Tunne oikeutesi! Tekijänoikeuksien ABC -opas kertoo tarvittavan sarjakuvantekijöiden tekijänoikeuksista.
Suomen sarjakuvaseuran tekemän oppaan on kirjoittanut Heikki Jokinen ja kuvittaneet Jonna Kuitunen ja Aino Sutinen. Pääset lukemaan sen tästä.
Heräsin sarjakuvan maailmaan vasta myöhään aikuisiällä. Tai ehkä vähän huijasin, kyllä mulle lapsuudessa tilattiin kotiin Karvista, josta tykkäsin hirveästi. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi siksi, että se on kissa. Mulla ja ystävälläni oli tuolle oranssille raitakollille oikea faniklubi pystyssä, tehtiin siitä salaisia kirjoja ja sen semmoisia. Niissä oli paljon avattavia luukkuja, pussukoita ja luukkuja jotka kätkivät sisuksiinsa “kissankarvaa” ja “kissankynsiä” ja mitä ikinä keksittiinkään. Luonnollisesti karviskirjat sisälsivät rutkasti myös suoraan matkittua sarjakuvastrippiä.
Ennen pitkää huomasin, että Karvinen toistaa itseään liikaa, lehdessä kierrätettiin strippejä aina uudelleen ja uudelleen, enkä enää halunnut sitä tilattavan. Ajat muuttuivat. Väitin itselleni aika pitkään, etten oikeastaan edes tykkää sarjakuvasta, varsinkaan niiden tekemisestä. Liian työlästä, täytyy tehdä paljon kuvia, täytyy toistaa. Eli tylsää myös. Ei innosta. Kunnes yliopistolla tein täyskäännöksen pakollisen sarjakuvapäiväkirjatehtävän takia. Sarjis olikin kivaa? Ja omasta elämästä kertominen! Äkkiä olin jo sarjiksen sivuainetta tekemässä ja päädyin jopa pohtimaan syvällisemmin autobiografisen sarjakuvan luonnetta, tutkimaan ihan.
Mitä sitten omaelämäkerrallisen sarjakuvan tekeminen tekijälleen – minulle – antaa? Koen sarjakuvan tekemisen päättymättömänä tutkimusmatkana. Sarjakuvissani kuvaan itseäni väsähtäneenä ja kyllästyneenä hahmona, jolla on pessimistinen asenne ja negatiivinen reaktio lähes kaikkea kokemaansa kohtaan. Korostettu ja lihavoitu, mutta true. Toisaalta, todellisuudessa en juurikaan osaa nauraa itselleni, sen sijaan minua representoivaa hahmoa kohtelen naurunalaisena ja avoimesti virheitä tekevänä. Asiat siis voisivat olla huonomminkin. Omaelämäkerrallista sarjakuvaa voisi luonnehtia välineeksi, jonka avulla tekijä hakee ensisijaisesti omaa ymmärrystä itselleen.
Onko näinkin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvalla aiheella sitten mitään annettavaa muille? Mielestäni kyllä. Omaelämäkerralla, vaikkapa sarjakuvamuotoisella, on aina olemassa sosiaalinen ulottuvuus: se kerrotaan vastaanottajaa ajatellen, jollekin toiselle. Vaikka kokemukseni maailmasta ovat yksilökohtaisia, omaelämäkerrallisten kertomusten rakentaminen paitsi paljastaa jotain itsestäni, sen kulttuurisidonnaisuus kertoo aina jotakin myös elinympäristöstäni ja muista ihmisistä.
Juliana Hyrri (s. 1989) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen taiteensa pääpaino on maalaus-, piirustus- ja sarjakuvataiteessa – teokset tasapainottelevat ekspressiivisen ja meditatiivisen otteen välillä. Taidekasvatuksen maisteriopinnot rullaavat Aalto ARTSissa, vahvalla kuvataiteen painotuksella ja sarjiksen sivuaineella kuorrutettuna. Työn alla on häpeää ja toiseutta käsittelevä sarjakuvanovellikokoelma, jolle Koneen Säätiö on myöntänyt apurahan. Tykkää edelleen kissoista.
rasvavihannes.sarjakuvablogit.comEn muista aikaa jolloin sarjakuvat eivät olisi kuuluneet elämääni jollain tavoin. Piirsin lapsena siskojeni kanssa omia Tehotyttö-sarjiksia ja myöhemmin yli satasivuisia tarinoita joiden aiheet vaihtelivat vampyyreista ninjoihin. Amiksessa piirsin strippimuotoista sarjispäiväkirjaa ja näytin sitä vain yhdelle ystävälleni. Valmistuttuani vietin vuoden Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla, missä myös perustin sarjisblogini. Blogin kasaaminen ja etenkin nimen keksiminen oli supervaikeaa, mutta onneksi sain monilta apua. Päädyin nimeen Kosmonaatti, koska rakastan avaruusjuttuja ja olen yleensä aika väsy.
Siirryin viime kesänä piirtämään suoraan Photoshopilla, jotta voisin panostaa blogin ulkonäköön enemmän ja säästäisin aikaa skannaamiselta ja värien muokkaukselta. Koetan ajatella blogin lukijoita yleisönä, johon kuuluu tuttujen lisäksi minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Uskallan esimerkiksi puhua melko vapaasti muunsukupuolisuudestani, vaikka en ole ulkona koko perheelleni tai kaikille ystävilleni. Saavatpa sitten tietää tätä kautta.
Tykkään kertoa jonkun huonon läpän ennemmin kuin hölistä siitä mitä tein viikonloppuna, mutta viime aikoina olen puhunut laajemmin eri aiheista kuten kehonkuvasta, itsetunnosta ja skolioosista. Kerron myös kiipeilystä, kumppanin kanssa hengailusta ja joitain stooreja teatterista. Blogin pitäminen on tavallaan hauskempaa kuin itsekseen päiväkirjailu, vaikka välillä ehkä haluaisin piirtää jotkin henkilökohtaisimmat ja ärsyttävimmät jutut paperille ja vain itselleni, ja joskus tuhota ne jälkeenpäin.
Blogini visuaalinen tyyli on muuttunut lähinnä välineiden vaihtumisen takia. Piirrän aika vauhdikkaasti enkä luonnostele blogin merkintöjä vaan piirrän ruudun uudestaan kunnes olen tyytyväinen. Välillä toivon että useammat kaverini pitäisivät sarjisblogia, mutta tiedän että se on melko aikaavievää enkä saa itsekään kirjoitettua kaikesta mistä haluaisin. Haaveilen joskus julkaisevani pitkän sarjakuvan ajastani teatterissa, mutta saa nähdä millä ajalla tai rahalla se syntyisi – ja tulisiko siitä joskus vaikka toinen sarjisblogini.
Elisa R. on vuonna 1992 syntynyt helsinkiläinen, joka asuu Vantaalla ja opiskelee graafista suunnittelua ammattikorkeakoulussa. Valmistunut media-assistentiksi liikkuvan kuvan linjalta ja tekee freelancerina storyboard-piirtäjän töitä. Aikoo uudenvuoden lupauksena oppia uimaan, kiipeillä enemmän ja murehtia vähemmän.
kosmonaatti.sarjakuvablogit.com
”Zippura” on väännös etunimestäni Siiristä eikä tarkoita mitään. Se on alakouluikäisenä isäpuoleltani saatu hassuttelunimi, joka nopeasti tarttui muidenkin läheisteni suihin ja on palvellut nimimerkkinäni netissä jo vuosia. Siksi se tuntui luontevalta nimeltä myös tavanomaiselle omaelämäkerralliselle blogille, jonka pistin pystyyn reilu vuosi sitten.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen tai pisin bloggausyritykseni. Aiempia sarjisblogeja on ollut kaksi, mutta ne tyssäsivät liian koviin itselle asetettuihin odotuksiin. Tämän blogin aloitin yrityksenä dokumentoida ensimmäisen sarjakuva-albumini tekoprosessia, mutta jo muutaman viikon päästä merkinnät alkoivat rönsyillä muihin aiheisiin, kuten kaupassakäymisiin, satelliitteihin ja poikaystäväni ikävöintiin.
Tällä hetkellä työstän blogia suunnittelematta, tarkoituksena julkaisu ainakin kerran kuussa. Vaihtelen piirrostyyliä jatkuvasti ja teen erilaisia välinekokeiluja, myös panostukseni määrä vaihtelee. Julkaisutahti ei ole minulle tärkein, vaan se, että blogi kannustaa minua tekemään sarjakuvaa. Jos minun on valittava, ehdinkö tehdä merkinnän vai mennä uimahalliin, menen ennemmin uimahalliin.
Merkintäni ovat yleensä pohdiskelevia yhteenvetoja omasta elämästäni, vaikka ideat syntyvät impulsiivisesti. Saatan jossain sarjiksessa tutkiskella vain tuoksuja, ja salaa se kertookin senhetkisestä tilanteestani. On mukavaa jakaa paloja omista käänteistä, mutta haluan hengitystilaa lukijalle. En tahdo, että joku luulee liian tarkasti tietävänsä, mitä merkintä elämästäni kertoo.
Toisaalta blogissani myös osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun: piirrän itseni pulleana, karvajalkaisena ja raskausarpisena karikatyyrinä ilman, että yritän asettaa itseäni vitsiksi. Blogi on opettanut minua suhtautumaan itseeni ja muihin kunnioituksella, kun vastuu kuvaamisesta on minulla. Normien rikkominen silloinkin, kun kyseinen merkintä erikseen ei käsittele mitään yhteiskunnallista, on tapani kapinoida.
Haluaisin jatkossa pyrkiä dokumentoimaan enemmän yksittäisiä hetkiä kaljanjuonnista, röhnöttämisestä tai koulunkäynnistä. Blogini lisäksi olen sitoutunut yhteistyöprojekteihin, antologioihin ja toteutumista on aina odottamassa vähintään muutama henkilökohtainen sarjakuvaprojekti.
Vaikka teen blogia dokumentoinnin ja hauskanpidon takia, joskus teen merkintöjä jotka ovat itsellenikin vaikeampia pureksia. Pakonomaisen avautumisen kanavana pidän blogeista etenkin mielenterveysasioista keskustelussa. Olen itsekin erittäin halukas kertoman mt-ongelmien kanssa painivan ajatuksista. Merkintöjen aloittaminen tuntui kuitenkin hankalalta omilla kasvoilla, joten loin blogini kaveriksi Karhun, joka seikkailee sarjakuvissa minun puolestani. Karhu on eräänlainen alter egoni – ei suoraan minä itse, vaan oman sisäisen puheeni kaikessa lempeydessä ja julmuudessaan, jonka ääni muuttuu masennuksen ja ahdistushäiriön kanssa painiessa.
Tällä hetkellä takataskussa odottavat sarjikset elämästäni ensimmäisen sarjakuva-albumin julkaisun jälkeen, feministinen höpötys ja kertomus siitä, kuinka myöhästyminen lentokoneesta ei olekaan maailmanloppu. Myös karhu jatkaa tallustamistaan.
Lähetän rauhallisen joulukuun toivotukset kaikille, voimia kaamokseen ja sinnikkyyttä piirtämiseen! Ja terveiset Turun sarjakuvakerhon piirtovintiltä, jossa sarjikset syntyy pullakahveja nauttiessa. Voikaa hyvin!
Siiri Viljakka (s.1995) on varkautelaislähtöinen sarjakuvataiteilija, joka aloitti kuvataiteen opinnot Turun Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2016. Vasta-alkaneena sarjakuvantekijänä hän lisäksi ahertaa ei-sarjallisen kuvataiteen ja kuvitustöiden parissa.
Piirtäminen on aina ollut juttuni ja se on kuulunut elämääni pienestä asti, kuten taide yleensäkin. Peruskoulusta selviydyttyäni olen hakeutunut taideopintojen pariin ja niiden kautta löytänyt grafiikan, missä yhdistyy piirtäminen sekä maalaaminen. Siksi ehkä koenkin sen taiteenlajeista mieluisimpana piirtämisen lisäksi.
Aloitin sarjisbloggauksen ei-niin-hetken-mielijohteesta vuonna 2013. Sitä ennen olin jo jonkin aikaa seuraillut joitain blogeja ja ihaillut ihmisten piirustustyylejä. Muiden juttujen lukeminen oli hauskaa ja inspiroivaa ja innosti/antoi rohkeutta kokeilla tätä itsekin.
Olen tykännyt piirtää peruskoulusta lähtien sarjakuvia elämässäni tapahtuvista hauskoista sattumuksista ja arkisista jutuista ja suurimmaksi osaksi juuri niitä tykkään laittaa blogiini.
Silloin tällöin koen myös halua purkaa sinne joitain ajatuksia ja kipeämpiäkin juttuja, pitää ihan vain päiväkirjaa. Ilmaisen itseäni piirtämällä ja bloggauksen kautta olen huomannut, että ajatusten vuodattaminen sarjakuvien muodossa tuntuu melkeinpä yhtä vapauttavalta kuin puhuminen. Samaan aikaan blogi auttaa myös kehittämään omaa tyyliä ja pitämään yllä sarjisten piirtämistä, mikä muuten omalta osalta saattaisi jäädä todella vähäiseksi tai ehkä jopa loppua kokonaan.
Karita on 23-vuotias raahelaislähtöinen taideopiskelija, joka asustaa tällä hetkellä Kankaanpäässä. Hän pitää teestä, sadepäivistä ja naakkoja sympaattisina.
kuukunen.sarjakuvablogit.com
Reiska Viinanen on mies jolla on monta nimeä. Näistä tunnetuimpia lienee pulsu, alkoholisti tai spurgu. Omien sanojensa mukaan Reiska ei tietenkään ole alkoholisti… Hän on juoppo. Ero on siinä, että juopot eivät käy kokouksissa. Kärppä on hänen paras (ja ainoa) ystävänsä. Hyvästä ystävyydestään huolimatta Reiska ei kuitenkaan tunnu tietävän juuri mitään Kärpän taustoista, eikä tiedä tämän olevan maineikkaan Von Weaselin suvun viimeinen jäsen. Välillä tosin tuntuu ettei Kärppä tiedä sitä itsekään.
Reiskan isän jouduttua sairaalaan Reiska päättää muuttaa Kärpän kanssa ”väliaikaisesti” tämän vanhaan kotitaloon. Sarjan edetessä he kohtaavat sattumalta vanhan ystävänsä Kurppa-Juuson, joka käy läpi rankkaa avioeroa. Erityisen rankan erosta tekee se, että se tapahtui jo viisi vuotta sitten… Reiska päättää ottaa Kurppa-Juuson myös asumaan saman katon alle, kunnes tämä pääsee takaisin omille jaloilleen.
Sarja ilmestyi ensimmäisen (ja viimeisen?) kerran sanomalehdessä ollessaan Ilta-Sanomien kuukauden kotimainen sarjakuva maaliskuussa 2014. Uusia strippejä lisäillään blogiin vähintään kerran viikossa. Blogilla on myös sivu Facebookissa.
Jaakko Taipale (s.1992) on tamperelainen itseoppinut sarjakuvapiirtäjä/käsikirjoittaja. Reiska & Kärppä on toistaiseksi hänen ainoa julkaistu sarjakuvansa. Näiden kahden herran tarinaa ja vastoinkäymisiä on kehitelty jo peruskouluajoista asti yhdessä sarjan toisen käsikirjoittajan Lari Raiskion (s.1992) kanssa. Ja tarina jatkuu!
reiskajakarppa.sarjakuvablogit.com
Parhaan kotimaisen sarjakuvablogin palkinto Taivaallisin sarjakuvablogi on jaettu kolmannen kerran Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.9.2016.
Voittajablogi on Heta Nääsin Harmaan pupun päiväkirja. Se kertoo suurelta osin omaelämäkerrallisia tarinoita pupuhahmojen kautta. Aiheina ovat mm. ympäristötuho, maailmantuska, lapsuus, ystävyys, rakkaus, ruumiillisuus, häpeä ja nörttikulttuuri. Pupusarjakuvista on ilmestynyt myös kirja (Harmaan pupun päiväkirja, 2012).
Valokuvat: Henry Söderlund
Voittaja saa 200 euron lahjakortin, jonka tarjoaa taidetarvikeliike Tempera. 
Raadin muodostivat vuoden 2016 sarjakuvaneuvokset, sarjakuvatekstaaja Mikko Huusko ja opettaja Johanna “Roju” Rojola sekä Aino Sutinen Suomen sarjakuvaseuralta.
”Pitämällä huolta siitä, että jäniseläimet pysyvät maailman kartalla, pidetään huolta monimuotoisuudesta, jota sarjakuvablogit tarjoavat. Ei pelkästään osana nykytekijöiden suvereniteettia eri medioiden välillä, sillä useat tekijät julkaisevat töitään eri foorumeilla sähköisenä yhtä lailla kuin perinteisemmäksi mielletyssä printtimediassakin, vaan tarjoavat myös ainutlaatuisen silmäyksen tekijänsä julkaisupalettiin.
Harmaan pupun tapauksessa esittäytyy tekijänsä ilmiömäinen kehitys bloginsa otsikon alla kaikilla sarjakuvanteon osa-alueilla; esimerkkinä vaikkapa sommittelu, katseenkuljetus, dialogin rytmitys puhekupliin tai tekstaus.
– Mikko Huusko
“Paljastamalla henkilökohtaisimpia, arimpia salaisuuksiaan voikin paradoksaalisesti puhua yleisimmin. Vastoinkäymisistä, vioista ja heikkouksista lukija tunnistaa itsensä. Samastuminen on lohdullista. Bloggaaminen mahdollistaa anonyymin puheen vaikeistakin aiheista, palautteen ja vertaistuen saamisen paitsi tekijältä lukijoiden suuntaan, myös kommentoijilta tekijälle ja toisilleen. Voi olla eristyksissä mutta ei enää niin yksin.”
– Johanna “Roju” Rojola
Sarjakuvataiteilija Heta Nääs on itse kertonut blogistaan näin: “En muista miksi juuri kanipupunen tuntui sopivalta eläimeltä. Joka tapauksessa olen huomannut että kuten yksinkertaisesti piirrettyyn ihmishahmoon, eläinhahmoon on helppo samaistua koska se ei varsinaisesti näytä keneltäkään.”
Blogissa sarjakuvataiteilija Viivi Rintanen kuvittaa värikkäin kuvin keräämiään tositarinoita mielenterveyden järkkymisestä. Kunniamainittu saa kirjapalkinnon.
Hulluussarjakuvia liittyy myös RIKKI – Sarjakuvia mielenterveydestä -hankkeeseen, jonka näyttely on sarjakuvafestivaalien satelliittinäyttelynä ja Viivi Rintanen on piirtänyt “hulluustarinan” myös projektin pienlehteen.
Rintanen on kertonut blogistaan näin: “Teen sarjakuvia niin kauan kuin ’hullu’ on haukkumasana. Bloggaan ja puhun ronskisti hulluudesta, koska olen itse mieleltäni järkkynyt tai alun alkaen poikkeava. Pyrin olemaan kaltaisteni koko kirjon puolestapiirtäjä.”
“Hulluussarjakuvia-blogi on esimerkillinen siinä, miten blogi tuo syvyyttä laajempaan kokonaisuuteen ja on silti yhtä lailla osatekijä kuin itsenäinen, alati muuttuva taideteoskin.
Blogi on tärkeästä teemasta ja heijastelee lukuisissa muissakin blogeissa käsiteltyjä aiheita. Tämänkaltaiseen laajaan yhteistyöhön, mikä korostaa lukijoiden ja tekijöiden välisen rajapinnan häilyvyyttä, korostuu se, miten sisältöä ei voi tuottaa ilman tekijöitä. Lukijoista nyt puhumattakaan; jokaisella tarinalla on aina tekijänsä ja kertojansa sekä lukijansa.”
– Mikko Huusko
hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com
“Sarjakuvamuotoiset blogit tarjoavat ennen näkemätöntä kuvaa ajastamme tulevillekin sukupolville, mikäli sivujen data sekä niiden lukemiseen käytetty tekniikka ovat edelleen saatavilla.
Vain mielikuvitus on rajana, minne sarjakuvamuotoisen blogin pikselimatriisi voi kuljettaa. Eikä välineiden kirjokaan ole rajoittava tekijä: kuvataidetermein sarjakuvablogia voisi luonnehtiakin sanoilla ’sekatekniikka digitaaliselle alustalle’.
Lukijoiden, tekijöiden ja yhteistyökumppanien omat verkostot kohtaavat toisensa luontevasti blogien muodostamassa solmukohdassa, missä nisäkkäät harjoittavat lajityypillistä toimintaansa riippumatta siitä, ovatko he Harmaita pupuja vai kenties jonkin toisen vielä kertomattoman tarinan äärellä!
Jokaiselle blogille on aina lukijansa.
Kiitos monipuolisen tarjonnan, esiraadin huolellisesta työstä riippumatta, valinta oli vaikea.”
– Mikko Huusko
Piirtämistä oon rakastanut aina. Ja se onkin ollu mulle hyvä tapa ilmaista fiiliksiä. Piirrän poikkeuksetta nykyisin digitaalista taidetta (pääosin koiroeläimiä), mutta itse sarjisblogia ylläpidän ihan traditionaalisesti suoraan paperilla tussilla piirtäen. Tällä hetkellä on A4-kokoinen luonnosvihko nro 17, johon merkinnät piirrän. Kiva vino pino niitä tuonne hyllylle siis on kertynyt!
Aloitin sarjisbloggaamisen vuonna 2009 Vuodatuksessa kavereiden innostamana. Kunnes sitten sattui tuo suuri tapaturma, Vuodatus kaatui! Ja kaikki kuvamateriaali kaikista blogeista hävisi bittiavaruuteen kuin pieru Saharaan. Siirryin 2012 sarjakuvablogit.comiin ja täällä mä yhä vain pyörin. Välillä tulee kausia, kun ei saa päivitettyä ja sitten tulee välillä sarjatulella merkintöjä toinen toisensa perään.
Mun tyyli on suht humoristinen, mutta kyllä tuonne mahtuu mukaan angstisempaakin ruikutusta. Suollan kaikenlaista settiä aivopieruista vakavampiin ajatuksiin. Ihmettelen maailmaa ja maailmanmenoa sekä tuskailen vaikean paniikkihäiriön kanssa.
Piirrän sarjisblogi-minälle korvat ja hännän, jotka viittaavat suteen. Koska no, oon tällanen susihöperö ja susi on mun voimaeläin. <3 Ja mun sarjisblogin nimikin kivasti viittaa suteen, heh.
Saija tunnetaan myös nimellä Saiccu/Saikku. Hän pitää majaansa Kokemäki-nimisessä tuppukylässä. Ikää on kertynyt tähän mennessä hulppeat 30 vuotta. Saiccu rakastaa lemmikkejään (koira Rokka, kissa Myrtti ja marsu Napo), susia, unisieppareita, piirtämistä, leffoja, kirjoja, sarjiksia, videopelejä jne jne.
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla järjestetään sarjakuvabloggaajien tapaaminen launtaina 3.9. klo 16–18 festivaalialueen liepeillä Musiikkitalon kahvilassa (Mannerheimintie 13 A). Sarjakuvabloggaajille ja lukijoille on nyt mahdollisuus tavata netistä tuttuja naamoja livenä.
Kuvitus: Tea Tee
Haluatko voittaa kassillisen sarjakuvia? Tee sarjisblogiisi bloggaus aiheella ”Paras sarjisfestarimuistoni” ja sen jälkeen jaa se Twitterissä, Instagramissa tai Facebookissa aihetunnisteilla #helsinkicomixfestival2016 ja #festarimuisto varustettuna. Kilpailutöiden DL on 1.9. Voittajalle ilmoitetaan festariviikonloppuna.
Kuvitus: Kaisa Leka
Taivaallisin sarjakuvablogi -palkinto jaetaan kolmatta kertaa. Voittaja julkistetaan perjantaina 2.9. Voima-lavalla klo 14 jälkeen. Voittaja saa taidetarvikeliike Temperan lahjoittaman 200 euron lahjakortin. Kiitos Tempera!
Parhaan kotimaisen blogin valitsee Suomen sarjakuvaseuran asiantuntijaraati. Mukaan kisaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Linkkejä:Sarjakuvabloggaajien Facebook-ryhmä
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla (2.–4.9., Kansalaistori) nähdään monipuolista ohjelmaa, kuten sarjakuvamarkkinat, Pienlehtitaivas, tekijähaastatteluita, keskustelupaneeleita, gallerianäyttelyitä, työpajoja, performansseja, kilpailuita, katuruokaa ja iltaklubeja.
En ole ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, joten sellaisen piirtäminenkin tuntui aika vieraalta. Onneksi lopulta tajusin, että sarjisblogin ei tarvitse olla henkilökohtainen vaan voin vaihdella tyylejä sekä hahmoja. Ah, mikä vapaus!
Innostun uusista ajatuksista ja tiedosta mitä en ole aiemmin kuullut. Luen toisten sarjisblogeja lähes päivittäin ja ihastun aina uudelleen kuinka upeita juttuja niistä löytyy ja mitä kaikkea muilta ihmisiltä voi oppia! Wau.
Sarjakuvassa pystyn jäsentelemään omia ajatuksiani. Elän hyvin voimakkaasti tässä ajassa ja enenevissä määrin haluan piirtää maailman asioista, jotka minua vaivaavat tai kiinnostavat. Onneksi kaiken ei kumminkaan tarvitse olla poliittista vaan myös ympäröivä elämä on jännää ja tuntuu hauskalta ikuistaa juttuja, joita ihmisiltä kuulen.
Olen piirtänyt aina, mutta en ole mieltänyt itseäni sen kummemmin piirtäjäksi. Siksi elämässäni eivät ole näkyneet sellaiset valinnat kuin sarjakuvaopistot tai taidelinjat, vaan ajauduin ihan eri kuvioihin eli luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Niitä siis moittimatta.
Ajattelen, että kaikki voivat piirtää, mutta vasta pitkälle aikuisena yhtäkkiä tajusin, että jostakin syystä se ei vaan kaikkia kiinnosta. Älytöntä! Vasta kun havahduin, että piirtäminen onkin jokin ominaisuus minussa, aloin suhtautumaan siihen vähän tavoitteellisemmin ja rupesin ihan eri tavalla kokeilemaankin. Blogia olen pitänyt syksystä 2015 ja enköhän joskus vielä rohkaistu pienlehtiäkin painamaan, piirtämisen ilosta!
Henni (s.1986) on lappilainen naisihminen, asuu tällä hetkellä Porissa hellun kanssa ja työskentelee tutkimusinsinöörinä.
varienvirrassa.sarjakuvablogit.com
Moi olen Eve ja kaikkein eniten pidän kaloista. Olen niin kuin se hassu täti siinä yhdessä videossa kun se itkee kun se ei voi halata jokaista kissaa – haluaisin silittää kaikkia kaloja, mutta varovasti ettei niiden suojalima häiriinny.
Kalojen lisäksi tykkään pinkistä, sparkleista ja murhadokumenteista. Myös mytologiajutut kiinnostavat! Teen siis iloisia ja hassuja tai synkkiä ja hassuja sarjiksia kimaltavaisista murhaajahaamuista. Tällä hetkellä minulla on miljoona pitkää sarjisprojektia joita kaikkia yhdistää se että ne ovat kesken koska en osaa päättää mistä aloittaisin. Tavoitteenani on kuitenkin saada aikaan jotain suurta ja mahtavaa joten ei hätää, I got this.
Aloitin sarjakuvan piirtämisen yläasteella kirjoittamisen lomassa kun pelkät usean kappaleen mittaiset kuvaukset hahmojen korseteista ja tisseistä eivät enää riittäneet. Lukion päättötyöksi repäisin 40-sivuisen kasan sarjisstrippejä muistuttavia asioita jota voisi kuvailla kolaroineeksi junaksi, mutta juuri se kyseinen katastrofi sai minut näkemään sarjakuvailun valon ja ajoi minut Muurlan opistoon. Tällä hetkellä opiskelen graafista suunnittelua ja yritän juonia tapoja tehdä kaikki koulutyöt sarjakuvina.
Sarjisbloggaamisen aloitin syksyllä 2014 käytyäni kuuntelemassa luentoa aiheesta ja innostuttuani mahdollisuudesta saavuttaa mainetta ja kunniaa. Blogimerkintäni kuvaavat oman elämäni kommelluksia, toisinaan strategisesti liioiteltuina… toisinaan ei, sillä olen luonnostani urpo. Blogini on tarkoitus olla hauska, iloinen ja pinkki – kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, josta ei toivottavasti kellekään tule paha mieli, paitsi ehkä homofoobikoille ja natseille. Päivitystahtini on tähän asti ollut hyväksi todettu “vähintään kerran kuussa”, ja yritän pitäytyä siinä tulevaisuudessakin. Jos minusta ei kuulu, olen piirtämässä jotain hyvin turhaa (mutta omasta mielestäni nerokasta) ja minua saa potkia.
Viime vuonna olin ekaa kertaa oman pöydän takana Helsingin sarjisfestareiden pienlehtitaivaassa, ja tänä syksynä Erittäin Salainen Tissimerenneitoseura iskee jälleen! Olemme kyhäämässä mitä mahtavinta sarjakuva-antologiaa, jossa yhdistyvät seksi ja sadut. Teemme tutuista saduista uusia (hottoja) versioita, joissa sateenkaaret ja taikaliemet lentelevät. Tulkaa keräämään Prinsessaleikkejä – kuuma satukirja ja ihailemaan hedelmää eli minua! Hihi. Siihen asti sparklatkaa paljon, viihtykää blogissani ja ennen kaikkea muistakaa syödä herkkuja!
murisevaevekala.sarjakuvablogit.com
Huh, näin sitä joutuu kesken kesähelteisen työpäivän pohtimaan oman sarjakuvablogin syntyperiä. Pakko sanoa, että en ole ihan satavarma mistä tämä edes lähti.
Sarjakuvia olen piirtänyt aina lapsesta lähtien. Aikaisimmat taitaa olla jotkin oksettavan nolot Digimon-rip-offit herkkänä ekaluokkalaisena ruutuvihkoon tekaistuna. Vakavammin aloin piirtämään monisatasivuista sarjakuvaa yläasteella – vasta 17-vuotiaana Limingalle päädyttyäni minulle vakiintui kuitenkin kuvapäiväkirja ja vesivärit. Luojan kiitos siitä. Tai oikeammin ehkä Keijjon kiitos siitä.
Mitä itse sarjisbloggaamiseen tulee, koko juttu lähti kai omista idoleista ja kavereiden kannustuksesta. Olin seurannut muutaman sempaini blogeja, mainittakoon Surkuhupaisaa ja Susi sorakuopassa muutamana, jo jonkin aikaa. Limingan taidekoulusta lähdettyäni alkoi kuitenkin tuo kosketus piirtämiseen hieman lipsua. Kaverit olivat aina nauttineet päiväkirjamerkinnöistäni, joten jossain vaiheessa kai ajattelin, että miksen siirtäisi päiväkirjailua netinkin puolelle? Kesä, kesätyöt ja niiden merkeissä eristäytyminenkin olivat juuri sopivasti tulossa kohdalle, eikä siinä ollut vapaapäivinä aikaa tehdä muutakaan kuin pitää piirtämistä yllä. Joten minä piirsin! Ja olihan se hyvä tekosyy opetella piirtopöydän käyttökin! On lie sopivaa, että näin blogini neljännen syntymäpäivän aikaan pääsen minäkin hetkeksi Sarjisblogien etusivulle! Hahaa!
Lähtöperäisesti aloin piirtämään blogia siis juuri siksi, että nautin piirtämisestä, nautin siitä kun muut nauttivat kädenjäljestäni, ja nautin ihan ylettömästi siitä, kun muut samaistuivat päivittäisiin kamppailuinihi. Vuosien varrella olen huomannut kuinka se, että muut saavat lohdutusta minun tuskistani, toimii eräänlaisena terapiana itsellenikin. Kaikki omainhotuskailusta itsetunnon kohentamiseen resonoi niin monen ihmisen kanssa, että se on melkein käsittämätöntä. Niinpä aiheet lähtivätkin vähitellen lipsumaan muutaman ruudun vitseistä monen sivun pituisiin postauksiin aina vaan rankemmista ja rankemmista aiheesta.
Muutama vuosi takaperin tulin jopa ulos omasta masennuskaapistani ja myönsin halunneeni tappaa itseni, juuri blogissani, ja sain valtavasti positiivista palautetta ja kannustusta. Vastineeksi mikään ei ole off limits; kaikesta saa ja pitää puhua. Rehellisyys on tavaramerkkini niin sarjisblogeissa kuin YouTubessakin. Siksi puhun myös vaikeistakin asioista mielelläni, niidenkin puolesta joiden henkiset voimavarat eivät siihen vielä riitä. Haaveilen kai salaa maailmanparannuksesta ihminen kerrallaan.
Suosikkiaiheitani tähän mennessä ovat olleet jokapäivän kamppailut masennuksen kanssa, fat shaming, itsetunnon kanssa tuskailu ja satunnaiset elämän pienten asioiden hehkutukset. Englanninkielen sanalle humbling ei taida olla mitään kunnon käännöstä, joka on sääli, koska se tunnetila on alati mielessä kun selaan blogini vanhempia merkintöjä. Tunnen ääretöntä kiitollisuutta lukijoilleni en pelkästään siksi, että jaksavat edelleen lukea jorinoitani, vaan myös siksi että ovat pitäneet mielenkiintoani piirtämiseen yllä kaikki nämä vuodet. Olen salaa sitoutumiskammoinen ihminen, joten tällainen sitoutumus on minulle iso asia, enkä koskaan halua vähätellä sen merkitystä.
Blogi on minulle loppujenlopuksi hyvin terapeuttinen. En piirrä pelkästään siksi, että se parantaa minun omaa oloani, vaan myös siksi, että tiedän että on mahdollisuus että blogini pelkällä olemassaolollaan saa edes yhden ihmisen tuntemaan olevansa vähemmän yksin. Se riittää.
Inna alias Corgisyrän alias Tesla Silvola, (s. 1991) syntyperäinen lappalainen ja siitä Limingalle (ja siitä Tampereelle) parempaa elämää etsimään karannut jokapaikanhöylä. Bloggaaminen, tuubaaminen, pelaaminen ja ruoka maistuu. Traconissa ja Kupliissa helposti bongattavissa.
