Sarjainfon voi tilata täältä. Suomen sarjakuvaseuraan liittymällä saat myös jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja sekä tuet suomalaista sarjakuvaa!
Sarjisbloggaajan luonnoskirjatesti: Fabriano Drawing
Väbäjäbän blogin esittely on täällä.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Hahnemühlen syväpainopaperit Limingan taidekoulun oppilaiden testissä
Teksti: Limingan taidekoulu. Tarvikkeet tarjoaa: Taiteilijan tavaratalo Tempera
Perinteisessä sarjakuvatekemisessä on totuttu käyttämään ääriviivaan erilaisia tusseja, ja viivan sisälle värittelemään esim. vesiväreillä. Vesiväreille suositellaan luonnollisestikin alustaksi hyvää akvarellipaperia. Kun sarjakuvaopinnoissa perinteiset tekniikat on omaksuttu ja toimiviksi todettu, on opiskelijan aika ryhtyä kokeilemaan sääntöjen rikkomista.
Anna Kangaspuoskari ja Kristian Kulju saivat eteensä syväpainopaperiarkit – jotka ovat siis oikeasti tarkoitettu öljypohjaisille metalligrafiikan väreille – ja testasivat mitä uutta ne antaisivat heidän sarjakuvatyöskentelyynsä.
Vuoden sarjakuvablogi 2019 on Jarkko Nääsin Turrikaanien yö
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 7.9. kruunattiin Vuoden sarjakuvablogiksi Jarkko Nääsin blogi Turrikaanien yö. Onnea!
Kuva: Henry Söderlund / Helsingin sarjakuvafestivaalit
Luonto teemana
Helsinkiläisen Jarkko Nääsin (s. 1977) blogi sopii hyvin Helsingin sarjakuvafestivaalien teemoihin, joita ovat ympäristö ja vaikuttava sarjakuva.
Nääs on myös ollut suoraan nettiin tehtävän sarjakuvan edelläkävijöitä Suomessa (esim. Desert Rocks). Hänen sarjakuviaan on lisäksi julkaistu mm. useissa antologioissa sekä kissasarjakuvia Mourukatit-albumissa (Arktinen Banaani, 2014). Osa blogin sarjakuvista on aiemmin julkaistu muualla, kuten lehdissä. Päivätyönään Nääs tekee peligrafiikoita.
Blogipalkinnon voittajana hän saa 200 euron taidetarvikelahjakortin, jonka lahjoittaa taiteilijan tavaratalo Tempera. Onnea!
Raatiin kuuluivat Suomen sarjakuvaseuran hallituksen jäsenet Vesa Kataisto ja Reine Palmqvist sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja Aino Sutinen. Kilpailuun ei erikseen ilmoittauduttu.
Turrikaanien yö oli Sarjakuvablogit.comin Kuukauden blogina vuonna 2012. Jarkko Nääs kertoi tuolloin:
”Sarjakuvani käsittelevät yleensä kissoja, Helsingin pelialalla säätävien hipstereiden elämää tai satunnaisia kiinnostuksen kohteitani joita ovat: kivet, sienestys, tähtitiede, sarjakuvatapaamiset ja muut vastaavat kissanristiäiset, luonto, pikselit & pelit, arkeologia, Pet Shop Boys, matkustus ja itse asiassa miltei kaikki mahdollinen, poislukien urheilu ja autot.” Lue teksti täältä.
Raadin perusteluja
”Jarkko Nääsin sarjakuvablogi Turrikaanien yö alkoi kotikissojen toilausten esittelynä, mutta on laajentunut kuvaukseksi nykyihmisen ja luonnon suhteesta. Harvoin tulee ajatelleeksi, että oman maailmamme ohessa pyörii, ryömii ja hyörii satoja muita eliösysteemejä, joista osa on hyvin herkkiä kaikille muutoksille. ”Katso luontoa ja huomaa” on Nääsin blogin ydinsanoma. Miten elää ja antaa muidenkin elää, se ei vaadi saarnaamista eikä selittämistä vaan tervettä järkeä. Luonto on ollut ja toivottavasti on olemassa vielä kauan ihmisten jälkeenkin.”
– Vesa Kataisto
”Tässä on suomalaista maisemaa ja lapsi-kissaperheen kaupunkiarkea tuokiokuvina. Tähän syventyy mielellään. Piirrokset miellyttävät silmää ja teksti on kertovaa ja kauniin korutonta. Kuvan ja sanan yhteispeli toimii, eikä Jarkko Nääs selitä asioita puhki, vaan näyttää sen minkä näkee ja kokee. Hän jättää lukijalle tilaa katsoa itse. Luonto- ja ympäristöteemoista tulee lisäpisteitä.”
– Reine Palmqvist
Lue blogia
Turrikaanien yö: jjnaas.sarjakuvablogit.com
Aiemmat vuoden sarjakuvablogit
- 2018: Jenna Oldén: Jelden
- 2017: Jiipu Uusitalo: Tajukankaan kutoja
- 2016: Heta Nääs: Harmaan pupun päiväkirja, kunniamaininta: Hulluussarjakuvia
- 2015: Tea Tee: Mad Tea Party
- 2014: Mitä nyt taas, kunniamaininta: En vaan osaa!
”Sananen sarjakuvablogeista yleensä. Tämä ilmaisukanava erottuu usein perinteisestä sarjakuvailmaisusta. Monilla tekijöillä tuntuu olevan ensisijaisesti tarve tuoda tunteensa julki, mikä on blogeissa tyypillistä. Niitä tehdään, jotta omille tunteille saataisiin purkautumiskanava, ja toisinaan niillä haetaan myös kaikupohjaa – kommentteja samankaltaisia asioita kokeneilta, samantyylisessä elämänvaiheessa olevilta.
Sarjakuvablogit on hyvä ponnistuspohja, terapeuttinen ja omaan osaamiseen uskoa vahvistava, kätevä myös samanhenkisten ystävien löytämiseen.”
– Vesa Kataisto
Sarjainfon verkkosarjakuvan erikoisnumero
Suomen sarjakuvaseuran jäsenenä saat Sarjainfo-lehden kotiisi neljästi vuodessa.
Sarjainfo #182, 1/2019. teema: verkkosarjakuva. sisältää mm.
• H-P Lehkonen • Marko Raassina • Luke McGarry • Vinjetisti: Outi Mentula • Pauli Heikkilä (1956–2019) • Digisarjakuvan historiaa Suomessa • Vieraskynä: Anni Keränen • Emma Krogell: Lumine • Johdatus ergodiseen sarjakuvaan • Sukupuolen ilmaisu internetsarjakuvassa • Uusi Muumi-animaatiosarja • Pääarvio: Juri Nummelin: Sarjakuvan lyhyt historia • Arviossa nettisarjakuvat
Tilaa irtonumero esim. Turun Sarjakuvakaupalta.
Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 1: erilaiset paperilaadut
Teksti ja kuvat: Viivi Rintanen / Hulluussarjakuvia, hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com. Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera, tuotteet saatuja.
Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 2: Vesivärit
Testasin Temperan vesiväri- ja paperivalikoimaa sarjakuvatarkoituksiin. Olen ahkera vesivärilotraaja, sillä piirrän Hulluussarjakuvia-blogiani sekatekniikalla: tussaan lyijäriluonnoksen päälle Talensin Indian Ink -musteella käyttäen G-terää (Nikko). Tussauksen kuivuttua maalaan vesiväreillä päälle samalle originaalille. Korostan yksityiskohtia Pilotin mustalla kuulakärkikynällä, Sakuran Micron -mustekynillä ja valkoisella Gelly Roll -geelikynällä sekä lapsille tarkoitetuilla, mieluusti vesiliukoisilla tusseilla. Yhdistelmä on minulle kotoisa ja tekee töistäni tunnistettavia.
Olen sopiva testaaja myös siksi, että runsasvetinen tekniikkani vaatii paljon välineiltäni. Vuosien varrella olen testannut eri paperilaatuja sekä vesivärejä, mutta painin päivittäin muutamien ongelmien kanssa.
Vesimäärä voi rypistää paperin aaltoiseksi koppuraksi, joka on vaikea skannata tasaisesti. Intensiiviimpinä hetkinä saatan myös kuluttaa paperin puhki veden ja karkeiden piirtimien yhdistelmällä. Paperin reunojen teippaaminen ja kärsivällinen kuivumisen odottaminen auttavat, mutta eivät ole täysin ratkaisseet ongelmia.
Tässä postauksessa esittelen Temperalta testiin saadut paperit. Seuraavassa osassa testaan erilaisia vesivärejä arvioiden eri tuotteiden sopivuutta minulle tai toisenlaiselle maalarille.
Paperivalikoima
Sarjakuvia voi värittää maalaten, jos paperi kestää koitoksen. Testasin 11 laatua, joista muutama oli etukäteen tuttu. Lähes kaikkiin papereihin testasin sekatekniikkaa, jossa ensin tussaan musteella ja maalaan päälle. Paperin ja testattujen värien ominaisuuden vaikuttivat teokseen joka lotratessa syntyi. Paperit ohuimmasta järeimpään:
- transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2)
- Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2)
- Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2)
- Fabriano Tecnico (240g/m2)
- transotype® Perfect Colouring Paper (250g/m2)
- Fabriano Bristol (250g/m2)
- Fabriano Mixed Media (250g/m2)
- Lana Calligraphie (250g/m2)
- Fabriano Studio Watercolor (200g/m2)
- Fabriano Artistico 300g (300g/m2)
- Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2)
Ohuimmat paperit
- transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2)
- Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2)
Tekniikastani johtuen minulla oli ennakkoluuloja ohuimpia paperilaatuja kohtaan. Oletin papereiden vettyvän heti läpi tai muistuttavan bulkkitulostuspapereita tunnultaan. Ilokseni olin väärässä: paperit kestivät tussauksen ja maltillisen vesiväripinnan. Molemmille oli mukavaa tussata, mutta erityisesti Layout ansaitsee erityismaininnan sileydessään. Käyttäisin näitä luonnosteluun tai tekstaamiseen.
Transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2)
Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2)
Kalligrafiapaperit
- Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2)
- SLana Calligraphie (250g/m2
En ollut koskaan nähnytkään kalligrafiapapereita ja jösses sentään mikä löytö! Ohuempi Sennelierin paperi toisti jännittävällä tavalla nestemäisten vesivärien testini ja Calligraphie kesti ison vesimäärän ilman rypyn ryppyä.
Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2)
Lana Calligraphie (250g/m2)
Tosin onnistuin syövyttämään paksumman pintaa hidasteella niin, että vasemmalla puolella näkyy paperihippusia. Annettakoon se anteeksi, kun tahattomat hippuset näyttävät niin tunnelmallisilta. Näin on käynyt hidasteen kanssa minulle aikaisemminkin, eli saattoi johtua vain huolimattomasta maalarista.
Käyttäisin etenkin Lanan paperia sekatekniikkaani, joskin välimuotokokoinen lehtiö askarruttaa A3-originaaliin tottunutta piirtäjää. Lehtiön koko selittyy mukana tulevalla viivoitinsivulla, mikä on tosissaan tekstaavalle piirtäjälle kullanarvoinen.
Sileät tekniset paperit
- Fabriano Tecnico (240g/m2)
- Fabriano Bristol (250g/m2)
- transotype® Perfect Colouring Paper (250g/m2)
Olen piirtänyt suurimman osan sarjakuvistani Fabrianon Bristolille, mitä aikaisemmin käytin saman puljun Tecnicoa. Vaihdoin Tecnicosta Bristoliin valkoisemman sävyn ja rypyttömämmän lopputuloksen perässä.
Molemmat Fabrianon papereista ovat mainioita tussaamiseen, mutta lammikoituvat pystysuunnassa jonkin verran maalatessa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa skannaamista, mutta on ymmärrettävää ei-huokoiselle paperille. Olen tottunut ilmiöön ja käytän sitä osana tyyliäni.
Fabriano Tecnico (240g/m2)
Fabriano Bristol (250g/m2)

transotype® Perfect Colouring Paper (250g/m2)
Jos olisin aloitteleva tai ensijaisesti musteterää käyttävä piirtäjä, suosittelisin kokeilemaan Tecnicoa tai Bristolia. Transotypen paperia taas suosittelisin ennemmin piirtäjälle, joka tussaa ja värittää markereilla mutta ei maalaa. Pinta reagoi vesivärilotraukseeni aavistuksen hylkivämmin kuin Fabrianot.
Sekatekniikkapaperit
- Fabriano Mixed Media (250g/m2)
- Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2)
En ollut harkinnutkaan sekatekniikkapapereita aikaisemmin niiden rakeisen pinnan vuoksi. Oletin terätussaamisen olevan hankalaa karkealla pinnalla, mutta ennakkoluuloni oli hieman liioiteltu. Toki viivasta tulee erilainen ja terä tökkää helpommin, mutta kokonaisilme palkitsee syvyydellään: molemmille maalattujen värien sävyt erottuvat kauniin rasterisina.
Fabriano Mixed Media (250g/m2)
Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2)
Näistä kahdesta tykästyin enemmän Fabrianon valkoisempaan ja aavistuksen sileämpään paperiin, jolle mieluusti piirtäisin sarjakuvia. Kumpikaan papereista ei rypistynyt kuivuessaan, vaikka vesimäärä oli aikamoinen.
Akvarellipaperit
- Fabriano Studio Watercolor (200g/m2)
- Fabriano Artistico 300g (300g/m2)
Sekatekniikkapapereiden tapaan mielsin myös akvarellipaperit sopimattomiksi sarjakuvien tekoon. Ja taas yllätyin: terätussaaminen ei ollut liian hankalaa huokoisille pinnoille, vaikkakin viiva hieman pehmenee skarpeimmasta mahdollisesta.
Näiden paperien kanssa uskaltaisin lotrata ja pyyhkiä loputtomiin. Maalaaminen tuntui hitaalta, minkä syy on looginen: vesivärejä oli helpompi hallita huokoisilla pinnoilla. Jälki (ja minun huitomiseni) ei ole läheskään niin kaoottista kuin mihin olen tottunut.
Testatut akvarellipaperit ovat sileitä.
Fabriano Studio Watercolor (200g/m2)
Fabriano Artistico 300g (300g/m2)
Tekisin näille kuvituksia tai sarjakuvaa, joissa tavoittelen rauhallista tunnelmaa, selkeästi toisistaan erottuvia värikenttiä tai kun paperin pitäisi kestää huomattava vesimäärä.
Hiplaa paperia ja uskalla kokeilla
Jos kuvaukseni tuntuivat kryptisiltä, varmin tapa löytää sopiva paperi on mennä hypistelemään. Suuntaa siis esimerkiksi Temperaan ja tunnustele eri laatuja. Pohdi, miten piirustusvälineesi liikkuu paperin pinnalla. Saako huokoisen paperin pinta näkyä vai haluatko sarjakuvallesi täysin sileän lopputuloksen? Pohdi etukäteen, miten toivoisit väritystekniikkasi imeytyvän paperiin. Jos useampi vaihtoehto houkuttaa, kysy myyjän mielipidettä.
Joskus sopiva paperi voi löytyä sattumalta – varsinkin jos on yhtä uraantunut pässinpää kuin kirjoittaja. Ilman tätä testiä tuskin olisin huomannut kalligrafia- tai sekatekniikkapapereita, joita aion käyttää jatkossa Bristolin rinnalla. Huomaan ennakkoasenteideni perustuneen arvostettuun perinteiseen teknikkaan, josta omani jääräpäisesti poikkeaa. Perinteisesti sarjakuvien mustetussaus ja väri on toteutettu eri originaaleille, jotta alkuperäinen tussaus pysyy aina tallessa. Mutta minä haluan lotrata ja leikkiä tussatun mustan päällä, vaikka valintani johtaa arvaamattomaan lopputulokseen. Pidän ongelmanratkaisusta, johon tekniikka minua ajaa: etsin tahattomista sotkuista tunnelmia, varjoja ja päähenkilön tunnetiloja, jotka kuljettavat tarinaa. Millainen vesiväritekniikka on sinun juttusi?
Mikäli vesivärilitkut, -sotkut ja -lammikot ovat myös sinun juttusi, hyödyt varmasti seuraavasta postauksestani, jossa perehdymme Temperan vesivärivalikoimaan.
Viivi Rintanen on sarjakuvataiteilija, Hulluussarjakuvia-blogin luoja ja yksinomaan sarjakuvaraiteelle luistunut kuvataideopettaja. Hän aikoo lotrata vesiväreillä sarjakuviaan niin pitkään kuin ”hullu” on haukkumasana.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 2: Vesivärit
Ilmainen verkkosarjakuvan tekijöiden opas julkaistu
Making Money from Webcomics – An Illustrated Guide on verkkosarjakuvan tekemisen opas, jonka ovat luoneet Koneen säätiön residenssissä elokuussa kokoontuneet taiteilijat eri maista. Oppaassa käsitellään paitsi verkkosarjakuvan ja oheistuotteiden monetisointia, myös esimerkiksi sosiaalista mediaa, tapahtumia, elämän ja työn tasapainoa, yhteisöllisyyttä ym.
Englanninkielinen opas sopii kaikille sarjakuvantekijöille.
Tekijät: Alex Norris, David Daneman, Eelis Nilukka, Enzo, H-P Lehkonen, Jose Rojas, Laura Romagnoli, Megan McKay, Olivia Walch, Paju Ruotsalainen, Sara Valta.
Linkki ilmaiseen PDF-oppaaseen Sarjakuvakeskuksen blogissa.
Jelden on Vuoden sarjakuvablogi 2018
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 1.9. kruunattiin parhaaksi sarjakuvablogiksi Jenna Oldénin blogi Jelden. Voittaja saa 200 euron lahjakortin, jonka lahjoittaa taiteilijan tavaratalo Tempera. Onnea!
23-vuotias tamperelainen Oldén on blogannut jo vuodesta 2008. Hänen sarjakuviensa ja kuvitustensa visuaalinen monimuotoisuus jaksaa yllättää.
Kuva: Helsingin sarjakuvafestivaalit / Henry SöderlundOldén yhdistelee erilaisia tyylejä raikkaaseen omaelämäkerrallisuuteen. Käsitellään esimerkiksi parisuhdetta, työttömyyttä, yhteiskuntaa ja sukupuoli-identiteettiä. Tekijä kuvaa työtään portfoliossaan näin: ”Haluan tuottaa yleisölleni positiivisia ja voimauttavia kokemuksia. Rakkautta, rakentavaa vihaa, voimaa ja huumoria voi löytää mistä tahansa. Minä etsin, löydän, hion palat pieniksi aarteiksi ja jaan ne muiden löydettäväksi.”
Blogi oli Kuukauden blogina vuonna 2012, lue teksti täältä.
Raadissa olivat vuoden 2018 uusi sarjakuvaneuvos, kirjoittaja ja piirtäjä Timo Ronkainen sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja, piirtäjä Aino Sutinen.
Timo Ronkainen perustelee: ”Varma, mutta rento viiva. Tyylikkään rosoisen graafinen ote, tekijä kokeilee ja leikittelee herkullisesti erilaisilla tyyleillä ja tekniikoilla. Ilo silmälle. Pidempiäkin pätkiä lukisi mieluusti.”
Aino Sutinen perustelee: ”Kivasti piirretty, sekä selkeä että suttuinen ja ihanan arvaamaton! Arjen kipuilut varmasti monelle samastuttavia. Räävitön, hassu.”
Vuoden sarjakuvablogi -palkinto jaetaan vuosittain kotimaiselle blogille sarjakuvaseuran verkostojen ja suositusten perusteella. Kilpailuun ei erikseen ilmoittauduta.
Lue blogia
Jelden-blogi: fjelden.sarjakuvablogit.com. Blogissa saattaa esiintyä aiheita, jotka eivät sovi alaikäisille.
Aiemmat Vuoden sarjakuvablogit:
- 2017: Jiipu Uusitalo: Tajukankaan kutoja
- 2016: Heta Nääs: Harmaan pupun päiväkirja, kunniamaininta: Hulluussarjakuvia
- 2015: Tea Tee: Mad Tea Party
- 2014: Mitä nyt taas, kunniamaininta: En vaan osaa!
Kiitos
Sarjisbloggaajan tussitesti
Teksti ja kuvat: Eeli Laaninen / Muhvu, armasmuhvu2.blogspot.com Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa.
Suomen laajin valikoima laadukkaita piirustus- ja taiteilijaintarvikkeita! Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Maufa tekee sarjakuvan bloggaamisesta

Emmi/Maufa on työharjoittelussa Sarjakuvakeskuksella keväällä 2018. Emmin blogi: maufa.sarjakuvablogit.com
Sarjisbloggaajan sivellinkynätesti, osa 2
Teksti ja kuvat: Aino Sutinen, aino.sarjakuvablogit.com. Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera.
Käytän sarjakuvissani ja kuvituksissani hyvin usein erilaisia sivellinkyniä. Aiemmassa osassa arvioin neljä usein käyttämääni laadukasta japanilaista sivellinkynää. Tässä toisessa osassa on mukana suurempi skaala erityyppisiä välineitä, joista suuri osa on itselleni uusia. Huomaan taas, että sivellinkynien kunkkumaa on Japani.
Kuvassa ovat kaikki jutussa testattavat tuotteet pakkauksissaan, vasemmalta oikealle:
- Copic Multiliner SP
- Copic Multiliner Brush S ja M
- Know Calligraphy Brush Pen
- Ecoline Brush Pen
- Sakura Koi Coloring Brush Pen
- Sakura Pigma Brush Pen
- Sakura Pigma Brush Pen (erilainen sarja)
Useimmissa näissä on huopakärki, eli ne ovat vähän erityyppisiä kuin sivellinharjaksiset kynät. Huopakärki kuluu ja muuttuu yleensä käytössä jonkin verran. Kärjen muoto ja viivan paksuuden elävyys siis tekee tämänkin kategorian kynistä sivellinkyniä.
Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi kaikissa kuvissa kopiopaperia (paitsi lopun vesiväreissä vesiväripaperia). Sileää paperia käyttämällä osa kynistä voisi kuitenkin soljua paremmin, eikä kuivia jälkiä ilmenisi.
Copic Multiliner SP BS ja Copic Multiliner Brush S ja M
Japanilaisen Copicin Multiliner SP on laadukkaan oloinen alumiininen kynä, johon voi vaihtaa mustepatruunat ja kärjen. Saatavana on myös työkalu kärjen vaihtamiseen. Sivellintyyppisen huopakärjen lisäksi täytettävää kynää on saatavilla myös teknisten kynien ohuilla kärjillä.
Kynä toimii ja muste juoksee hyvin, tosin kärki on melko pieni ja lyhyt. Kun kärkeä kallistaa lappeelleen (se taipuu kokonaan juurestaan saakka), saa paksumpaa viivaa. Viivaan ei saa aivan niin paljon vaihtelua kuin esimerkiksi sivellinkärkisellä Pentel Brush Penillä, jota pidän monikäyttöisimpänä sivellinkynänä. Mutta on makuasia, millainen kynä sopii omaan viivaan.
Uudelleentäytettävyys ja varaosat ovat tässä plussaa.
Copic Multiliner Brush S ja M ovat taas laadukkaita kertakäyttöisiä huopakärkikyniä.
S-kokoisessa kynässä on melko samanlainen kärki kuin uudelleentäytettävässä SP:ssä. Yllättäen tällä joustavalla kärjellä saa aika paksua jälkeä aikaan, paksumpaa kuin M-mallilla, jossa on paksumpi kärki.
M-kokoisessa kynässä on paksumpi, mutta jäykempi kärki, se ei taivu tyvestään samalla tavalla. Itse asiassa kynästä tulee aika tasaisen paksua viivaa, ellei paina lujempaa. Viiva on siis vähän vähemmän elävää. Joskus se onkin parempi niin. Olen käyttänyt tätä kynää esimerkiksi puhekuplien tekstauksiin.
Näiden kaikkien kynien mustetta mainostetaan valon, (Copicin) alkoholitussien ja kosteuden kestäviksi.
Sivellinkynillä voi kirjoittaa esimerkiksi mietelauseita 🙂 . Ylimmässä sanassa näkyy, mitä uudelleentäytettävän Multiliner SP:n taittuva kärki voi tehdä kulmissa terää painaessa: pieniä hakasia. Ohut viiva saattaa myös hajota. Jälki on siis aika eläväistä, eikä välttämättä kokonaan hallittavissa. Riippuu kynän yksilöllisistä käyttötavoista, onko tämä ongelma vai mukavaa. En voi sanoa, millainen terä on itse kullekin paras. Copicin kynät ovat kaikkiaan taattua laatua, eivätkä rispaannu nopeasti.
Koi Coloring Brush Pen ja Sakura Pigma Brush
Nämä kaksi japanilaista kynää ovat molemmat aika tavallisia, edullisia huopakärkisiä sivellintusseja, joita on kumpaakin saatavilla monissa eri väreissä. Kaivoin siis testattavien lisäksi esille vanhan vaaleanpunaisen Koi-kynäni, joka minulla sattui olemaan. Käytän vaaleita värejä usein luonnosteluun mustan viivan alle ja jätän ne skannauksen jälkeen sitten pois kuvasta. Usein käytän juuri Koi-kyniä.
Koi Coloring Brush Penin vesiliukoinen muste soljuu mukavasti. Muste on hieman muita kyniä vaaleampaa ja läpikuultavampaa sekä vähän sinertävää. Jos skannaa ja käsittelee, musteiden pienilä eroilla ei ole mitään väliä, enkä ole käsitellyt niitä tässä tarkemmin. Toki originaaleissa niillä on enemmän väliä.
Koin kynässä on aika jäykkä kärki. Sillä saa kivasti tehtyä suurempaa viivaa, ja tarvittaessa kohtuullisesti pienempiäkin yksityiskohtia.
Käytön myötä näiden edullisten peruskynien muste alkaa hieman kuivua ja kärki harottaa, tässä vähän vanhempi Koi-yksilö:
Pigma Brush Penissä on plussaa ja miinusta: itse käytän sitä aika paljon, koska se on hyvin edullinen peruskynä ja käytän paljon saman sarjan hyviä teknisempiä kyniä. Uutena tässä on myös ihanan terävä kärki, ja se ei ole liian pehmeä eikä jäykkä. Huopakärki kuitenkin kuluu ja pehmenee melko nopeasti ja viiva alkaa särkyä. Mutta jos ei ole niin tarkka hifistelijä, niin tämä on oikein mukava käyttökynä mukaan joka paikkaan. Aina ei ole ihan niin justiinsa. Nämä molemmat siis kompensoivat edullisuudellaan.
Sakura Pigma Brush Pen -sarja
Tämäkin kynäkolmikko on nimeltään Sakura Pigma Brush Pen, mutta ne ovat kuitenkin erityyppistä sarjaa kuin edellinen Sakura Pigman kynä. Olen käyttänyt näitä jonkin verran ja näppituntumalla sanoisin että niissä on kestävämpi laatu.
Paketissa on kolme erikokoista kynää. Näistä kynistä on sanottava sen verran, että ennen en löytänyt näitä Suomesta. Olin kerran ostanut niitä sarjakuvafestivaaleilta Barcelonasta ja ihastunut, varsinkin BB-koon kynään. Kyselin tuotteita paikan päältä Temperasta ja he sanoivat ottavansa valikoimiin. Ja ottivatkin! Nyt näitä saa siis Temperasta.
Pigma FB on jäykkäkärkinen ja tekee erittäin pientä jälkeä. Se sopii yksityiskohtiin tai jos tykkää piirtää hyvin pieneen kokoon. Koska kärki on siis niin pikkuinen, musteen juoksu voi viivästyä jos piirtää liian nopeasti, silloin viivasta tulee kuivan näköistä. Hitaammin piirtäessä viivasta tulee oikein hyvää. Musteen kulku riippuu usein muutenkin käsialasta.
Keskimmäinen koko, Pigma MB on suht’ jäykkäkärkinen sivellintussi. Se tekee samantyyppistä jälkeä kuin edellisen kohdan Koi ja Pigma Brush Pen, mutta kärki säilyttää laatunsa ja mustekin ehkä säilyttää juoksevuutensa pidempään. Oikein hyvä peruskynä.
Pigma BB on näistä lempparini. Sen pitkä, taipuva kärki tekee hyvin elävää viivaa, helposti sekä ohutta että paksumpaa. Se tuntuu jotenkin mukavalta ja omalta monenlaiseen piirtelyyn, siksi metsästinkin juuri tätä kynää pitkään. Kaarteissa se joskus tekee vähän muhkuraa, mutta sekään ei haittaa. Suosikki!
Sillä saa myös helposti aikaan pyöreän pisteen suoraan ylhäältä painettaessa (seuraavan mietelausekuvan alareunassa esimerkiksi on erikokoisia pisteitä).
Know Calligraphy Brush Pen ja Ecoline Brush Pen
Viimeiseen kappaleeseen ymppään samaan vielä kaksi keskenään aivan erilaista kynää.
Know on uudelleentäytettävä kiinalainen sivellinkynä, jonka kärki on siis oikeasti harjaksinen sivellin.
Siveltimeksi se on melko pieni, pienempi kuin esimerkiksi testin ensimmäisen osan Pentel ja Copic. Tai oikeastaan kärki on ohut, tavallaan pitkähkö, hyvin pehmeä ja taipuisa.
Tästä tulee kelpoa, eläväistä sivellinjälkeä. Välillä, nopeampia viivoja vedettäessä viiva tosin hajoaa vähän kuivaksi ja joskus viiva pitää siksi vetää kahdesti. Hitaammat viivat toimivat paremmin, ja musteen kulkua nopeuttaa kun säilyttää kynää pystyasennossa. Muste varmaan juoksisi nopeammin jos sivellinkärki ei olisi niin pieni. Muste on melko ohutta ja hieman läpinäkyvää.
Uudelleentäytettävyys ja edullisuus ovat ehdottomasti plussia tälle sivellinkynälle!
Hollantilainen Ecoline Brush Pen on minulle myös uusi tuttavuus. Kyseessä on vesiliukoinen, melko paksu huopakärkinen sivellintussi. Tätä on saatavilla eri väreissä. Ihastuin heti!
Paksusta Ecolinesta juoksee hyvin mustetta ja sillä on helppo työskennellä, varsinkin isommassa koossa. Musteessa on hieman läpinäkyvää, vesivärimäistä fiilistä, mistä tulee omanlaistaan elävyyttä. Kärki ei ole pehmeä eikä jäykkä vaan siltä väliltä.
Ecolinella voi myös työstää vesiväriefektejä, voi maalata märälle pohjalle, levittää mustetta siveltimellä tai eri värejä voi yhdistää (minulla ei ole tässä nyt eri värejä). Myös blenderitussi on saatavana.
Käyttäisin kaikkia testin tusseja uudelleen, ne sopivat vähän eri tarkoituksiin. Aiemmin olen kuvittanut Pigma Brush Pen BB:llä esim. näin:
Linkki: Sivellinkynätesti, osa 1. Pentel, Copic & Pilot
Taiteilijan tavaratalo Tempera tukee Sarjakuvablogit.comin toimintaa. Liikkeestä (Uudenmaankatu 16. Helsinki) saa Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20% alennusta tuotteista. Temperalla on myös verkkokauppa osoitteessa www.tempera.com/shop.
Sivellinkynät verkkokaupassa täällä.
Sarjakuvabloggaaminen tekee tunteista näkyviä
Teksti: Katja Kontturi ja Viivi Rintanen. Kuvat: Viivi Rintanen
Suomen Sarjakuvamuseon Suomi 100 vuotta sarjakuvassa – historian tutkiminen nykysarjakuvan keinoin -hankkeessa neljä tutkijaa ja neljä taiteilijaa työsti neljä artikkelia, jotka julkaistiin Helsingin sarjakuvafestivaaleilla Kuti-ilmaisjakelulehden (#45) liitteessä.
Omassa sarjakuvamuotoisessa tutkimusartikkelissamme avasimme sarjakuvabloggaamisen merkityksiä. Jatkamme keskustelua aiheesta nyt tässä.
Kyselyn (N=45) tuloksista voidaan päätellä, että sarjakuvabloggaaminen on merkityksellinen kanava purkaa omia tunteita. Se on terapeuttista bloggaajalle, mutta myös blogin lukijalle. Esimerkkinä 26–30-vuotiaan miehen kyselyvastaus: “Pahan olon sanallistaminen ja kuvallistaminen tekee tunteistani olemassaolevia [sic.] sekä itselleni että ulkopuoliselle maailmalle. Näin tunnen oloni osaksi tätä maailmaa ja ihmiskuntaa, ja että sanoillani ja teoillani ja tunteillani on merkitystä.”
Suomalainen juttu
Katja Kontturi: Sarjakuvablogikulttuuri on varsin suomalainen juttu, mikä tuli minulle yllätyksenä. Olin kiinnittänyt huomiota 2010-luvulla suosituksi nousseeseen sarjakuvabloggaamiseen, mutta en ollut tajunnut, ettei tätä kulttuuria oikeastaan ole muualla. Kun aloimme työstää Suomi 100 vuotta sarjakuvassa -artikkelia, otin yhteyttä pohjoismaalaisiin kollegoihini. Ruotsissa ei tiedetty ilmiöstä mitään, mutta Norjassa ja Tanskassa voi kuulemma törmätä yksittäisiin omaelämäkerrallisiin blogeihin, joiden pitäjät bloggaavat sarjakuvamuodossa. Muuten vaikuttaa siltä, että termi “sarjakuvablogi” viittaa muualla yksinkertaisesti blogiin, joka käsittelee sarjakuvia.
Minua alkoikin kiinnostaa se, mikä sarjakuvasta tekee merkittävän välineen kertoa omaa tarinaansa ja miksi nimenomaan blogissa. Miksi oma tarina halutaan julkaista?
Viivi Rintanen: Olen pohtinut samaa: miksi omaelämäkerrallinen aalto ilmenee sarjakuvablogeissamme? Pidin pitkistä, tosipohjaisista ja omaelämäkerrallisista sarjakuvaromaaneista ja blogit kutkuttivat samaa mielenkiintoa.
Omaelämäkerrallisissa blogeissa oli myös jotain, mihin kirja ei kyennyt: oikea henkilö kertoi tarinaansa vähä vähältä, reaaliajassa. Kuin olisin tutustunut henkilöön, jota en muutoin kohtaisi, ja sain tietää asioita, joita hän ei kasvokkain paljastaisi. Vaikka kontakti oli yksisuuntainen, sain blogeista paljon lohtua, ymmärrystä ja kykyä nauraa hetkille, jolloin sonta silppuuntuu tuulettimeen.
Onko sarjakuvablogi tila, jossa henkilökohtaisille, kipeillekin asioille on helpompi antaa sarjakuvakasvot, joiden takana tekijä voi pysyä anonyymina?
KK: Kyselyymme vastanneista 80 % oli nuoria aikuisia, 21–30-vuotiaita. Tuntuu nimenomaan siltä, että erityisesti nuoret tarttuvat vaikeisiinkin henkilökohtaisiin asioihin ja piirtävät ne sarjakuviksi. Esimerkiksi nimimerkki Kuningatar Alkoholi käsittelee vanhempiensa alkoholismia ja Wolf Kankare kuvittaa masennusta ja sukupuolenkorjausprosessia Susi sorakuopassa -blogissaan. Tämä tuntuu minusta merkittävimmältä: kipeä asia julkaistaan kaikkien halukkaiden luettavaksi. Sitä ei jätetä piiloon pöytälaatikkoon, vaan se tarjotaan ikään kuin alustaksi, johon lukijat voivat peilata omia kokemuksiaan.
Tämä seikka nousi esille myös kyselytutkimuksessamme. Vastaajistamme (N=45) 42 % oli sitä mieltä, että sarjakuvabloggaamisesta saa vertaistukea, mutta ei niinkään lukijoiden kommenteista, vaan siitä, että saa piirrettyä aiheesta merkinnän ja jaettua sen blogiin.
Sarjakuva on liioittelun väline
VR: On hieno kokemus tulla nähdyksi ja kuulluksi tavalla, jolla itse toivoisi. Vastavuoroista, kuuntelevaa ihmiskontaktia moni saa läheisiltään tai terapeutilta. Ehkä anonyymit, yksin väsättävissä olevat blogisarjakuvat ovat luonteva paikka avautua niille, joilla ei ole myötätuntoista, halukasta tai itselleen sopivaa kuuntelijaa.
Kyselyssä 78 % koki sarjakuvabloggaamisen terapeuttiseksi. Siis lähes neljä viidestä koki henkisen hyvinvointinsa lisääntyneen bloggaamalla! Jos bloggaaminen on luonteva vertaistuen ja terapeuttisen jakamisen paikka, niin miksi juuri sarjakuva on näin toimiva ilmaisukeino mielenkohennukseen?
KK: Näen itse sarjakuvan luontevana itseilmaisun tapana, koska mahdollisuudet näyttää ja kertoa konkretisoituvat aivan eri tavalla kuin pelkän kirjoittamisen kautta. Sarjakuva voi kerronnallaan esittää hyvinkin ristiriitaisia viestejä: pahan olon voi piirtää ruutujen taustalle samalla kun hahmo väittää puhekuplassaan, että kaikki on ihan hyvin. Alter egolleen voi liioitella joitain fyysisiä piirteitä tai jättää kuvaamatta ne itseä vaivaavat seikat.
Monet kyselyyn vastanneista kokivat sarjakuvan helpoksi ja itselle parhaaksi ilmaisuvälineeksi. Edellä mainittujen pohdintojen lisäksi vastaajat pitivät sarjakuvan kerrontakeinoja vapaampina liikkuma- ja tulkintavaraltaan kuin pelkän tekstin. Sarjakuva on liioittelun väline, jossa pienet epätäydellisyydet eivät haittaa tarinan kokonaisuutta.
VR: Sarjakuva on loistava väline katsoa elämäänsä sopivalta etäisyydeltä. Esikoistani Mielisairaalan kesätyttöä tehdessä tulin ensi kertaa tahattomasti tehneeksi tiliä hulluuksieni kanssa. Kirja kertoo monista kaltaisistani, mutta oli kerrottava kauttani, jotta teos olisi uskottava. Silloin kuvittelin uhraavani yksityisyyteni, jotta mielen järkkymisestä voitaisiin puhua todenmukaisesti. Kirja sai hyvän vastaanoton ja yllätyin: menettämisen sijaan minä sain myötätuntoa, itseluottamusta ja kohtalontovereita. Siksi aloitin Hulluussarjakuvia-blogini, jonne piirrän minulle lähetettyjä mielenterveystarinoita. Ehkä yritän auttaa muita niin kuin Kesätytön lukijat auttoivat minua. Näen blogimaailman turvallisena, toiveikkaana ja yhteisöllisenä alustana kaikenlaisille tarinoille. Miten sinun suhteesi sarjakuvablogeihin syntyi?
Ensin itselle, sitten muille
KK: Löysin sarjakuvablogit Milla Paloniemen ja Tea Tauriaisen blogien kautta. He käsittelevät monia arkensa tapahtumia mustan huumorin avulla, mikä viehätti minua kovasti. Blogien lukeminen ja niissä esitettyjen kokemusten peilaaminen oli sarjakuvatutkijalle luonteva harrastus. Mutta henkilökohtaiseksi se muuttui vasta keväällä 2014, kun aloin piirtää omaelämäkerrallista sarjakuvaa isäni kuolemasta. Minun piti tehdä pieni tutkielma sarjakuvan tekemisestä surutyön tukena ja ymmärsin, etten voi tutkia asiaa tekemättä itse sarjakuvaa.
Projektista tuli 50-sivuinen valokuvia ja lyriikoita hyödyntänyt teos, josta olen julkaissut paikoitellen katkelmia Facebook-sivuillani. Blogiin en sitä kuitenkaan ole laittanut ja ehkä tässä pätee sama seikka kuin kyselyymme vastanneilla: tärkeintä on ollut piirtää tarina ensin itselle. Vasta myöhemmin tulee se vaihe, että tarinan haluaa jakaa myös muiden luettavaksi. Mutta se oli ehdottomasti terapeuttinen kokemus.
VR: Teit sarjakuvan itsellesi, mutta se on herättävä ja koskettava tarina myös lukijalle. Olen kiitollinen, että sain lukea sen, vaikkei sitä ole julkaistu. Mitä opit sitä tehdessäsi? Mihin soveltaisit oppimaasi tutkijana tai sarjisopena?
KK: Huomasin konkreettisella tavalla, että joitain asioita oli helppo, joitain todella vaikeaa piirtää ja ne herättivät paljon ristiriitaisia tunteita. Kuitenkin kaiken piirtäminen auki oli jopa puhdistava kokemus. Olenkin opettajana pyrkinyt korostamaan jokaisen omaa tapaa ilmaista itselle tärkeitä asioita. Joskus kaikkea ei ole pakko näyttää, vaan teksti voi viedä lukijan taiteilijan mielenmaisemaan. Joskus taas pelkkä tikku-ukko riittää kuvaamaan kaiken olennaisen koskettavalla tavalla. Tärkeintä on aina tarina ja sen merkitys itselle.
VR: Kyllä, olen samaa mieltä. Sarjakuva voi olla reitti itseen ja yhteyteen muiden kanssa.
Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 3/2017. Liity Suomen sarjakuvaseuraan täältä, saat Sarjainfo-lehden, etuja jäsenkortilla ja oikeuden perustaa tänne blogin. Kuti-lehden sarjakuvatutkimusliite on luettavissa osoitteessa www.kutikuti.com/kuti_pdf/Kuti45_insert_spreads.pdf.