Huom. blogi sisältää osittain sisältöä joka ei sovi alaikäisille, herkille tai työpaikalle.
Minulla ei ole todellakaan mitään hajua miksi teen sarjakuvaa ja se, että päädyin koko taiteenmuodon pariin on kai ihan puhdasta turhamaisuutta. Piirtänyt olen aina, mutta olen pysytellut kiltisti kuvitustaiteen parissa. Kolmisen vuotta sitten minua alkoi kyllästyttää jatkuva yksityiskohtien nysvääminen ja se liiallinen aika mitä käytin kuviin suhteessa palkkaan, ja päätin alkaa piirtää sarjiksia ihan omaksi ilokseni sellaisella ”fuck this shit” -periaatteella. Minulla ei varsinaisesti ollut mitenkään tarkoituksena jäädä kyseisen taiteenmuodon pariin. Pääasiallinen motivaationi oli oppia vähän letkeämpää ja kevyempää ilmaisua ja sitten hyödyntää sitä kuvituksissa.
Toisin kävi. Tämä on ehdottomasti paras sivuraide mille olen eksynyt ja se raide jolla taidan pysyä.
Sarjakuva on työvälineenä tietyllä tapaa täydellinen, sillä siinä on äärettömän paljon liikkumavaraa ilmaisun ja kerronnan suhteen. Sarjakuva ei voi olla liian kertova tai liian abstrakti tai liian hyvin tai huonosti piirretty. Pääpaino siirtyy täysin uusille alueilla ja tätä kautta olen kai löytänyt sen oman ilmaisunvapauteni.
Sarjakuvani ovat henkilökohtaisia. Joskin se mitä ne kertovan ei kai aina ole täysin selvää. Ne syntyvät usein erilaisten tunteiden myllerryksistä ja hyvin spontaanisti. En varsinaisesti ajattele sen pidemmälle mitä sarjakuvat ilmaisevat ja millaista viestiä ne lähettävät. Minä vaan aika lailla läjäytän paperille kaiken mitä päähäni juolahtaa.
Ilmaisuni on kai jokseenkin ”vahvaa”? Ehkä rohkeaa? Minun on ehkä vaikea hahmottaa sitä itse. Luulen sen johtuvan siitä, että olen ihmisena varsin tasainen, hillitty, kontrollissa ja miellyttämisenhaluinen. Sarjakuvani usein näyttävät aivan muulta kuin miltä vaikutan ulospäin. Ehkä kompensoin niillä sitä omien tunteiden ilmisua, mitä en saa itsestäni arjessa ulos. Lisäksi minulla saattaa ehkä olla vähän omalaatuinen huumorintaju ja jonkinlaista rakkautta inhorealismia ja abstraktia ilmaisua kohtaan. Enkä välttämättä nyt ainakaan välttele pieniä gore-vivahteita tai mahdollisesti K-18-materiaalia.
Jätän usein sarjakuviini paljon tulkinnanvaraa. Se on tarkoituksellista, sillä mielelläni haastan lukijan päättelemään ihan itse mitä tarkoitan. Samalla saan myös tilaa jakaa asioita, joita en välttämättä jakaisi edes parhaalle ystävälleni niin, että en oikeastaan välttämättä jaa mitään, mutta kuitenkin paljastan kaiken. Se on terapeuttista ja voimauttavaa. Ilmaisuni pääpaino on ehdottomasti kuvallisessa ilmaisussa ja teksti saa usein ehkä vain sellaisen kuvaa tukevan roolin.
Sarjakuvani käsittelevät kai pääosin mielenterveyttä ja sen puutetta, seksuaalisuutta, itseinhoa, kehollisuutta ja kaikkea tuon alueen sisällä. Lisäksi mukana pyörii vahvasti queer-, trans- ja feminismivaikutteisia aiheita. Välillä pyörittelen myös omaa MS-diagnoosiani ja menneisyyttäni, johon kuuluu kaikenlaista koulukiusaamisesta alkoholiongelmaiseen vanhempaan.
Parasta, mitä sarjakuva on mulle antanut, on ehdottomasti mahdollisuus tutustua muihin sarjakuvapiirtäjiin ja lukijoihin. En ole varmaan koskaan ennen saanut tutustua näin valtavaan määrään loistotyyppejä ja olen ehdottomasti ihmisihminen, joten muuta ei taida tarvitakaan. Lisäksi olen viimein löytänyt sen taiteenmuodon, jonka tuottaminen on lähes pelkästään todella palkitsevaa ja joksenkin kevyttä.
Mulla tulee pian ulos jo toinen ihan huolella työstetty zine tämän vuoden sisällä ja en olisi koskaan ennen pystynyt tälläiseen tahtiin vielä niin, että kaikki vastuu tekemisestä ja siihen käytettävästä ajasta on täysin minulla itselläni. Tosin siinäkin annan kiitosta myös lukijoille, koska tietenkin se myös motivoi, kun tietää että niitä omia juttuja luetaan. Se kai luo jopa pientä vastuuntunnetta sellaisella hyvällä ja motivoivalla tavalla. Ja tunteen siitä, että omalla tekemisellä on merkitystä.
Kimmo Lust on 31-vuotias mielenterveyskuntoutuja, queer, muunsukupuolinen, äiti, omaishoitaja, kroonisesti sairas (ms-tauti), myöhään herännyt, Aspergerin oireyhtymän omaava ja monet opinnot keskeyttänyt, pääasiassa itseoppinut sarjakuvabloggaaja. Periaatteessa opiskelee taidetta toisen asteen koulussa, mutta käytännössä aika omaan tahtiin, erittäin suurella joustolla ja pääasiassa etänä kotoa käsin.
lust.sarjakuvablogit.com
Kuvatiedostot eivät aina näy kaikissa selaimissa ja laitteissa, jos tiedostojen nimissä on ääkkösiä. Käytä siis vain kirjaimia a-z ja numeroita.
Teksti ja kuvat: Mari Ahokoivu
Tarkista kuka pyytää ilmaistyötä. Varmista, että kyse on siitä ettei ole varaa maksaa, eikä siitä ettei ole halua maksaa palkkioita (jos projektilla on suuri budjetti se pitäisi näkyä myös sisällöntuottajien palkkioissa).
Näkyvyys-galleria on Suomen sarjakuvaseuran ja Kuvittajien Helsingin Kalliossa pitämä galleria, jonka ensimmäinen ryhmänäyttely toukokuussa 2017 käsittelee ilmaistyön problematiikkaa. Myös Marin työ (artikkelin alussa) on myynnissä printtinä. 
