Kyselin Hanna-Pirita Lehkoselta blogin tekemisestä ja hän oli niin optimistisen innostava, että lopulta uskaltauduin itsekin pitämään lokikirjaa. Huvittavaa kuviossa on se, että Hanna-Pirita on entinen oppilaani, joka nyt neuvoi minua sarjakuvan julkaisemisessa. Hanna-Pirita ei kylläkään ollut niitä, jotka kiukuttelivat vesivärien käytöstä.

Simo piti mulle pikakurssin tuosta WordPressistä, ja antoi ahkerasti palautetta erityisesti blogin ulkoasusta, joka oli aluksi kuulemma liian harmaa ja vanhanaikainen.

Alusta lähtien mulle oli selvää, että käsittelen blogissa nimenomaan sarjakuvan tekemistä. Ystäväni ja kustantajani Pauli Kallio sanoi minulle, kun piirsin uusia sarjiksia Tyhmä Tyttö -kokoelmaan vuonna 2003, että saan tehdä julkaisuun sarjakuvia mistä tahansa aiheesta, paitsi sarjakuvien tekemisestä. Tähän asti olen noudattanut ohjetta.

Minä, Mikko ja Annikki -albumin ilmestymisen jälkeen koin kuitenkin suurta tarvetta kertoa tuosta albumin syntyprosessista. Kaikesta siitä, mikä ei mahtunut kirjaan. Olen aiemminkin halunnut jakaa sarjisten syntyvaiheita lukijoille. Tai ehkä terapoida itseäni suuren koitoksen jälkeen. Kun Tuuli ja Myrsky ilmestyi, teimme samaisen Simo Ollilan kanssa verkkosivuilleni osion albumin tekemisestä (linkki). Uusi blogi on juuri tällaiseen puuhaan huomattavasti helpompi väline kuin verkkosivut, puhumattakaan paperisesta julkaisusta!

Olen aikoinaan tehnyt aika paljon pienlehtiä. Monella tapaa blogi muistuttaa pienlehteä julkaisukanavana: pieni budjetti, julkaisemisen vapaus ja tekeminen on omaehtoista toimintaa. Eikä kukaan voi tulla sanomaan, että älä nyt tollasia piirrä tai ettei ketään kiinnosta, mitä sä oot kuunnellu radiosta. Aivan itse voi määritellä mikä on mielenkiintoista sisältöä ja mikä ei. Tokihan blogi-ilmaisua rajoittavat tietyt juridiset seikat, mutta samat lait koskevat tietysti myös pienlehtiä. Sarjakuvablogin tekeminen tuntuu samalla tavalla vapaalta ja innostavalta väkertämiseltä kuin pienlehtien askartelu. Palautetta vain tulee lukijoilta vähemmän.

Ennen pelkäsin, että blogit vievät pienlehdet hautaan, kun nuoriso lakkaa käyttämästä paperia sarjakuvan julkaisemiseen. Nyt olen hoksannut, että blogit ovat tulleet vain uudeksi kanavaksi lehtien rinnalle ja yhä löytyy myös väkeä Pienlehtitaivaaseen.

Tiitu Takalo (s. 1976) on tamperelainen sarjakuvataiteilija.

tiitu.sarjakuvablogit.com