1.03.2016
Olen pitänyt Onttokallo-sarjakuvablogia tällä alustalla vuodesta 2008. Blogiin tuleva sisältö vaihtelee. Päiväkirjamerkintöjä, kuvitusta, luonnoksia ja jo ...
31.01.2016
Olen piirrellyt aina ja lapsuudessa halusin sarjakuvapiirtäjäksi taikka animaattoriksi. Jätin kuitenkin unelma-ammatin joksikin aikaa, kun tiedostin ettei ...
1.01.2016
Olen piirtänyt varmaan niin kauan kuin jaksan muistaa. Jollain vanhalla kotivideolla on vieläkin todisteet siitä, miten piirrän seinälle. Seinän ja ...
30.11.2015
Ajattelen blogiani aika joustavana alustana, jonne voi heittää kaikenlaista minkä haluaa jakaa maailmalle. Sillä ei ole mitään tiettyä linjaa. Joskus ...
31.10.2015
Blogin pitäminen alkoi mulla heti Limingan sarjakuvalinjan jälkeen 2006. Silloin blogialustana toimi vuodatus.net, jonka kanssa muistan tuskailleeni ...
30.09.2015
Olen aina ollut sitä mieltä, että sarjakuvaa pitää piirtää paperille tai korkeintaan jollekin muulle konkreettiselle orgaaniselle alustalle ja sarjakuvaa ...
31.08.2015
Sisältää myös lapsille sopimatonta materiaalia. Omaelämäsarjisten piirtely ja julkaisu on mulle terapeuttista, sosiaalista ja muuten vaan hauskaa. Aloitin ...
28.08.2015
Suomen sarjakuvaseura myöntää toista kertaa 28.8.15 Helsingin sarjakuvafestivaaleilla Taivaallisin sarjakuvablogi -palkinnon Tea Teen (Tauriainen) ...
31.07.2015
Kun olin 4-vuotias sain jostain käsiini Karvinen-sarjakuvalehden. En vielä tuolloin osannut lukea, mutta katselin kuvia ja ajattelin, että tää on tosi ...
1.07.2015
Vanhojen kotisivujen hylkäämisen jälkeen aloitin sarjakuvablogin vuonna 2014 Limingan taidekoulussa opiskellessani. Olin jo pitkään ihaillut muiden ...
31.05.2015
Mä olin koulun työssäoppimisjaksolla kaverini kanssa paikallislehden toimistolla ja kärsimme valitettavan usein tekemisen puutteesta. Eteemme siis ...
1.05.2015
Perustin Elämää Shirilandiassa -blogin kesällä 2011, hieman ennen lähtöäni Oriveden Opistoon. Ainoa syy tälle oli se yksinkertainen fakta että blogi olisi ...
1.04.2015
Olin jo pitkään halunnut aloittaa sarjisbloggaamisen ja vuonna 2012 pistin pystyyn oman blogini. Sitä ennen olin jo muutaman vuoden lukenut ahkerasti ...
1.03.2015
Sarjakuvabloggaaminen alkoi kohdallani vuonna 2009, kun palasin Antti Hintsan vetämältä sarjakuvakurssilta. Sain kyseiseltä kurssilta varmuuden piirtää ...
1.02.2015
Olen piirtänyt pienestä pitäen, niin kauan kuin muistan. Ala-asteella piirsin ahkerasti tikku-ukkosarjiksia, jotka olivat luokkalaisteni suosiossa, mutta ...
1.01.2015
Innostuin piirtämään ensimmäisiä sarjakuvia ala-asteella vihkojen taakse. Pienimuotoiset stripit undulaateista ja Final Fantasy -hahmot muuttuivat mangan ...
1.12.2014
Aloitin sarjakuvablogin pitämisen vuonna 2008 muiden Internetin Ihmemaasta löytämieni sarjakuvablogien innostamana. Kuuluisan bittiavaruus-katastrofin ...
1.11.2014
Tämä blogi syntyi lapsettomuuden tuskasta, siitä, ettei sitä toivottua mukeloa tule vaikka kuinka yrittää. Tapahtumat kuvaavat arkisia tilanteita, joihin ...
1.10.2014
Aloitin sarjisblogailun 2007. Vuonna 2012, suuren Vuodatus-katastrofin jälkeen, muutin blogini Sarjakuvablogit.comiin. Pitkään oma sarjisblogi oli minulle ...
5.09.2014
Suomen sarjakuvaseura myöntää ensimmäistä kertaa 5.9.2014 Taivaallisin sarjakuvablogi-palkinnon Helsingin sarjakuvafestivaaleilla blogille ”Mitä nyt ...
1.09.2014
Blogisarjakuvani syntyvät useimmiten tilanteissa, joissa rakkaudella ja suvaitsevaisuudella kasvatettu ja sukupuolentutkimuksen opinnoissa marinoitu ...
1.08.2014
Aloitin blogin pitämisen lukiolaisena vuonna 2010, en tosin muista enää miksi. Kuvaan blogissani enemmän tai vähemmän mieleen jääneitä tapahtumia omasta ...
1.07.2014
Blogini taitaa edustaa aika perinteistä arjesta kertovaa sarjisblogia, johon ikuistan pieniä hetkiä ja hauskoja sattumuksia. Sarjismuodossa olen blogannut ...
1.06.2014
Olen ehkä surkein (HEH..) ihminen kuvailemaan tätä blogia, vaikka sitä itse piirränkin. Lainaten entistä opettajaani Keijjoa, ”Ei pitäs pyytää ...
1.05.2014
Blogista löytyy Toveri Iloisuutta, vakavuutta ja awkward-momentteja, ripaus pitkiksiä, pätkiksiä ja strippejä. Koska en osaa ottaa kantaa politiikkaan tai ...
1.04.2014
Aloitin ensimmäistä kertaa sarjakuvablogin vuoden 2011 loppukesällä, itse asiassa samoihin aikoihin kun aloitin opiskeluni kuvataidelukiossa. Olen aina ...
1.03.2014
Jub ja Leif -tarinat muodostuvat kohtaamisista arkipäiväisten kummallisuuksien kanssa. Oli kyseessä sitten päähenkilöiden keskinäiset törmäämiset, ...
1.02.2014
Mitä nyt taas syntyi pitkän harkinnan jälkeen. Olin jo vuosia seurannut sivusta muita sarjisbloggaajia, ihaillen heidän rohkeuttaan ja sulavuutta ...
1.01.2014
Riski ryhmä syntyi alunperin koulutunnilla A4-monisteiden reunapiirroksista opiskellessani lähihoitajaksi. Alunperin nimettömään ja kasvottomaan hoitajien ...
1.12.2013
Maantiet vievät Rovaniemeltä jokivarsia pitkin etelään, pohjoiseen ja itään. Vilkkaimmilta väyliltä katsoen vastarannalla ovat Itäpuolentiet, joilla on ...