Väbäjäbän blogin esittely on täällä.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Teksti: Limingan taidekoulu. Tarvikkeet tarjoaa: Taiteilijan tavaratalo Tempera
Perinteisessä sarjakuvatekemisessä on totuttu käyttämään ääriviivaan erilaisia tusseja, ja viivan sisälle värittelemään esim. vesiväreillä. Vesiväreille suositellaan luonnollisestikin alustaksi hyvää akvarellipaperia. Kun sarjakuvaopinnoissa perinteiset tekniikat on omaksuttu ja toimiviksi todettu, on opiskelijan aika ryhtyä kokeilemaan sääntöjen rikkomista.
Anna Kangaspuoskari ja Kristian Kulju saivat eteensä syväpainopaperiarkit – jotka ovat siis oikeasti tarkoitettu öljypohjaisille metalligrafiikan väreille – ja testasivat mitä uutta ne antaisivat heidän sarjakuvatyöskentelyynsä.
Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 7.9. kruunattiin Vuoden sarjakuvablogiksi Jarkko Nääsin blogi Turrikaanien yö. Onnea!
Kuva: Henry Söderlund / Helsingin sarjakuvafestivaalit
Helsinkiläisen Jarkko Nääsin (s. 1977) blogi sopii hyvin Helsingin sarjakuvafestivaalien teemoihin, joita ovat ympäristö ja vaikuttava sarjakuva.
Nääs on myös ollut suoraan nettiin tehtävän sarjakuvan edelläkävijöitä Suomessa (esim. Desert Rocks). Hänen sarjakuviaan on lisäksi julkaistu mm. useissa antologioissa sekä kissasarjakuvia Mourukatit-albumissa (Arktinen Banaani, 2014). Osa blogin sarjakuvista on aiemmin julkaistu muualla, kuten lehdissä. Päivätyönään Nääs tekee peligrafiikoita.
Blogipalkinnon voittajana hän saa 200 euron taidetarvikelahjakortin, jonka lahjoittaa taiteilijan tavaratalo Tempera. Onnea!
Raatiin kuuluivat Suomen sarjakuvaseuran hallituksen jäsenet Vesa Kataisto ja Reine Palmqvist sekä Sarjainfo-lehden päätoimittaja Aino Sutinen. Kilpailuun ei erikseen ilmoittauduttu.
Turrikaanien yö oli Sarjakuvablogit.comin Kuukauden blogina vuonna 2012. Jarkko Nääs kertoi tuolloin:
”Sarjakuvani käsittelevät yleensä kissoja, Helsingin pelialalla säätävien hipstereiden elämää tai satunnaisia kiinnostuksen kohteitani joita ovat: kivet, sienestys, tähtitiede, sarjakuvatapaamiset ja muut vastaavat kissanristiäiset, luonto, pikselit & pelit, arkeologia, Pet Shop Boys, matkustus ja itse asiassa miltei kaikki mahdollinen, poislukien urheilu ja autot.” Lue teksti täältä.
”Jarkko Nääsin sarjakuvablogi Turrikaanien yö alkoi kotikissojen toilausten esittelynä, mutta on laajentunut kuvaukseksi nykyihmisen ja luonnon suhteesta. Harvoin tulee ajatelleeksi, että oman maailmamme ohessa pyörii, ryömii ja hyörii satoja muita eliösysteemejä, joista osa on hyvin herkkiä kaikille muutoksille. ”Katso luontoa ja huomaa” on Nääsin blogin ydinsanoma. Miten elää ja antaa muidenkin elää, se ei vaadi saarnaamista eikä selittämistä vaan tervettä järkeä. Luonto on ollut ja toivottavasti on olemassa vielä kauan ihmisten jälkeenkin.”
– Vesa Kataisto
”Tässä on suomalaista maisemaa ja lapsi-kissaperheen kaupunkiarkea tuokiokuvina. Tähän syventyy mielellään. Piirrokset miellyttävät silmää ja teksti on kertovaa ja kauniin korutonta. Kuvan ja sanan yhteispeli toimii, eikä Jarkko Nääs selitä asioita puhki, vaan näyttää sen minkä näkee ja kokee. Hän jättää lukijalle tilaa katsoa itse. Luonto- ja ympäristöteemoista tulee lisäpisteitä.”
– Reine Palmqvist
Turrikaanien yö: jjnaas.sarjakuvablogit.com
”Sananen sarjakuvablogeista yleensä. Tämä ilmaisukanava erottuu usein perinteisestä sarjakuvailmaisusta. Monilla tekijöillä tuntuu olevan ensisijaisesti tarve tuoda tunteensa julki, mikä on blogeissa tyypillistä. Niitä tehdään, jotta omille tunteille saataisiin purkautumiskanava, ja toisinaan niillä haetaan myös kaikupohjaa – kommentteja samankaltaisia asioita kokeneilta, samantyylisessä elämänvaiheessa olevilta.
Sarjakuvablogit on hyvä ponnistuspohja, terapeuttinen ja omaan osaamiseen uskoa vahvistava, kätevä myös samanhenkisten ystävien löytämiseen.”
– Vesa Kataisto
Olen ”Väbäjäbä” tai arkisemmin Väinö Sirén, 20-vuotias ahdistunut, masentunut Asperger-lapsonen Limingasta. Mun rakkaus sarjisblogeja kohtaan alkoi joskus lukion ensimmäisenä vuotena, kun satuin törmäämään Tean ja Millan sarjiksiin kirjastossa. Sieltä äkkäsin linkin sarjisblogeihin ja satojen blogien läpi lukemisen jälkeen olin koukussa.
Lukion mittaisen lurkkailun jälkeen lähdin opiskelemaan itse sarjakuvaa Limingan taidekouluun. Ensimmäisen vuoden keväällä sain tarpeeksi rohkeutta perustaa oman blogin nimellä väbäjäbä. Halusin tehdä päiväkirjamaisia postauksia omasta elämästä, joissa puran omaa olotilaa, jutskaan sen hetkisistä ajatuksista sekä jaan taidettani.
Sarjisbloggaus on tuonut mulle varmuutta tehdä erilaista sarjakuvaa ja kokeilla aina uutta. Se toimii myös itselleni innoittajana arjessa ja omanlaisena terapiavälineenä ahdistuksen kanssa. Olen melko neuroottinen piirtäjä, ja blogi toimii loistavasti ehtymättömänä työnlähteenä.
Haluan tehdä syvevemmin ajatuksiani tutkailevia sarjakuvia ja tuottaa mielenterveydestä keskustelevaa sisältöä. Koen, että sellaiseen tarkoitukseen blogit ovat aivan loistavia. Henkilökohtaisesti olen aina saanut paljon tukea ja turvaa lukiessani muiden tuntemuksista ja kokemuksista masennuksen kanssa painimisesta arjessa.
Huomaan, että taiteessani näkyy se, mikä arjessa ei. Olen luonteeltani hyvin hiljainen ja varovainen, mutta pyrin luomaan räikeää ja vahvaa taidetta. Sarjakuva on minulle väline kokeilla ja näyttää niitä tuntemuksia, mitä en uskalla ehkä kasvotusten näyttää. Ehkä siksi ihailen raakuutta omaa elämää kuvaavissa sarjakuvissa.
Joskus menee paskasti ja silloin sen saa myös sanoa ääneen. Toisinaan on ihania hetkiä ja niistäkin saa iloita. Toivon, että sarjakuvani voisivat rohkaista lukijoita olemaan avoimempia tuntemuksistaan ja auttaa heitä ilmaisemaan kokemaansa, filtteröimättä.
Sarjisbloggaatko? Kiinnostaako sarjisbloggaus? Vai sarjisbloggasitko joskus vuonna kivi ja keppi mutta yhä nautit sarjisblogeista? Tervetuloa joukkoon!
Helsingin sarjisfestareiden edellä järjestetään perjantaina miitti sarjisbloggaajien kesken.
Tapahtuman järjestää Maiju Äikäs, aka Surkea (Surkuhupaisaa-blogin piirtäjä).
Helsingin sarjakuvafestivaalit 7.–8.9.2019, Suvilahti, lisätietoa sarjakuvafestivaalit.fi!
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2174409206018021
Sarjakuvabloggaajien ryhmä Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/6223777249
Aloittelin Hemmon seikkailujen piirtämisen, koska olin vähän laiskistunut/kyrpiintynyt omien autobio-sarjisteni piirtämisessä. Halusin piirtää jotain tyystin ei-henkilökohtaista ja fiktiivistä.
Olen asettanut riman hyvin matalaksi Hemmon seikkailujen laatuvaatimusten suhteen, sillä tarkoitukseni oli ennen kaikkea saada vain rutiinia takaisin sarjisten piirtelyyn, laadusta viis. Valitettavasti rutiinisuunnitelmani ovat epäonnistuneet toistaiseksi karmealla tavalla. Yritys on silti yhä kova. Minulla on yksinkertaisesti liikaa rahakasta työkeikkaa joka vie aikaa piirtämiseltä. Mikä vääryys!!
Hemmo ei ole eläin eikä ihminen, vaan jonkinlainen pötkylä. Tiedättekö miksi? Siksi, että se on helppo ja nopea piirtää. Ehkä Hemmo ja kaverinsa ovat jonkinlaisia kummituksia. Ehkä he kaikki ovat kuolleet traagisilla tavoilla ja leipovat nyt pullaa tuonpuoleisessa. Ehkä vielä saatte vielä kokea traagisia juonenkäänteitä lukiessanne sarjakuvaa. En ole päättänyt vielä!
Piirrän aika pitkälti improvisaation pohjalta, enkä yritä etukäteen lyödä lukkoon liikaa asioita. Välillä voin jopa hävyttömästi varastaa kavereideni ideoita seuraavasta juonenkäänteestä. Olkaa siis varuillanne siitä, mitä puhutte seurassani.
Blogin osoite on ongelmakoira.sarjakuvablogit.com, koska alunperin minulla oli erilainen sarjisidea. Osoittautui kuitenkin pian ylivoimaisen vaikeaksi aloittaa tätä sarjakuvaa, koska liika perfektionismini ja korkeat laatuodotukset olivat aloittamisen (ja jatkamisen) esteenä. Jos tavoitteena on tehdä täydellinen, niin luultavasti mönkään tulee menemään! Johan sen sanoo järkikin.
Hemmon seikkailujen kohdalle olen ottanut täysin päinvastaiset tavoitteet: määrä ennen laatua. Ja vaikkei onnistuisi piirtämään säännöllisesti ja usein, niin pääasia että piirtää edes joskus jotain. Ja kiittää itseään tästä pienestäkin onnistumisesta! Suosittelisin samaa lähestymistapaa kaikille liiasta perfektionismista kärsiville, siis jos vaan kehtaa esitellä internetissä puolivillaista pötkyläsarjista.
Toistaiseksi olen aika hyvä kehtaamisessa, vaikka välillä hävettääkin. Uskon kuitenkin että tästä tunteesta pääsee eroon, kun vaan altistaa itseään tarpeeksi häpeän tunteelle. Kehtaamisessakin harjoittelu tekee mestarin! Ja jos tarpeeksi usein kehtaa piirtää edes jotain, niin kai siinäkin puuhassa saattaa vahingossa kehittyä!
Eeli Laaninen on ammatiltaan animaattori ja sarjakuvapiirtäjä. Harrastuksiin kuuluvat mm. kahvinjuonti, dyykkaaminen ja päänsisäiset kauhukuvitelmat.
ongelmakoira.sarjakuvablogit.com
Kiinnostus piirtämistä ja sarjakuvaa kohtaan lähti luultavasti liikkeelle lapsuudesta. Kotoa löytyi isot pinot Asterixeja, Tinttejä ja Aku Ankkoja joita tuli aikoinaan paljonkin lueskeltua. Sarjakuvia tuli tehtyä jo nuorena poikana ja esittelin valmiita teoksia välitunneilla luokkatovereille. Kiinnostus sarjakuviin säilyi vuosien aikana, mutta piirtämisharrastus alkoi lopulta jäädä yhä vähemmälle huomiolle, vaikka välillä kovasti mainostinkin tuttavilleni että teen vielä jonain päivänä oman sarjakuvan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut enkä tiedä uskoinko ajatukseen lopulta itsekään. Keskityin mieluummin valokuvaamiseen ja kirjojen lukemiseen. Ajattelin silti usein että olisi kiva aloittaa vanha harrastus uudelleen, mutta suunnitelma ei edennyt mihinkään suuntaan.
Käänne tuli suunnilleen kolme vuotta sitten kun asuin ja työskentelin Tallinnassa. Olin alkanut vapaa-ajalla taas piirtelemään satunnaisesti ja aloin miettimään vakavissani että alkaisin jälkeen tekemään sarjakuvia pitkän tauon jälkeen. Palatessani takaisin Suomeen, päätin ilmoittautua sarjakuvakurssille jotta pääsen alkuun.
Erilaisia hahmoja alkoi lopulta syntyä melko helposti, mutta kunnollisen tarinan keksiminen oli haastavaa. Välillä kävi mielessä että lopetan koko touhun, mutta päätin sinnikkäästi jatkaa yrittämistä. Olin aluksi suunnitellut tekeväni pitkän sarjakuva-albumin, mutta en keksinyt millään kunnollista juonta, valmiista käsikirjoituksesta puhumattakaan. Koska pidän myös paljon strippisarjakuvista, päätin keskittyä niiden tekemiseen. Järkeilin että niitä voisi olla myös helpompi tehdä, koska ruutujakin on vähemmän.
Asiat alkoivat nytkähtää eteenpäin vuoden 2018 alkupuoliskolla ja vähitellen Vino Inferno alkoi löytämään lopullisen muotonsa. Olin luonnostellut erilaisia hahmoja, joista yksi sattui olemaan pitkähiuksinen luuranko. Laitoin sen vääntämään savon murretta viimeiseen kuvaan ja tämän pohjalta syntyi ensimmäinen strippi. Pian alkoi syntyä muitakin vakiohahmoja, kuten Jumalalta vaikuttava mieshenkilö, pukki, robotti, ja elämän mysteereitä pohdiskelevat lehmät. Sarjan ”ihmismäisin” päähenkilö on John Lennon -mallisilla aurinkolasella varustettu psykiatri joka sukkuloi sujuvasti Vino Infernon muiden hahmojen parissa.
Strippeihin saattaa tulla toisinaan yhteiskunnallisiakin teemoja, mutta tarkoituksena ei ole ottaa sen kummemmin kantaa mihinkään. Yritän vaan keksiä jonkun idean, joka sattuu sillä hetkellä huvittamaan ja kokeilen sitä. Maailma vaikuttaa usein melko kummalliselta ja absurdilta paikalta, joten aiheita ei tarvitse aina etsiä kaukaa. Arkipäivän ilmiöistä saa aika paljon ideoita, joita jalostaa pidemmälle ja erilaisia juttuja täytyy kokeilla rohkeasti. On ollut kiinnostavaa seurata mihin suuntaan Vino Inferno on mennyt vuoden aikana ja kuinka oma ilmaisu on samalla kehittynyt.
Keksin nimen sarjakuvalle istuessani joskus tyhjässä iltabussissa. Koska tapahtumat sijoittuvat jonkinlaiseen helvetillisiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on hieman vinksallaan, niin kyseinen paikka voisi olla nimeltään Vino Inferno. Se kuulosti tarpeeksi hölmöltä ja hyvältä, joten päätin pitää sen.
Jarkko Räihä (s.1984) on savolaistaustainen ja sittemmin Helsinkiin päätynyt jokapaikanhöylä ja sarjakuvataiteilija joka katsoo maailmaa vinosti. Arvostaa vanhoja kauhuelokuvia ja toivoo että helvetissä on toimiva Wi-Fi.
vinoinferno.sarjakuvablogit.com
Suomen sarjakuvaseuran jäsenenä saat Sarjainfo-lehden kotiisi neljästi vuodessa.
• H-P Lehkonen • Marko Raassina • Luke McGarry • Vinjetisti: Outi Mentula • Pauli Heikkilä (1956–2019) • Digisarjakuvan historiaa Suomessa • Vieraskynä: Anni Keränen • Emma Krogell: Lumine • Johdatus ergodiseen sarjakuvaan • Sukupuolen ilmaisu internetsarjakuvassa • Uusi Muumi-animaatiosarja • Pääarvio: Juri Nummelin: Sarjakuvan lyhyt historia • Arviossa nettisarjakuvat
Tilaa irtonumero esim. Turun Sarjakuvakaupalta.
Katupölyä ja pilvilinnoja syntyi sanomisen tarpeesta marraskuussa 2017. Kaksisivuinen fotonovela, blogin tunnukset, nimi ja logo taisivat kaikki syntyä yhden viikonlopun aikana.
Suorat poliittiset kannanotot ovat jääneet vähiin avauspostauksen jälkeen, mutta sisältö on muotoutunut sellaiseksi kuin omaehtoisen sarjakuvantekijän taivalkin: kirjavaksi kokoelmaksi valmiita strippejä, innokkaita kokeiluja, keskeneräisiä hankkeita sekä tulevien näyttelyjen, festivaalien ja työpajojen odotusta. Ei sarjakuvamuotoon tehtyä blogia, vaan blogia sarjakuvien tekemisestä.
Vuodenaikaan sopivasti, taas kerran katupölyn keskellä mutta pilvilinnoista innoittuen.
Nina Lappalainen (s. 1970) on vaikuttunut Clip studio paintin tarjoamista mahdollisuuksista, luottaa tiukassa tilanteessa yhä Gimpiin ja häikäistyy toisinaan siveltimen ja tussin käyttöliittymästä.
katupolya-ja-pilvilinnoja.sarjakuvablogit.com
Teksti ja kuvat: Viivi Rintanen / Hulluussarjakuvia, hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com. Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera, tuotteet saatuja.
Testasin edellispostauksessa Temperan paperivalikoimaa sarjakuvatarkoituksiin. Haeskelin paperia, joka sopisi erityisesti vesivärein sarjakuviaan värittäville. Piirrän Hulluussarjakuvia-blogiani ekspressiivisellä sekatekniikalla, joka vaatii erityisen paljon välineiltäni ja levottomalta luonteeltani. Klikkaa edellispostaukseen, jos pohdit paperin valintaa tai haluat lukea lisää tekniikastani esimerkkeineen:
Väritystekniikkani ei ole aivan perinteisten sarjakuvasääntöjen mukainen, eikä sinunkaan tekniikkasi tarvitse olla. Epäkonventionaalinen tekniikka raastaa itsessään joskus hermoja, joten olisi hyvä, että ainakin välineesi olisivat käytännöllisiä ja hyvälaatuisia. Millaisia ovat hyvät vesivärit?
Olen käyttänyt brändiltään tuntemattomia, unkarilaisia runsaspigmenttisiä nappivesivärejäni hyvin pitkään. Meidän väliimme on vaikea tulla. Mutta niin vain tultiin.
Horadam-napit ovat juuri sopivan pigmenttisiä ja pehmeitä liukenemaan. Rembrandt-napit ovat mielestäni aavistuksen kovempia, mutta yhtä kauniin värisiä. Molemmat sarjat ovat todella hyviä ja käytännöllisiä.
Kuva väritetty Horadam- ja Rembrandt-vesivärinapeilla sekä keltaisilla Ecoline-pisaroilla.
En voi enää palata entiseen, sillä olen löytänyt Ecolinen nestemäiset vesivärit. Oli uskomattoman helppoa sekoittaa värejä pipetin avulla. Sain helposti aikaiseksi juuri oikean ruskean, jonka kanssa normaalisti tuhraan paljon pidempään.
Vasemmalla punaista Ecoline-väriä, oikealla sinistä.
Myös maalaustuntuma oli erilainen, kuin kevyempi ja tasaisempi ilman napista sekoitetun värin rakeisuutta. Lisäksi pelleilin laimentamattomilla vesiväritipoilla ja hidasteella, saaden aikaiseksi aika villejäkin efektejä. Suosittelen näitä varauksetta!
Horadamin tuubimaalien sävykartta oli huikean hyvä. Jos kaipaat juuri oikeaa sävyä, tarkasta tämä tuotesarja. Kuten nestemäisissä väreissäkin, tuubivärin annostelu ja tasaisuus ilahdutti. Kaikista mahdollisista aiheista maalasin harvinaisen kauniin värisen pahvilaatikon, mistä päätellen Horadamin värikartta rikastaa ankeimmatkin sävyt.
Sarjakuvantekijä voi hyötyä vesiliukoisista tusseista, joilla värin saa tarkasti oikeaan kohtaan. Ecolinen Brush Penit olivat mainioita ja laimentamattomina ärhäkkään vahvoja.
Sakuran Koi-sarjan täytettävä vesiväritussi sopii kohdistettuun maalaamiseen. Pakkauksen pehmeästi liukenevat värit ovat itsessään kauniin heleät ja läpikuultavat. Laimensin kirkkaanvihreää väriä tussiin, jolla oli helppo kohdistaa väri pienelle alueelle. Tussin täyttöön tarvitsin apuvälineen (taipuisa muovipurkki jonka suun sain taitettua pieneksi), jolla maaliseoksen sai saatettua tussiin.
Sinisiä yksityiskohtia toteutettu Ecoline Brush Pen-kynillä, vihreitä Koi-tussilla.
En tohtinut uskoa kauniin vesivärikotelon ja mustan akvarellikartongin lupausta: 12 metallinhohtoista väriä, jotka oikeasti erottuvat mustalta pohjalta. Kuten ennakkoluuloineni yleensä, olin väärässä. Helposti liukenevien nappien sävyt todella erottuvat ja kimmeltävät. Maalatessa kimallus on erityisen kaunista katsottavaa, mikä teki kallonteosta odottamattoman nautinnollista.
Maalaaminen tuntui aavistuksen kömpelöltä valkoiseen pohjaväriin tottuneelle, mutta kostutetulla sienellä korjailin liian valoisaksi maalaamiani kohtia. Värit liikkuvat yllättävän sulavasti rouhean näköisellä paperilla. Paperin viivoitettu pinta saattaa jotakuta häiritä, mutta ainakin tämä harakka antaa sen anteeksi, koska rakastaa sähkönsinistä liikaa.
Originaali luonnonvalossa.
Maalauksen kimallus välittyy parhaiten eri kulmista katsomalla.
Usein maalatessani kaivan esille nestemäisen hidasteen, häränsapen. Hidaste (esim. Schmincken Ochsengalle) vähentää vedellä laimennetun maalin pintajännitystä, mikä saa aikaan kaikenlaista jännittävää: toisistaan erottuvia värikenttiä ja yllättäviä kuivumisjälkiä. Hidasteen käyttö luonnollisesti viivyttää työn kuivumista. Pidän hidastetta salaisena aseenani aina kun haluan luoda jotain näyttävää, dramaattista tai värikästä.
Kokeilemistani Schmincken hidasteista pidän nappia miellyttävämpänä, sillä se tuoksuu hyvältä. Ymmärrettävästi nestemäinen ei tuoksu kukkasilta. Hidasteita kutsutaan pakkauksissa “luonnollisiksi”, joten oletan ne eläinperäisiksi.
Maalattu sävy ei välttämättä toistu samanlaisena kun skannaat sen. Joskus järjestelmäkamera säilyttää skanneria enemmän yksityiskohtia. Toisinaan on yksinkertaisesti hyväksyttävä, ettei kaikkia sävyjä voi toistaa tietokoneen ruudulle tai painotuotteeseen täsmälleen.
Onneksi kuvia käsittelemällä yleensä löytyy kompromissi niin, että pääset lähelle alkuperäistä tai entistä ehompaan lopputulokseen. Esimerkiksi metallisten vesivärien kimallus ei välity kuin fyysistä kuvaa katselevalle, mutta ruudulle laadittu kuva näyttää myös mielenkiintoiselta.
Iloisia ja sinnikkäitä maalaushetkiä!
Viivi Rintanen on sarjakuvataiteilija, Hulluussarjakuvia–blogin luoja ja yksinomaan sarjakuvaraiteelle luistunut kuvataideopettaja. Hän aikoo lotrata vesiväreillä sarjakuviaan niin pitkään kuin ”hullu” on haukkumasana.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 1: paperit
Teksti ja kuvat: Viivi Rintanen / Hulluussarjakuvia, hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com. Yhteistyössä taiteilijan tavaratalo Tempera, tuotteet saatuja.
Testasin Temperan vesiväri- ja paperivalikoimaa sarjakuvatarkoituksiin. Olen ahkera vesivärilotraaja, sillä piirrän Hulluussarjakuvia-blogiani sekatekniikalla: tussaan lyijäriluonnoksen päälle Talensin Indian Ink -musteella käyttäen G-terää (Nikko). Tussauksen kuivuttua maalaan vesiväreillä päälle samalle originaalille. Korostan yksityiskohtia Pilotin mustalla kuulakärkikynällä, Sakuran Micron -mustekynillä ja valkoisella Gelly Roll -geelikynällä sekä lapsille tarkoitetuilla, mieluusti vesiliukoisilla tusseilla. Yhdistelmä on minulle kotoisa ja tekee töistäni tunnistettavia.
Olen sopiva testaaja myös siksi, että runsasvetinen tekniikkani vaatii paljon välineiltäni. Vuosien varrella olen testannut eri paperilaatuja sekä vesivärejä, mutta painin päivittäin muutamien ongelmien kanssa.
Vesimäärä voi rypistää paperin aaltoiseksi koppuraksi, joka on vaikea skannata tasaisesti. Intensiiviimpinä hetkinä saatan myös kuluttaa paperin puhki veden ja karkeiden piirtimien yhdistelmällä. Paperin reunojen teippaaminen ja kärsivällinen kuivumisen odottaminen auttavat, mutta eivät ole täysin ratkaisseet ongelmia.
Tässä postauksessa esittelen Temperalta testiin saadut paperit. Seuraavassa osassa testaan erilaisia vesivärejä arvioiden eri tuotteiden sopivuutta minulle tai toisenlaiselle maalarille.
Sarjakuvia voi värittää maalaten, jos paperi kestää koitoksen. Testasin 11 laatua, joista muutama oli etukäteen tuttu. Lähes kaikkiin papereihin testasin sekatekniikkaa, jossa ensin tussaan musteella ja maalaan päälle. Paperin ja testattujen värien ominaisuuden vaikuttivat teokseen joka lotratessa syntyi. Paperit ohuimmasta järeimpään:
Tekniikastani johtuen minulla oli ennakkoluuloja ohuimpia paperilaatuja kohtaan. Oletin papereiden vettyvän heti läpi tai muistuttavan bulkkitulostuspapereita tunnultaan. Ilokseni olin väärässä: paperit kestivät tussauksen ja maltillisen vesiväripinnan. Molemmille oli mukavaa tussata, mutta erityisesti Layout ansaitsee erityismaininnan sileydessään. Käyttäisin näitä luonnosteluun tai tekstaamiseen.
Transotype® Bleedproof Marker Pad (70g/m2)
Schoellershammer Fine Art / Reflex layout / (75g/m2)
En ollut koskaan nähnytkään kalligrafiapapereita ja jösses sentään mikä löytö! Ohuempi Sennelierin paperi toisti jännittävällä tavalla nestemäisten vesivärien testini ja Calligraphie kesti ison vesimäärän ilman rypyn ryppyä.
Sennelier Ink and Calligraphy (125g/m2)
Lana Calligraphie (250g/m2)
Tosin onnistuin syövyttämään paksumman pintaa hidasteella niin, että vasemmalla puolella näkyy paperihippusia. Annettakoon se anteeksi, kun tahattomat hippuset näyttävät niin tunnelmallisilta. Näin on käynyt hidasteen kanssa minulle aikaisemminkin, eli saattoi johtua vain huolimattomasta maalarista.
Käyttäisin etenkin Lanan paperia sekatekniikkaani, joskin välimuotokokoinen lehtiö askarruttaa A3-originaaliin tottunutta piirtäjää. Lehtiön koko selittyy mukana tulevalla viivoitinsivulla, mikä on tosissaan tekstaavalle piirtäjälle kullanarvoinen.
Olen piirtänyt suurimman osan sarjakuvistani Fabrianon Bristolille, mitä aikaisemmin käytin saman puljun Tecnicoa. Vaihdoin Tecnicosta Bristoliin valkoisemman sävyn ja rypyttömämmän lopputuloksen perässä.
Molemmat Fabrianon papereista ovat mainioita tussaamiseen, mutta lammikoituvat pystysuunnassa jonkin verran maalatessa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa skannaamista, mutta on ymmärrettävää ei-huokoiselle paperille. Olen tottunut ilmiöön ja käytän sitä osana tyyliäni.
Fabriano Tecnico (240g/m2)
Fabriano Bristol (250g/m2)
transotype® Perfect Colouring Paper (250g/m2)
Jos olisin aloitteleva tai ensijaisesti musteterää käyttävä piirtäjä, suosittelisin kokeilemaan Tecnicoa tai Bristolia. Transotypen paperia taas suosittelisin ennemmin piirtäjälle, joka tussaa ja värittää markereilla mutta ei maalaa. Pinta reagoi vesivärilotraukseeni aavistuksen hylkivämmin kuin Fabrianot.
En ollut harkinnutkaan sekatekniikkapapereita aikaisemmin niiden rakeisen pinnan vuoksi. Oletin terätussaamisen olevan hankalaa karkealla pinnalla, mutta ennakkoluuloni oli hieman liioiteltu. Toki viivasta tulee erilainen ja terä tökkää helpommin, mutta kokonaisilme palkitsee syvyydellään: molemmille maalattujen värien sävyt erottuvat kauniin rasterisina.
Fabriano Mixed Media (250g/m2)
Schoellershammer Fine Art / Reflex Mix Media (300g/m2)
Näistä kahdesta tykästyin enemmän Fabrianon valkoisempaan ja aavistuksen sileämpään paperiin, jolle mieluusti piirtäisin sarjakuvia. Kumpikaan papereista ei rypistynyt kuivuessaan, vaikka vesimäärä oli aikamoinen.
Sekatekniikkapapereiden tapaan mielsin myös akvarellipaperit sopimattomiksi sarjakuvien tekoon. Ja taas yllätyin: terätussaaminen ei ollut liian hankalaa huokoisille pinnoille, vaikkakin viiva hieman pehmenee skarpeimmasta mahdollisesta.
Näiden paperien kanssa uskaltaisin lotrata ja pyyhkiä loputtomiin. Maalaaminen tuntui hitaalta, minkä syy on looginen: vesivärejä oli helpompi hallita huokoisilla pinnoilla. Jälki (ja minun huitomiseni) ei ole läheskään niin kaoottista kuin mihin olen tottunut.
Testatut akvarellipaperit ovat sileitä.
Fabriano Studio Watercolor (200g/m2)
Fabriano Artistico 300g (300g/m2)
Tekisin näille kuvituksia tai sarjakuvaa, joissa tavoittelen rauhallista tunnelmaa, selkeästi toisistaan erottuvia värikenttiä tai kun paperin pitäisi kestää huomattava vesimäärä.
Jos kuvaukseni tuntuivat kryptisiltä, varmin tapa löytää sopiva paperi on mennä hypistelemään. Suuntaa siis esimerkiksi Temperaan ja tunnustele eri laatuja. Pohdi, miten piirustusvälineesi liikkuu paperin pinnalla. Saako huokoisen paperin pinta näkyä vai haluatko sarjakuvallesi täysin sileän lopputuloksen? Pohdi etukäteen, miten toivoisit väritystekniikkasi imeytyvän paperiin. Jos useampi vaihtoehto houkuttaa, kysy myyjän mielipidettä.
Joskus sopiva paperi voi löytyä sattumalta – varsinkin jos on yhtä uraantunut pässinpää kuin kirjoittaja. Ilman tätä testiä tuskin olisin huomannut kalligrafia- tai sekatekniikkapapereita, joita aion käyttää jatkossa Bristolin rinnalla. Huomaan ennakkoasenteideni perustuneen arvostettuun perinteiseen teknikkaan, josta omani jääräpäisesti poikkeaa. Perinteisesti sarjakuvien mustetussaus ja väri on toteutettu eri originaaleille, jotta alkuperäinen tussaus pysyy aina tallessa. Mutta minä haluan lotrata ja leikkiä tussatun mustan päällä, vaikka valintani johtaa arvaamattomaan lopputulokseen. Pidän ongelmanratkaisusta, johon tekniikka minua ajaa: etsin tahattomista sotkuista tunnelmia, varjoja ja päähenkilön tunnetiloja, jotka kuljettavat tarinaa. Millainen vesiväritekniikka on sinun juttusi?
Mikäli vesivärilitkut, -sotkut ja -lammikot ovat myös sinun juttusi, hyödyt varmasti seuraavasta postauksestani, jossa perehdymme Temperan vesivärivalikoimaan.
Viivi Rintanen on sarjakuvataiteilija, Hulluussarjakuvia-blogin luoja ja yksinomaan sarjakuvaraiteelle luistunut kuvataideopettaja. Hän aikoo lotrata vesiväreillä sarjakuviaan niin pitkään kuin ”hullu” on haukkumasana.
Sarjakuvablogit.comin toimintaa tukee taiteilijan tavaratalo Tempera. Temperalla on myymälä osoitteessa Uudenmaankatu 16, Helsinki sekä verkkokauppa. Myymälästä Suomen sarjakuvaseuran jäsenkortilla 10–20 % alennus tuotteista.
Linkki: Sarjisbloggaajan vesiväritesti, osa 2: Vesivärit
Kestääkö parisuhde yhteisen sarjakuvan teon? Tätä kysymystä me blogin taustalla hääräilevät Lapit olemme pohtineet jo pitkään. Ensimmäistä kertaa puhuimme oman sarjakuvan tekemisestä jo muinaisena vuonna 2011, jolloin Katariina esitteli Ilkalle ajatuksensa strippisarjiksesta, jonka viimeisessä ruudussa vitsi huipentuu rock-, pop-, rap- tai iskelmäkappaleesta otettuun sanoituslainaukseen. Olimme molemmat sitä mieltä, että ajatus on loistava, emmekä lyhyen alkuinnostuksen jälkeen tehneet sarjakuvan eteen yhtään mitään moneen vuoteen.
Sarjakuva-ajatus kuitenkin poltteli etenkin Katariinaa, joka on aina halunnut piirtää ja käsikirjoittaa sarjakuvaa. Varsinaista koulutusta sarjakuvapuolen hommiin ei ollut, ellei työväenopiston kursseja lasketa. Ilkka taas ei ollut koskaan suunnitellut ryhtyvänsä sarjakuvakäsikirjoittajaksi, mutta joskus elämä pääsee yllättämään. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen saimme viimein valmiiksi pari strippiä Mistä toi on? -nimellä kulkevaa sarjakuvaamme ja tarjosimme niitä eteenpäin värisevin käsin. Suureksi iloksemme strippiä ryhdyttiin maaliskuussa 2017 julkaisemaan turkulaisessa Aamuset-kaupunkimediassa kaksi kertaa viikossa.
Olimme kuitenkin jo innostuneet sarjakuvamme ideasta ja hahmoista niin kovasti, että kaksi viikoittaista strippiä ei riittänyt. Teräsrautelan kirjasto -blogi perustettiin myös maaliskuussa 2017, sillä tarvitsimme julkaisualustan ylimääräisille stripeille, erinäisille pikkuraapustuksille sekä pitkille novelleille, joissa sarjakuvien hahmot saavat vähän ylimääräistä elintilaa. Blogimateriaalit noudattavat samaa ideaa kuin varsinaiset stripit, joten biisilainauksiin ei voi olla törmäämättä lukukokemuksen lomassa.
Blogin nimi Teräsrautelan kirjasto viittaa Mistä toi on? -stripin keskeisimpään tapahtumapaikkaan. Kolme sarjakuvan päähenkilöistä, Pia Laine, Petri Ruusunen ja Camilla Jurvanen, ovat töissä tässä fiktiivisessä lähikirjastossa. Muut päähenkilöt kuuluvat näiden kirjastosankareiden lähipiiriin. Niin, oliko muuten noissa nimissäkin jotain biisilainaukselta kalskahtavaa…?
Olimme jo alusta alkaen sitä mieltä, että ihan pelkillä laululyriikkalainauksilla ei pitkälle pötkitä, joten sekä stripeissä että bloginovelleissa mennään ensisijaisesti hahmot ja tarina edellä ja lainauksien pohtiminen on ylimääräistä hupia. Haluamme kuitenkin helpottaa tunnistamista, joten ylläpidämme blogissa listaa Aamuset-lehdessä julkaistujen strippien biisilainausten tekijätiedoista. Kunnia heille, joille kunnia kuuluu!
Katariina Lappi on yli kolmekymppinen freelancekääntäjä ja -muusikko, joka ei saisi aikaan yhtä ainoaa sarjakuvaa ilman deadlineja (hätätapauksessa myös itse asetetut dedikset käyvät).
Ilkka Lappi on vielä enemmän yli kolmekymppinen kirjoitustyöläinen, jonka toteemieläin on Rocky Balboa. Nimestään huolimatta Lapit asuvat Turussa ja käyttävät sarjakuvilta liikenevän yhteisen vapaa-aikansa katsomalla muun muassa Ritari Ässää ja Doctor Whota.
terasrautelan-kirjasto.sarjakuvablogit.com
